Koskenlaskija - osa 178

Verkkomainen tulevaisuuden tekniikan keinoin valmistettu asukokonaisuus oli hankala pukea päälle ja se muistutti enemmän juuri umpisolmuihin menossa ollutta nyörisotkua kuin vaikkapa kesäistä puuvillamateriaalista ommeltua vilpoista verkkopaitaa. Eino ähelsi epämiellyttävää vaatetusta jos ei nyt aivan naama punaisena niin ryppyotsaisena ainakin. Menihän siinä aikaa, mutta viimein avaruusinsinöörien kutoma erikoinen seitti oli tukevasti ja ihonmyötäisesti ison miehen ympärillä, ja seuraavana vaiheena vuorossa olivat tumput, joista niistäkin puuttui sormenpäitä peittänyt osuus. Varovaisen arvion mukaan aikaa pukeutumiseen oli kulunut jotakuinkin parikymmentä minuuttia ja kaikki oli valmista ensilentoon. Jalmari hyppi holtittomasti ja malttamattomana puolelta toiselle harjoittelijansa ympärillä ja opasti yksityiskohtaisesti puvun käytön saloja, joita Eikka tuskin hämmästykseltään painoi mieleensä. Ensimmäisen harjoituksen tavoitteena oli kohota varovaisesti ilmaan ilman mitään kaarteluja tai kiemurteluita eli sillä tavoin vain yksinkertaisesti pystysuorassa asennossa ainakin kymmenisen senttiä ellei innostuttuaan sitten vähän pidemmällekin tai oikeammin ylemmäksi. Einon oikean käden vaivaisesti koukistunut etusormi oli alkanut pikku hiljaa täristä jännityksestä, mutta miehen aivopuoliskot pakottivat raajan liikkumaan vasemman kämmen yläpuolelle ja lopulta hipaisemaan pääkytkimeksi tarkoitettua mustapintaista painiketta, joka käynnisti virransyötön kehoa ympäröiviin johtimiin. Seuraavana oli datahanskojen käytön opettelu. Se ei ollutkaan kovin helppoa, sillä kaikki perustui kirjaimellisesti sormituntumaan. Lapasten erityisiä tuntoherkkiä elektronisia pintoja hiplattiin sormenpäillä, jolloin saatiin haluttu ohjaus syntymään. Jalmari kokeneena levitaattorina tietysti näytti ensin mallia ja Eino sitten matki eli toisti perässä vastaavat rituaalit ja niin jalkapohjat irtautuivat harmaan betoniselta lattialta ja koko mies nousi hitaasti vähintäänkin sen kymmenen senttiä, mutta nousu ei ottanut loppuakseen ja se vain jatkui, jolloin Jalmari karjaisi oppipoikaansa helpottamaan otteensa sähköiseltä aistinpinnalta. Siitä oli seurauksena pystyliikkeen pysähtyminen ja kevyt leijunta. Eino jäi killumaan noin puolen metrin korkeuteen ja pyöritteli suuria mulkosilmiään katsellessaan samalla alaspäin kohti kanveesia, jossa hän hetki sitten vielä seisoi jalat tukevasti permannolla. Kasvonpiirteistä olisi voinut päätellä miehen yrittäneen herätä jostakin syvästä unesta, mutta kaikki oli totta ja tapahtui juuri siinä parhaillaan elävässä elämässä. Jalmari katseli alempana tyytyväisenä, sillä olihan hän saanut suojattinsa ensilennolle. Samalla pärähti puhelin soimaan vanhan miehen haalarin taskussa ja ukko nosti aparaatin korvalleen painettuaan sitä ennen luurinkuvallista vastauspainiketta telekommunikointisession käynnistämiseksi. Eino yritti heilua ilmassa ja ottipa hän muutamia kävelyaskeliakin, mutta ne eivät kuljettaneet miestä minnekään ja asteleminen oli kuin olisi polkenut tyhjää ja sitähän se käytännössä olikin, kun kaveri sillä tavoin roikkui näkymättömien tukien varassa.

Julkaistu maanantaina 7.10.2013 klo 18:27.

Edellinen
Syyskauden avaus
Seuraava
Koskenlaskija - osa 179
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä