Koskenlaskija - osa 161

Yrmeä kuljettaja oli kuitenkin totaalisen täysin oikeassa kerrottuaan, että yli viidenkympin pankkikorttiostoksista oli tarkistettava maksajan henkilöllisyys tämän itsensä turvallisuuden eduksi. Hapannaamaiseksi heittäytynyt naikkonen tai oikeammin tyly metsämökin muijahan se siinä oikeastaan seisoi, kaiveli tuhahdellen paksua, vuosien käytön kuluttamaa rahamassiaan, joka olisi kooltaan hyvinkin voinut vetää vertoja pienelle käsilaukulle tai vain vähän pulleammalle meikkipussille. Lompsan nahka oli päässyt ajan mittaan kuivahtamaan ja halkeili sieltä täältä ja oli täynnä kortteja ja kuponkeja ja tuskastuttavan pitkän minuutin kestäneen kaivuun jälkeen jostain sieltä lokerikkojen uumenista löytyi se kaivattu henkilötodistuskin. Läpyskä oli nykyaikaisesti muovinen ja virallinen henkilökortti, jota kuljettaja hetken siinä sitten silmäili ja mitään sanomatta antoi matkaavalle naiselle kohtapuoliin takaisin. Harmaaseen kevyeen takkiin pukeutunut matkalainen ahtautui ensimmäiselle penkkiriville parhaimmille paikoille mitä tulee tuulilasin läpi matkaa seuraamiseen. Seuraavaksi kuskin eteen nousivat nuoret neidit kumpainenkin peräkanaa. Tuomas oli jättäytynyt suosiolla viimeiseksi ja herrasmiehenä antanut naisten mennä autoon ensimmäisinä niin kuin hyvien tapojen mukaan pitikin eli naiset ensin vaikka heikoille jäille, kuten irvokkailla oli tapana toistella. Toinen nuorikoista hoiti selvästi puhumisen ja oli kaiketi näistä blondatuista kaunottarista se välkympi yksilö ja joka alkoi ostaa lippua ensin itselleen ja heti perään ystävättärelleen. Kuljettaja kuitenkin keskeytti innokkaana alkaneen tyttösen monologin ja nuivasti ilmoitti hoitavansa asian kerrallaan. Typertynyt nuori hempukka meni tietysti sellaisesta tokaisusta hiljaiseksi ja käännähti hölmistyneenä ystävänsä puoleen ja antoi järkälemäisen miehen hoitaa hommansa niin kuin parhaimmaksi itselleen näki ja koki. Molemmat tyttöset, jos nyt tällaista tytöttelytermiä saa käyttää ja miksi ei saisi käyttää, kun kyseessä on tällainen fiktiivinen keksitty tekstikokoelma, olivat Tuomaan tavoin matkalla Helsinkiin eli suureen stadiin, niin kuin Tuomas myöhemmin autossa kuuli tyttöjen keskustelleen keskenään. Sitä mihin se ensinnä onnikkaan noussut kuivahko haahka oli menossa, ei Tuomaalle aluksi selvinnyt, mutta myöhemmin matkan aikana sekin tuli kyllä ilmi, kun nainen jossakin välissä jäi pois bussista Muijalan liittymässä. Se tieto hieman hymyilytti Tuomasta, joka oli muutenkin arvioinut tuota naista kovin halpamaisesti. Muijala saattoi hyvin sopia tuonkaltaisen feminiinin muijan matkakohteeksi. Lopulta tuli Tuomaan vuoro astella sanavalmiin kuskin eteen. Tuomas oli seurannut miehen harjoittamaa inkvisitiota ja tiesi jo saavansa typerästä kielenkäytöstään samalla mitalla takaisin, jos vain olisi alkanut haastella keskustelua työhönsä ilmeisen tympääntyneen suharin kanssa. Jonkun mielestä kuskihan käyttäytyi suorastaan töykeästi, mutta kuka tahansa olisi voinut olla hänen laillaan äreä, jos olisi joutunut hänen tapaansa heräämään aamulla viiden aikaan ajamaan bussin pikavuoroa mutkaisia ja puolipimeitä maanteitä pitkin.

Julkaistu torstaina 12.9.2013 klo 18:02.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 160
Seuraava
Koskenlaskija - osa 162
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä