Koskenlaskija - osa 106

Eino otti vakavamman istuma-asennon ja nojautui muutaman asteen eteenpäin ikään kuin kuunnellakseen tarkemmin kevytrakenteisen konttoripöydän toisella puolella esitelmää pitänyttä kunnanjohtajaa. Korviaan höristellen Eikka sai vihdoin kuvauksen epämääräisestä toimesta, johon hän oli jättänyt vähintäänkin yhtä epämääräisen työhakemuksen. Johtaja kertoi koskenlaskijan tehtävistä, jotka olivat hänen sanojensa mukaan perin tavanomaisia. Toimenkuvaan kuului, kuten virkanimityskin jo kuvasti, koskien laskua kesäkaudella ja muina aikoina kunnan yleisiä töitä. Viran esittely oli siinä ja se oli lyhyt ja ytimekäs, ja Eino jäi muutamaksi minuutiksi pohtimaan kuulemaansa. Varovaisesti hän sai kuitenkin avattua suunsa ja kysyttyä hieman tarkennusta etenkin tuosta itse koskenlaskusta, että aivanko oikein tehtävään kuului kosken laskemista. Kunnanjohtaja nojasi rennosti tuolillaan taaksepäin nostaen kädet niskansa taakse ja naurahtaen lohdutti, että tehtävän nimitys oli kieltämättä hieman harhaanjohtava, sillä toimeen ei kuulunut varsinaisesti kosken laskeminen siinä samassa merkityksessä, kuin sitä yleensä oli totuttu ymmärtämään. Mistään tukkilaisromantiikasta ei siis ollut kyse, vaan koskenlaskija yksinkertaisesti vain laski koskia niin kuin kappalemääräisesti. Talvikausina, kun pitäjän jyrkät koskenpartaat olivat petollisesti jäässä, koskia ei laskettu, ja silloin koskenlaskija teki muita töitä, vaikka kosket eivät koskaan umpeen jäätyneetkään eikä väkevä ja erehtymätön miesmuisti muistanut sellaista niin kylmää talvea lähihistoriassa olleenkaan, että olisi saanut koko vesistön talviteloille. Eikka oli yhä hämillään, sillä hän ei vieläkään oikein ymmärtänyt mitä koskien laskeminen tässä tarkalleen ottaen tarkoitti, mutta myönsi olevansa edelleen kiinnostunut tehtävästä etenkin, kun kohtuullisen hyvin palkattuun virkaan sisältyi mukiinmenevät luontoisedut aina asuntoedusta alkaen. Kunnanjohtaja vakuutti, että Eino pärjäisi mainiosti tehtävässä, jos vain halusi toimen ottaa vastaan. Tämän kummempia työhaastatteluja paikallispamppu ei työnhakijalleen sitten tehnytkään, koska kunnalla oli ihan pikkuruisen kiire saada jatkaja nykyiselle toimenhaltijalle ja vieläpä ennen kuumaa kesäkautta, jotta tämä uusi rekryytti ehtisi oppimaan toimen salat vanhan konkarin kouluttavaisessa opastuksessa. Toiveikkaana kuntamies otti sivummalta esille valkoiselle paperille printatun työsopimuksen ja tarjosi sitä Eikalle luettavaksi. Monia työntekijöitä itsekin rekrytoinut Eino ei ollut koskaan törmännyt näin ylimalkaiseen työhönottoprosessiin, mutta arveli muodollisuuksien olevan turhanpäiväisiä tässä osassa maata tai tällaisella hoputtavalla aikataululla. Soveltuvuustesteistä ei ollut puhettakaan sen koommin kuin todistuksista, suosituksista ja sen sellaisesta paperisesta byrokratiasta. Löysäisissä pantiin näemmä tuulemaan ja luotettiin vielä vanhanaikaisesti suomalaisen miehen sanaan ja voimakkaaseen kädenpuristukseen. Ja johtaja siellä pöydän takana jo heilutteli kuulakärkikynääkin sillä välin, kun Eino silmäili yksinkertaiselta vaikuttanutta sopimuspaperia.

Julkaistu tiistaina 28.5.2013 klo 17:38 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 105
Seuraava
Koskenlaskija - osa 107
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä