Koskenlaskija - osa 126

Niinpä siinä kaksi hiostavassa helteessä kärvistellyttä joutilasta miestä istui vierekkäin ruskeita epämääräisen muotoisia, mutta melkein pyöreitä ruostetäpliä pinnallaan puskeneen puutarhapöydän ympärillä ja katseli mykkinä repuusin pihan vastakkaista reunaa etsien sieltä jotain fiksua asiaa puheenaiheeksi. Kun kotva oli päässyt kulumaan, verrytteli Tuomas melkeinpä luutumaan päässeitä leukapieliään ja vastasi kysymyksellä.

- No onk siin muutaki ku vettä kirkkaampaa?

Vuoropuhelu oli verkkaista ja puheenvuorojen välissä taisi joku autokin ehtiä suhahtaa siellä etäämmällä pölyisellä maantiellä, joka vaikutti käydyn dialogin nopeuteen verrattuna siis melko vilkkaalta valtaväylältä, vaikka Tuomas oli kylläkin laskevinaan, että se oli vasta toinen menopeli sinä suhteellisen lyhyenä aikana, jonka hän oli ehtinyt Oivan luona viettää. Oiva korjasi vähän turtumaan alkanutta asentoaan, joka oli kai jäänyt epämukavaksi jouduttuaan välillä nousemaan tuoliltaan. Kaksinpuhelu jatkui jo tuttuun vauhtiin ja parin minuutin vierähdettyä kuului kaivattu vastaus.

- Ei mullo siinku tippa Koskisen korvalääket, mut kyl sää sen kestät.

Tuomas ei luonnollisestikaan vielä täysin tuntenut kaikkia paikallisia rohdoksia, mutta arvasi kyllä, mitä virkaa Oivan proprilla mainitsema linimentti kannun cocktailissa toimitti. Mietteliäänä hän valmisteli tahdikkaasti torjuvaa vastausta, mutta antoi sitten herrasmiesmäisyyden väistyä, kun oli se pihakin kaikkea muuta kuin paraatikunnossa.

- Taianpa jättää täl kertaa tarjoilun väliin ku o toi autokin.

Yhtäkkiä läntisessä naapurimaassamme Kalle Kustaan hallitsemassa Ruotsin kuningaskunnassa ja tämän legendan kannalta täysin epäolennaisena tietona sanottakoon nyt vaikka että eräs Svensson ryhtyi vanhalla ja jollakin läpikotaisin luetulla Taalainmaan paikallisella painotuotteella leyhyttelemään tuskaisen kuumaa oloaan, mistä seurasi hädin tuskin havaittava mistraali, josta kuitenkin ulottui lahden yli ohut tuulenvire, joka puolestaan tarttui miesten yläpuolella notkuneisiin koivunlehtiin ja sai ne hiljaa kahisemaan norkkojaan vasten. Vähän niin kuin entiselle pääministerille yllättäen ja pyytämättä ilmaantunut, leppeä tuulahdus ei kuitenkaan jaksanut hellittää miesten kuumaksi kokemaa tukalaa oloa, ja niinpä kaksikko tyytyi vain nostamaan hetkeksi etsivän katseensa taivaalle jatkaen sitten heti taukoaan, joka kohta katkesi Oivan turkulaismurteella päräyttämään tokaisuun.

- Niin oikein, poika!

Oiva kaatoi itselleen surkeasti hikoilleesta kannusta täydennystä ja ryysti äänekkäästi mojovan kulauksen sitä korvalääkettään yskäisten silmät kiinni heti perään kurkussa kirvellyttä tuskaansa. Ennalta sopimatonta vierailua oli kulunut varmaankin jo vartti eivätkä miehet olleet päässeet edes asiaan. Oiva ei pitänyt kiirettä, mutta kyllä hänenkin uteliaisuutensa alkoi jo pikkuhiljaa herätä, ja sopivia sanoja miettiessään ja niistä rationaalisen järkevää virkettä hiotessaan hän kohtapuoliin sai kokoon kokonaisen kysymyksen.

Julkaistu tiistaina 25.6.2013 klo 16:48 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 125
Seuraava
Koskenlaskija - osa 127
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä