Koskenlaskija - osa 104

Makoisat kahvit ryystettyään Eino vaihtoi kadun puolta noin kymmentä vaille yksi iltapäivällä ja siirrätti itsensä kunnantalon vaatimattomasta paraatiovesta sisätiloihin käytävänomaiseen aulaan, jonka oikeanpuoleisella seinustalla, sisälle tultaessa, oli vastaanottopiste laakean lasiseinän takana. Keskelle tuon akvaarion ikkunaa oli lasileikkurilla tehty pieni pyöreä reikä mitä ilmeisimmin vastaanottovirkailijan kanssa kommunikointia varten. Nuori vaaleahiuksinen virkailijatar vastaili parhaillaan puhelimeen tai tarkemmin sanottuna sankaluuriin, joka kaartui korvalehdet peittäneestä kuulokekojeesta leuan tietämille ja siis suurin piirtein suun eteen kaapaten mikroskooppiseen mikrofoniinsa kaiken, mitä sylki suuhun toi ja toimittaakseen sanoman sitten elektronisia johtimia pitkin puhelinoperaation toisessa päässä kuunnelleen henkilön korvaan. Puhelu ei ollut pitkä ja Eino sai seuraavaksi puheenvuoron. Hän ilmoittautui kunnanjohtajan puheille, ja sentraalisantranakin toiminut virkailijatar ilmoitti vieraan saapumisesta napakalla sisäpuhelulla ja ohjasi sitten Eikan odottelemaan ja istumaan peremmälle aulan keinonahkaiselle sohvalle, kunnes johtaja sitten aikanaan tulisi henkilökohtaisesti noutamaan odottamansa kyläilijän. Minuutit kuluivat ja lähes tarkalleen kello kolmetoista sivukäytävältä alkoi kantautua kasvot kadulle päin istuneen Eikan vasempaan korvaan kovapohjaisten kenkien aikaansaama rytmikäs askellus. Harmaansiniseen pukuun, valkoiseen kauluspaitaan ja punaisenkukertavaan solmioon sonnustautunut mies tallusteli hyväntuulisena seisomaan nousseen Einon eteen, sillä Eino arvasi virallisen näköisen herrasmiehen olevan itse kuntajehu eikä hän siinä arvauksessa kovasti pieleen osunutkaan. Johtajan käsi oli puolimatkassa jo valmiiksi koholla ja valmiina riuskaan kädenpuristukseen. Kunnanjohtaja lausui Einon nimen ääneen ikään kuin tehden kysymyksen ja varmistaakseen tuohon aikaan aulassa ainoana olleen henkilön vieraakseen. Einon vastattua myöntävästi miehet esittäytyivät ja kättelivät, jonka jälkeen johtaja Latvala-aho osoitti kädellään tulosuuntaansa sivukäytävälle, jonne hän matkalaisen myös ohjasi. Miehet kävelivät yksissä tuumin käytävän päähän dirikan koruttomaan työhuoneeseen, jonka kalustus oli niukka. Eikka ja pomomies astuivat sisään ja ovi pamahti perässä kiinni. Perillä muutaman neliön tilavassa toimistohuoneessa oli aika lailla tavallinen, korkeissa pinoissa papereita pullollaan seisonut toimistopöytä ja sen edessä vierastuoliksi tarkoitettu istuin, eikä tilassa juuri sitten muuta ollutkaan tavanomaisten nykytaidesuuntausta kuvaavien taulujen ja istuvan presidentin mustavalkoisen muotokuvan lisäksi. Einoa jännitti niin, ettei hän ensisilmäyksensä jälkeen pannut tämän enempää merkille kalpean huoneen sisustuksesta tai tavaroiden järjestyksestä samalla kun hänen ystävällinen vanhempi isäntänsä kehotti miestä istumaan mukavan näköiselle kalusteelle parkkeeraten itsensä työpöydän takana odottaneelle kangaspäällysteiselle nojatuolille.

Julkaistu perjantaina 24.5.2013 klo 17:33 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 103
Seuraava
Ravintola La Famiglia
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä