Koskenlaskija - osa 61

Lorvi antoi odottaa tarkkaan harkittua analyysiään, sillä pöytään kannettiin jo kaksikon tilaamat höyryävät lounasannokset. Ruokailun jälkeen malttamaton Eino hoputti suutaan pyyhkien ystäväänsä avautumaan ja kertomaan ajatuksensa selailemistaan dokumenteista. Suurin ja ennen kaikkea hitain elkein Lorvin pinosi lautaset ja muut ruokailuvälineet syrjemmälle ja asetteli Eikan vapaamuotoisen työpaikkahakemuksen poikittain pöydälle siten, että kummatkin saattoivat katsella sitä sivusuunnasta pää vaikeasti kummalliselle mutkalle käännettynä. Lorvin laiha ja luiseva etusormi putosi kynsi edellä paperin erääseen kohtaan, jossa oli pitkä sepustus hakijan työkyvystä ja muusta tehtävään tarpeelliseksi tarvittavista avuista, joilla kirjoittaja uskoi saavuttavansa rekrytoijan luottamuksen kykyihinsä. Lorvin katse kiinnittyi sormensa osoittamaan tiheään tekstikappaleeseen samalla kun mies alkoi puhua ääneen.

- Sulla on tossa ylipitkä virke.

Kertoja ei osaa nyt tarkalleen kuvata, olivatko tosiasiat juuri näin, mutta Einon suu taisi olla ammollaan, kun hän tuijotti silmät ymmyrkäisen avoimina ensin Lorvia, ja kuultuaan tämän lyhyen, mutta nasevan ytimekkään kommentin laski hän hämmästyneen katseensa vähän samassa tahdissa kuin lehmä sakkaa häntänsä kohdistaen sen täsmälleen samaan kohtaan, missä ystävänsä sormi yhä painoi suomalaisen paperiteollisuuden tuotantoa kohti pöydän puista pintaa. Kertojana olisin voinut vaikka vannoa kuulleeni Einon typertyneen vastauksen: "Täh?", mutta kaiketi se on parempi olla vannomatta, kun todellisuudessa en ollut tuolloin paikalla todistamassa näiden kahden toveruksien neuvonpitoa. Eino nosti sormeillun arkin käteensä ja luki kirjoittamansa sanailun, joka kieltämättä oli pitkähkö. Einoa huvitti ja hän palautti paperin takaisin pöydälle nostaen samalla katseensa ylös edessään istuvaan kirjallisuuskriitikkoon. Rivejä siinä virkkeentapaisessa raapustuksessa oli toki yllin kyllin, mutta sisältöä pituus ei tehnyt yhtään huonommaksi, mies huomautti ystävälliseen sävyyn arvon oikolukijalle. Eikka hymyili ja jatkoi ironisesti mutta ei pilkallisesti.

- Ymmärrän kyllä, että sä taisit ehtiä unohtaa lukemasi, kun viimein saavuit pisteen kohdalle. Sä oot tainnu tottua lukemaan vaan päälauseita?

Nyt Lorvikin heräsi melkein monologiksi äityneeseen keskusteluun ehdittyään välillä vaipua ihailemaan itsekseen omaa erinomaisuuttaan. Hetken lyhyesti köhittyään Lorvi otti kantaa Einon kommenttiin ja alkoi puolustaa punnittuja sanomisiaan vakuuttaen, että virke olisi parempi jakaa useampaan osaan. Eikka ei kuunnellut vaan totesi ykskantaan, että se oli hänen tyylinsä kirjoittaa ja ettei kuoma tainnut ymmärtää mitään kirjoittamisen nyansseista. Eihän se olisi ollut hänen työhakemuksensa, jos hän olisi kirjoittanut sen niin kuin kaikki muut tällaisia tekstejä runoilevat tai kuten joku tuntematon kustannustoimittaja haluaisi hänen kirjoittavan. Tekstistään ylpeä mies lisäsi vielä ivallisesti, että on täysin lukijan vastuulla, jos teksti on liian vaikeaa ymmärtää vain peruskoulun käyneelle, kuten hän Lorvista aavisteli eikä siinä arvauksessa kovin kauaksi totuudesta osunutkaan.

Julkaistu tiistaina 26.3.2013 klo 17:04 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 60
Seuraava
Koskenlaskija - osa 62
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä