Koskenlaskija - osa 142

Miehet seisoivat ilkosillaan keskellä kostean höyryävää saunahuonetta, eikä pikkuhiprakassa hoippunut Jalmari malttanut olla avaamatta tässä tapauksessa aivan aiheellisesti määriteltyä suurta suutaan.

- Hei! Sähän oot posliini!

Eino, kun siinä samassa tuvassa seisoi, tietenkin kuuli yllättävän repliikin, joka väistämättä kantautui hänen nykiviin korvanlehtiinsä, eikä mies voinut vastustaa uteliaisuuttaan ja käänsi urkkivan silmäyksen Terhon paljaaksi parturoidulle genitaalialueelle, mutta häveliäänä nosti salamannopeasti katseensa muualle ja oli kuin olisi muina miehinä vihellellyt ja siten elehti kuin ei olisi mitään mukamas nähnytkään. Otsansa rypistänyt Terho ei tuosta letkautuksesta pitänyt laisinkaan ja alkoi matalalla, mutta selvästi korotetulla äänellä torua vanhaa höppänää kääkkää, joka oli häpeilemättömän suorasukaisella huomautuksellaan rikkonut kaikkia mahdollisia hienotunteisuuden sääntöjä ja mikä pahinta vieläpä suomalaisen saunomisen alastonta pyhyyttä.

- Noh, noh, vanha mies! Eipäs katsella miehiä sillä silmällä! Vai onko minulla syytä perääntyä saunasta, kun sinulta putoaa saippua lattialle?

Ratkiriemukas naurun hekotus räjähti Terhon selän takana, kun niin ikään pienessä lonkerosieväsessä lattiasta paljailla jalanpohjillaan tukea ottanut Eino ei enää voinut pidätellä huvittuneisuuttaan vaan hohotti silmät ummessa mielestään hauskalle ja ennen kaikkea nokkelan osuvalle ilmaisulle. Vaan pianpa loppui Eikan sydämen pohjasta yltänyt äänekäs hirnunta kuin seinään, kun Terho paukautti terävän muistutuksen hänellekin.

- Ja sama koskee sinuakin, Einoseni!

Samalla loppui räkätys, ja Eino kröhäisi kurkkunsa selväksi ja kierteli nolostuneena muutaman kerran silmiään pitkin saunan tummuneita seiniä ja otti lattialta kuparisen, puukahvaisen vedellä ja vihdalla täytetyn sangon kippoineen ja painui ensimmäisenä löylyn puolelle. Terho seurasi Eikkaa, ja Jalmari pyysi hiljaisella, tuskin kuultavalla äänellä opettajalta anteeksi kosteiden nautintoaineiden vaikutuksesta estottomammaksi muuttunutta harkintakykyään ja tyhmää huomiotaan ja kömpi muiden mukana puisille lauteille vetäen paksun puuoven perässään kiinni. Löylyssä oli ensin kuivaa ja kuumaa, mutta tunnelma kostui niin ulkoisesti kuin sisäisestikin ja vaihtui pian taas leppoisaksi ja puheliaaksi samalla kun kertalämmitteisen kiukaan tulipesässä kyteneet oranssinhehkuiset koivuklapeista palaneet kekäleet yhä kuumensivat hökötyksen päälle ilmavasti ladottuja oliviinidiabaasimuhkuroita. Tämän tästä murikoiden ladelmalle loiskahti kuuppa hitaasti lämmennyttä vettä, joka kohisi kuuluvasti nostaen samalla lämpötilaa pienessä kopperossa.

Julkaistu keskiviikkona 17.7.2013 klo 18:11 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 141
Seuraava
Koskenlaskija - osa 143
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä