Jadetanssi - osa 289

Kummallinen poikkeamamme hämmästyttävän Rene Tiffan luona on takanapäin. Kiidämme jälleen yksinäisellä valtatiellä kohti etelää ja otamme aika ajoin puheenaiheeksi jumalalliset juomanlaskijat, joihin yllättäen pääsimme tutustumaan. Rex ei halua puhua omasta osuudestaan historiallisessa saagassa, sillä hän tuntuu pitävän itseään yhä tuiki tavallisena kansalaisena. Kukapa nyt haluaisi yhdessä yössä muuttua mattimeikäläisestä jumalalliseksi ihmeotukseksi. Aistin, ettei Rex tainnut ottaa tosissaan Renen puheita. Luulen, että hän yhä pohtii paljastunutta isyysasiaakin, mutta siitäkään emme enää keskustele, vaan keskitymme täysillä tehtävämme loppuunsaattamiseen. Matkaa on jäljellä enää kovin vähän, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, olemme kaikkea muuta kuin perillä.

Sään puolesta iltapäivä on ollut perin harmaa koko matkan. Taivaan on peittänyt tasainen pilvikerros, mikä on merkki syksy syvenemisestä. Tasainen viiletyksemme nukuttaa, ja voisin vaikka heti oikaista itseni makuulle. Katseeni kiertää muiden suuntaan. Huomaan kaikkien hieman nuokkuvan eikä kukaan taida seurata matkantekoamme. Onneksi koneet hoitavat nykyään yksitoikkoiset ohjausrutiinit. Olen lukenut jostakin historiankirjoituksesta, että moottoriliikenteen alkuvuosina ihmiset kuljettivat autoja ja kulkuvälineitä. Meidän aikanamme ihmisillä ei ole asiaa ohjausvälineisiin, sillä koneet hoitavat kuljettamisen ihmistä paljon turvallisemmin. Istuskelen raukeana mukavalla tuolillani. Ohjaamossa on hiljaista ja vain tasainen humina kantautuu korviini tuudittaen minut melkein uneen. Säpsähdän kuitenkin yllättäen kimakkaan hälytysääneen. Ohjaustaulun varoitusvalo vilkkuu ja mestari Bomfel on terästynyt ottamaan selvää häiriöstä.

Jadetanssi - osa 288

Pohjoisesta etelään

Herään kesken makoisten unien jostakin kaukaa kuuluvaan kumistimen kirkkaaseen helinään. Raotan silmiäni ja yritän saada kellosta selville, mihin asentoon viisarit ovat ehtineet. Tajuan nopeasti, että aamu on jo pitkällä, joskin säätilan harmaus saa aikaan pimeyden tunteen. Miina huikkaa ovenraosta menevänsä aamiaiselle. Pomppaan ylös sängystä ja ryhdyn aamutoimiin. Eilinen ilta oli venähtänyt pitkäksi, kun jatkoimme tutustumista jumalallisten juomanlaskijoiden historiaan. Rex oli mietteliäs koko illan, mutta osallistui myöhemmin keskusteluihimme lopulta innokkaasti ja kuin uudestisyntyneenä. Rene oli ruokailun jälkeen taas väsynyt, ja loppuillasta hän oli läsnä vain virtuaalisesti. Keskuudessamme seurusteli robotti, jonka kautta vanha isäntä kommunikoi makuuhuoneestaan käsin. Miehen ajatuksenjuoksu oli fyysisestä voimattomuudesta huolimatta notkeaa emmekä me oikeastaan panneet aina edes merkille, että keskustelukumppanimme olikin vain robotti, joka oli lainannut Renen äänen ja kasvot distinktioasuista tutulla jäljittelytekniikalla. Kuten olen aiemminkin todennut, nykyään ei voi enää olla varma, onko keskuudessamme elävä ihminen vai tekoälyä pursuava keinotekoinen nukkekuvatus.

Olisimme voineet jäädä vanhan herran Rene Tiffan vieraiksi pidemmäksikin aikaa, mutta tehtävämme on vielä kesken ja edessämme on yhä matkaa kotiin. Rex lupaa palata heti missionsa jälkeen isänsä Renen luokse, mutta sitä ennen pitää kovan onnen jadepatsas toimittaa omistajalleen. Joudumme tältä erää hyvästelemään vanhuksen, joka hyvin nukutun yön jälkeen on taas voimissaan. Kömmimme pitkien jäähyvästen jälkeen helipumpperiin ja polkaisemme sen matkaan. Visiittimme oli kieltämättä nopea, mutta saipahan Rene asiansa hoidettua.

Jadetanssi - osa 287

Pitkien halausten jälkeen Rene irrottaa vihdoin otteensa Rexistä ja katsoo tätä vielä kerran syvästi silmiin.

- Ystävät, minun on nyt päästävä lepäämään. Suonette anteeksi, että jätän teidät hetkeksi avustajieni huomaan.

Kuin taikaiskusta huoneeseen astuu tyylikkäästi mustaan hännystakkiin pukeutunut erehdyttävästi hovimestaria muistuttava pitkänhuiskea kuivakka mies.

- Kutsuitte, herra Rene?

Rene kääntyy lakeijan suuntaan ja antaa ohjeita.

- Henry, saata vieraani vierashuoneisiin.

Taidamme jäädä vieraiksi ennakoitua pidemmäksi aikaa. Arvelen, ettei matkamme jatku enää tänään. Rene vahvistaa aavistukseni.

- Ystävät, olkaa kuin kotonanne. Päivällinen on kahdeksalta. Henry täyttää kaikki toiveenne.

Vanha ikämies astelee kepeästi huoneesta mekaniikan ja elektroniikan avustamana. Eksoskeletoni taitaa pitää hauraan vanhuksen koossa ja distinktioasu peittää alleen vuosisatojen rypyt ja raihnaisuudet. Mikään tekniikka ei kuitenkaan näytä korvaavan kaikkia iän mukanaan tuomia heikkouksia. Vilkaisen Rexiä. Kaveri on yhä hämmennyksen vallassa ja katsoo ilmeenkään värähtämättä vanhan miehen poistumista. Luulen, että Rexin päässä pyörivät nyt monet kysymykset. Äskeinen kokemus on vetänyt hänet hiljaiseksi eikä mies tunnu juuri nyt olevan näissä maailmoissa.

Rene katoaa ovesta linnansa uumeniin. Henryn kasvoilla on jäykkä ilme.

- Tätä tietä, olkaatte hyvät.

Henry avaa meille oven ja osoittaa käytävälle. Seuraamme harkittuja askeleita ottavaa ja rauhallisesti kävelevää miestä pitkän käytävän päähän, jossa jakaudumme huoneisiimme. Saamme kukin suuret ja avarat kamarit kuin hotellissa ikään. Huoneeni on korkea ja vanhanaikaisesti, mutta tyylikkäästi sisustettu. Se muistuttaa hieman Renen valtaisaa makuukammaria muhkeine sänkyineen ja tyylihuonekaluineen. Ikkunasta on näköala linnan sisäpihalle.

Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä