Koskenlaskija - osa 175

Einon hämmästys ei päättynyt vielä tähän. Jalmarin kämmenet tekivät taas joitain liikkeitä ja nyt ilmassa leijunut mies alkoi hitaasti kallistua lantionsa ympäri nostaen jalat ylöspäin ja kääntäen kasvot lattiaan päin. Pitkien ja hitaiden minuuttien kuluttua Einon edessä makasi vatsallaan mies, joka samaan aikaan leijui metrin korkeudella ilmassa. Jalmarin kasvoilla oli suuri hymy. Sitten vanhus nousi noin ikään kahteen metriin siis mitä korkeuteen tulee. Eino ei saanut sanaakaan suustaan ja katseli valkoiset silmämunat pullistellen suu ammollaan uskomatonta suoritusta, jonka ei olisi kuunaan uskonut olleen mahdollista. Seuraavaksi Eikan pää alkoi kääntyillä, kun Jalmari jätti paikallaan leijunnan ja ryhtyi liikkumaan ilmassa eteenpäin. Sitä toimitusta olisi voinut hyvällä syyllä nyt kutsua lentämiseksi, joskin ilman minkäänlaisia lentämiseen liittyviä kädenliikkeitä. Jalmari teki ison lenkin hallin keskellä vapaassa ilmatilassa ja kiersi itse asiassa sen pariin tai kolmeenkin kertaan. Eino ei kyennyt laskemaan varveja ja uskoi jo hetken näkevänsä hereillään mitä ihmeellisintä unta, mutta unennäköä se ei ollut. Lentävä mies pysähtyi ilmassa Einon eteen ja antoi jälleen jalkansa kääntyä lattian suuntaan samalla, kun yläpää kohosi kattoon päin. Jalmari laskeutui lattialle ja jälleen oikeanpuoleisen käden etusormi sormeili jotain vasemman käden hansikkaan päällä. Vanha mies levitti nyt kätensä sivuille samaan tapaan kuin teatterin näyttelijöillä on tapana päättää esityksensä odottaen samalla yleisön katseillaan toteuttamaa syleilyä. Eikan alaleuka värisi, mutta hän ei vieläkään pystynyt sanomaan mitään. Jalmari sen sijaan tuijotti herkeämättä ja tiiviisti nuoremman ystävänsä sinisiin silmiin.

- No, mitäs pidit? Aikas hämmästyttävää, vai?

Eino uskaltautui lähemmäs Jalmaria ja jopa kosketteli verkkopukua. Paulat tuntuivat sormien välissä kuin joltain paksuilta kuminauhoilta eikä niissä näyttänyt olleen mitään sen kummallisempaa. Verkko oli punottu salmiakkikuvioiseksi, ja nyörit risteilivät neljänkymmenenviiden asteen kulmassa muodostaen tiiviin letityksen, jonka neliskanttisten silmien sivut olivat korkeintaan viiden, mutta ehdottomasti alle kymmenen sentin pituiset. Einon katse kierteli puneessa ja pian hän sai jo jotain suustaankin ulos.

- Siis, mikä juttu tää ny oikeen on? Väitäksä, et tää on joku avaruuspuku?

Jalmarin suunpielet olivat yhä melkein korviin asti venyneet ja silmät säteilivät tarmokkaina odottaen vain, milloin mies pääsisi kertomaan taustoja äskeiselle lentonäytökselle. Ukkovanhus vastasi kysyjälle, että hänen yllään oli ainutlaatuinen ja ennen kaikkea salainen levitaatioasu, joka nosti kantajansa ilmaan ja mahdollisti leijunnan jopa liikkumisen kaikkiin suuntiin niin ylös kuin alaskin ja eteen ja taakse. Einon arvaus avaruuspuvusta ei ollut kaukaa haettu, sillä se oli kuin olikin Euroopan unionin avaruustutkimuskeskuksen ja eritoten sen salaisen kehitysosaston välkkyjen insinöörien ja tekniikan tohtorien älynväläysten aikaansaama kekseliäs tuotos, josta tosin ei sen suuren salamyhkäisyyden vuoksi oltu vielä hiiskuttu maailmalle mitään.

Julkaistu keskiviikkona 2.10.2013 klo 16:06.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 174
Seuraava
Koskenlaskija - osa 176
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä