Koskenlaskija - osa 118

Virta-avaimen puolen kierroksen käännähdys rattilukossa pisti samalla kalusteisiin piilotetut kaiuttimet soittamaan jotain Vesivehmaan jenkan tapaista aikuisviihdemusiikkia, mutta Irma käänsi nopealla sormiliikkeellä volyymit pienemmälle, ja ämyrithän ne tottelivat heti uutta komentoa vaimentaen Junkkarisen vainaan stereoäänen kuulumaan epämääräisestä suunnasta ja monovastaanotossa se olisi varmastikin häipynyt lähes kuulumattomiin. Sisko aloitti hetimmiten veljensä maailmanvalloituksen tenttaamisen. Mutkainen ja kuoppainen öljysoratie vei pois kuntakeskuksen vilkkaudesta kauemmas asutusalueelle, missä yksi- ja kaksikerroksiset rivitalot ja omakotitalot ja siinä välissä muutama rintamamiestalokin tulivat tasaisina nauhoina vastaan. Perillä kotitalossakin osattiin jännityksen sekaisin tuntein odottaa kaukaisilla mailla vuosia viettänyttä yllätysvierasta. Tuomashan ei ollut pahemmin ilmoittanut ennakkoon kyläilystään, joten kaikista siskon ennakkotiedonannoista huolimatta hämmästys oli silti melkoinen pojan ilmestyttyä pitkästä aikaa perheensä pariin. Siinä sitä sitten taas halailtiin ja vieritettiin suloisia kyyneliä pitkin pulleita poskipäitä ja silmät ymmyrkäisinä taivasteltiin, miten oli mies muuttunut, vaikka eihän Tuomaan hyvin hoidetussa kuontalossa mitään mainittavia muutoksen merkkejä ollut nähtävissä. Ja tietty ne tervetuliaiskahveet oli pantu tulelle ja rakkaan äitimuorin kotitalouskoulussa opitulla taidolla letittämät pullapitkot pöytään, kun oma nuorukainen saatiin taas kotiin. Vaan Tuomaspa ilmoitti heti kättelyssä, ettei aikonut jäädä kotikylille asustelemaan vaan tämänkertaista vierailua kestäisi vain sen aikaa, kunnes hän löytäisi töitä ja oman asunnon. Vastaanottoseremonioita hössöttänyt äitimuorihan ei moisia turhanpäiväisiä puheita ottanut kuuleviin korviinsa vaan toivotti poikansa tervetulleeksi takaisin ja samaan hengenvetoon toivoi jälkikasvunsa viihtyvän pidempäänkin. Rattoisa ilta venähti kuin varkain pikkutunneille, kun keskusteltavaa riitti vuosien saatossa kertyneistä seikkailuista. Monet olivat myös mielenkiinnostuneita, miksi Tuomas näin äkkiarvaamatta oli saapunut Suomeen aivan kuin tuli takapuolen alla, ja sellainenhan se totuus jotakuinkin olikin, että sieltä kaukaa Argentiinasta vain oli lähdettävä hyvän sään aikana pois, vaikka tosin tämä kuvainnollinen säätila oli alkanut käydä jo myrskyisäksi. Tuomas sai käyttöönsä vanhan tutun koulupoika-aikaisen parin neliön suuruisen huoneensa, josta oli miehen edellisen lähdön jälkeen tehty vierashuone. Kamari ei ollut enää entisensä. Kuluneet ja kauhtuneet tapetit olivat tiessään ja lattiapintakin oli kokenut uudistuksen muutama vuosi sitten toteutetun kevyen pintaremontin yhteydessä. Vaneripohjainen laverisänkykin oli kärrätty kierrätykseen, kas kun maaseudulla ei mitään käyttökelpoista tavallisesti heitetty kaupunkilaisittain pois kaatopaikalle, vaan tarjottiin uusiokäyttöön sitä tarvitseville. Päivä kotona kuluivat verkkaisesti maaseudun kiireettömyydessä ja laiskottelua hemmottelevassa toimettomuudessa ja Tuomas alkoi hiljalleen asettua ennakkosuunnitelmistaan poiketen oikein taloksi.

Julkaistu torstaina 13.6.2013 klo 17:23 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 117
Seuraava
Koskenlaskija - osa 119
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä