Jadetanssi - osa 51

Mestari ei kertonut myöhemmistä vaiheistaan sen enempää kuin että joutui asettumaan tähän kyläpahaseen hallituksen määräyksestä. Olin aistivinani jonkinlaista katkeruutta aivokkaan puheessa. Ilmeisesti hallituksen virkamiehet yhä kontrolloivat Bomfelin liikkeitä, sillä hänen liikkumisvapautensa on rajoitettu vain kylän aidatun alueen sisälle. Kuulostaa aivan vankilalta tai vähintäänkin kotiarestilta, mutta en ottanut kantaa aivomöhkäleen vuodatukseen.

Lyhyt vierailumme Bomfelin kylässä kesti kokonaista yhden päivän, mutta jo senkin aikana edistyimme piirun verran tehtävässämme tai sitten saimme vain lisää arvoituksia ratkaistavaksi ja joudumme ojasta allikkoon. Täydennämme varastojamme Iso-Iitan sisuksiin ja käännämme keulamme kohti kylän portteja. Suuntaamme takaisin jäätikölle, mutta tällä kertaa matkaamme sen pinnalla aina länsireunalle saakka.

Istumme kuin tatit Iso-Iitan ohjaamossa, jonka tuulilasi on tummennettu ulkoa loimuavan ultraviolettisäteilyn estämiseksi. Valkoinen lumi heijastaa auringosta tulevat säteet ja tuplaavat niiden haitallisuuden. Matka rannikolle kestää arviolta kolmisen päivää, jona aikana tylsyys ja toimettomuus uhkaa kiristää tunteitani. Ilta saapuu auringon laskiessa horisontin taakse ja täysi pimeys putoaa jäätikölle. Kirkkaana loistavat argonvalomme valaisevat tienoota pitkälle, mutta valoista ei ole paljoakaan iloa autiolla jäätiköllä, jossa käytännöllisesti katsoen ei koskaan tulee ketään vastaan. Vilkaisen kelloa, joka on hieman yli yhdeksän illalla. Taitaa olla kohta nukkumaanmenon aika, mutta valpastun, kun automaattiohjauksessa ajava Iso-Iita alkaa yllättäen hidastaa vauhtia. Äänentoistolaitteista kajahtaa rotevan ja rehevän balkanilaismatamin ääni.

- Pienokaiseni huomio! Tutkani havaitsevat edessä liikettä!

Samalla hetkellä ohjaamon valot vaihtuvat verenpunaisiksi ja hyttiin laskeutuu haudanhiljaisuus. Automme hidastaa. Yritämme kaikki neljä matkalaista epätoivoisesti tutkia monitoreitamme saadaksemme selville jarrutuksen syyn.

- Iso-Iita! Miksi vauhtimme hidastuu?

Rexin kysymys on enemmän kuin paikallaan, mutta kuljetinkoneemme vastaus ei tyydytä.

- Vetymoottorit ovat menettäneet tehonsa! Analysaattoritietokoneet selvittävät paraikaa vikaa… mutta… hetkinen…

Lause jää kesken ja siitäkös jännityksemme kohoaa. Oikeastaan vihaan tällaisia kesken jääviä lauseita juuri kun jotain tapahtuu ja pitäisi saada tietoa. Otsamme rypistyvät ja kasvoillemme kohoaa huolestunut ilme.

Jadetanssi - osa 50

Vierailumme Bomfelin kylässä ei tuottanut tuloksia ja edessä on taas pitkä ja vaivalloinen matka jäätikön yli takaisin melkeinpä lähtökuoppaan. Joku voisi väittää matkaamme täysin turhaksi ja hyödyttömäksi, mutta aivan tyhjin käsin emme palaa. Saimme päivällisellä kuulla mestari Bomfelin elämäntarinan, tai ainakin reilusti lyhennetyn sellaisen, sillä mestarilla, tai mitä hänestä nyt enää on jäljellä, on ikää jo 175 vuotta, hämmästyttävää. Noin pitkään elämäntaipaleeseen mahtuu ymmärrettävästi paljon tarinoita, joiden kertomiseen ei riitä yksi eikä kaksikaan iltaa.

Bomfelista ei ole jäljellä siis enää kuin aivot. Minulle ei selvinnyt illan kertomusten aikana, kumpaa sukupuolta tämä mestari on, mutta sillähän ei nyt enää ole väliä, kun keho on jo amputoitu kaulasta alaspäin. Minua hieman puistattaa ajatuskin lasipurkkiin säilötyistä aivoista, jotka ovat yhä käytössä ilman ruumista. Bomfelin keinotekoinen ääni ei muistuta miehen eikä oikein naisenkaan ääntä, joten siitäkään ei voi päätellä mitään. Puheista päätellen mestari Bomfel on aikoinaan ollut tavallinen viriili ihminen ja kävellyt omin jaloin ja niin edespäin. Hän osallistui raastavaan kaksoissotaan siinä reilut sata vuotta sitten. Historiankirjoituksista tiedämme kaksoissodan olleen verinen ja tuhoisa, eikä siitä juurikaan tohdita enää puhua sen kammottavuuden ja moraalittomuuden vuoksi. Bomfel oli kohonnut hallituksen sotapäälliköksi ja taisteli aivan eturintamassa. Sotamenestys ei kuitenkaan ollut myötämielinen, ja hän menetti taistelun tuoksinassa ensin oikean kätensä. Onnettomuudekseen sairaala, jossa hän oli toipumassa, joutui hyökkäyksen kohteeksi, ja siinä rytäkässä Bomfel jäi raunioiden alle keho murskautuen. Kuin ihmeen kaupalla pelastuspartio löysi pahoin silpoutuneen ja jauhautuneen torson, josta ei olisi parhaimmallakaan kirurgialla pystytty enää kursimaan kokoon uutta ihmiskehoa. Sydän sykki juuri sen verran, että aivot kykenivät toimimaan, joten raajaton kudosmöykky siirrettiin rintaman takana sijaitsevaan sotasairaalaan. Ennen kuin lääkärit ehtivät ottaa skalpellit käteensä, leikkaussaliin asteli tummiin pukeutuneita hallituksen miehiä, jotka veivät Bomfelin jäännökset salaiseen maanalaiseen tukikohtaan. Huippusalaisessa leikkaussalissa aivot pelastettiin ja kytkettiin sydänkeuhkokoneeseen, joka edelleenkin pumppaa synteettistä verta harmaisiin aivonystyröihin. Kyseessä oli hallituksen tiedemiesten kokeilu, jonka tavoitteena oli kyetä valmistamaan tunteeton taistelurobotti sotatantereille. Sota ehti onneksi päättyä ennen kuin Bomfel lähetettiin takaisin rintamalle. Raajaton pää jäi vuoksiksi laboratorioon salaisiin kokeiluihin.

Jadetanssi - osa 49

Mestari Bomfel on saanut tilannekatsauksen, mutta ei vielä vastaa mitään. Hiljaisuutta kestää useita minuutteja, kunnes vihdoin kuuluu taas konemainen tekopuhe.

- Ystävät, pelkäänpä pahoin, etten pysty teitä auttamaan. Kuvailemanne ryökäle tuskin on meidän kylästämme. Olemme rauhaa rakastava yhteisö, joka kunnioittaa lakeja ja järjestystä. Tietäisin, jos joku meistä olisi langennut onnettomalle rikollisuuden tielle. Teinä lähtisin Mustaan Maahan, joka on tunnettu lainsuojattomien tyyssija ja kaidalta polulta poikenneiden pakopaikka. Mutta varoitan teitä, matka Mustaan Maahan on vaivalloinen ja täynnä vaaroja. Missään tapauksessa se ei ole mikään huviretki. Voitte hyvinkin päästä hengestänne tai ainakin omaisuudestanne. Jos kuitenkin haluatte valaistusta asiallenne, voi matka sinne olla ainut tapa saada lisäselvyyttä.

Kuuntelemme Bomfelia tarkkaavaisesti kuin koululaiset. Rex keskeyttää.

- Mestari Bomfel, mainitsitte Mustan Maan. Mikä se on?

- Musta Maa on rikollisten asuttama saari Länsimeressä. Se sijaitsee melko lähellä läntistä rannikkoa. Saaresta ei juurikaan kerrota julkisuudessa, sillä se on paikka, johon ei kenenkään soisi hairahtuvan. En moiti teitä, vaikka ette Mustasta Maasta mitään tietäisikään. Niin on tarkoituskin. Löydätte sinne helposti kulkemalla jäätikön yli länteen, mutta nyt saa viralliset puheet riittää. Olette varmasti väsyneitä pitkästä matkastanne. Wilbert ohjaa teidät vierasmajaan lepäämään ja valmistautumaan päivälliselle, joka tarjoillaan suuressa salissa kello kahdeksan. Wilbert noutaa teidät myöhemmin illemmalla.

Bomfelin metallilaatikko siirtyy joitakin metrejä taaksepäin merkiksi vastaanoton päättymisestä. Nousemme ylös ja samalla hetkellä katoavat materialisoituneet lumehuonekalut. Wilbert astuu sivulta viereemme ja kehottaa meitä seuraamaan vierasmajalle. Kävelemme puolittain aution kylän raittia muutaman mökin ohi isohkolle hirsimajalle. Rex näppäilee rannekettaan, ja Iso-Iita ryömii hitaasti talon vierustalle pysäköityen parkkiruudun tapaiselle hiekkapohjaiselle palstalle, joka on aivan liian pieni automme valtavaan kokoon nähden. Tämän kokoluokan ajoneuvoja ei varmaankaan ole osattu odottaa vieraaksi. Kapuamme pari askelmaa kuistille ja dekoratiivisesti koristellusta puuovesta sisälle pieneen saliin, jossa leijailee juuri ja juuri aistittavissa oleva vieno männyntuoksu. Saamme omat huoneet, ja rojahdan heti upottavan sängyn syleilyyn. Kattoon nauliintunut katseeni hämärtyy, kun nukahdan päiväunille.

Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä