Autojuttuja

Kuva
Matti Mattila

Eeva: Voi ei, tuulilasissa on taas tällainen lappu. Tämä on jo kolmas tänään.

Maisa: Ne on jotain joutavia mainoksia. Pistetään se tuohon viereiseen autoon.

Eeva: Laita nämä loputkin laput siihen, niin pääsen niistä eroon. Sitten lähdetään, tytöt. Hups, mikä se siellä rysähti?

Paula: Luulen, että peruutit tuohon takana olevaan autoon. Siinä peruutuspeilissä on varmaan jotain vikaa. Minulla oli ihan sama juttu viime vuonna.

Eeva: Hyvä että se selvisi. Olen ihmetellyt, miksi minulle käy joka kerta Prisman parkkipaikalla näin. Huomenna otan peilin mukaan ja vien sen huoltoon.

Maisa: Ota samalla öljytikku mukaan ja vaihda se uuteen.

Eeva: Minkä takia? En ole ikinä tullut ajatelleeksi, että se pitäisi vaihtaa.

Maisa: No sen verran minäkin tiedän autoista, että öljytikut kuluvat nopeasti. Ne ei sitten enää yletä öljyyn, etkä tiedä, miten paljon sitä on.

Paula: Kyllä autot ovat sitten hankalia kapistuksia. Mutta minä olen kyllä edistynyt kovasti niiden kanssa. Saan meidän mersun ajetuksi talliin jo melkein kokonaan.

Eeva: Hitsi, nyt alkaa sataa lunta! Lumisateessa on tylsää ajaa. Ja tässä autossa ei kuulemaa pala edes jarruvalot.

Maisa: Sinun pitää ensi kerralla ostaa punaista öljyä. Sitten näkyvät jarruvalot ja vilkut paremmin.

Paula: Antti sanoo minulle aina, että jos lumisateessa ei näe ajaa, niin on parasta seurata lumiauraa. Sitten kerran aloinkin seurata yhtä lumiauraa, kun pyrytti niin sakeasti. Seurasin sitä varmaan tunnin verran, kun se sitten pysähtyi ja se kuski tuli kysymään, että mikä minulla oli hätänä. Se oli saanut aurattua Citymarketin parkkipaikan ja oli sitten menossa Prisman parkkipaikalle. Oli se hyvä, että sain selville, missä olen.

Maisa: Tuo on muuten hyvä neuvo.

Paula: Prismasta puheen ollen kävin eilen siellä etsimässä Antille synttärilahjaa. Hän haluaisi sellaiset autoilijan hanskat. Myyjä kysyi, mikä on Antin numero ja onneksi muistin, että se on 050 123 4567. Mutta kyllä oli surkea valikoima, kun en sitten kuitenkaan löytänyt oikeaa kokoa.

Eeva: Kauheaa, hiljennä vähän! Nyt oltiin vähällä ajaa tuon rekan kylkeen!

Maisa: Eeva, sinähän olet itse ajamassa!

Eeva: Ai niin olenkin! Miten en yhtään huomannut. Tuossa on muuten poliisi. Kai minun pitää pysähtyä.

(Blondi) poliisi: Jaa-ha päivää, saisinko sitten ajokortin ja rekisteriotteen.

Eeva: Mikä se sellainen kortti on? Täällä olisi kirjastokortti, pankkikortti ja synttärikortti.

Poliisi: Se on kortti, josta löytyy kuvasi.

Eeva: Tässä on kuvani (antaa peilin).

Poliisi: Ai anteeksi! Olisitte heti sanonut, että olette poliisi, niin en olisi pysäyttänyt teitä! Hyvää matkaa!

Eeva: Kiitos! Olipa mukava poliisi!

Paula: Minullekin sattui viime viikolla tosi ihanat poliisit. Ne pysäyttivät minut ja sanoivat, että ne kuvasivat minut, kun ajoin ylinopeutta. No, minä tietysti pyysin, että ne lähettäisivät minullekin niitä kuvia, jos ne onnistuisi. Ja ne kirjoittikin heti minulle laskun mukaan.

Kraitin purema

Jostain syystä heräsin viime yönä vähän puolen yön jälkeen. En saanut heti uudelleen unta, joten avasin television siinä toivossa, että sieltä tulisi jotain uneen tuudittavaa ohjelmaa. Kuinka ollakaan päädyin aikani kanavia surffailtuani kuutoskanavalle, jossa oli juuri alkanut Käärmeen purema -niminen ohjelma. En ehtinyt seurata televisio-ohjelmaa aivan alusta, vaan päädyin kanavalle siinä kohdassa, kun kuuluisa yhdysvaltalainen käärmetutkija Joseph B. Slowinski (1962-2001) pani tottuneesti kätensä kangaspussiin, jonka oli hetkeä aiemmin saanut eräältä tutkimusryhmänsä jäseneltä U Htun Winiltä.

Slowinski oli päätynyt syyskuussa vuonna 2001 Myanmarin viidakkoon tutkimusmatkalle. Seurueeseen osallistui toistakymmentä henkilöä, joista kahdeksan oli amerikkalaisia ja kaksi kiinalaista tutkijaa sekä neljä paikallista avustajaa. Retkikunta lähti matkalleen syyskuun kolmantena suuntanaan Myanmarin eli entiseltä nimeltään Burman pohjoisosassa sijaitseva, lähes luoksepääsemätön Rat Baw -kyläpahanen kaukana kaikesta sivistyksestä. Kohtalokas aamu oli sama, joka muistetaan syyskuun yhdentenätoista, jolloin terroristit iskivät New Yorkin kaksoistorneihin kohtalokkain seurauksin. Ryhmäjohtaja U Htun Win ojensi Slowinskille kyseisenä aamuna kangaspussin, jossa oli hänen olettamuksensa mukaan harmiton ja ihmiselle vaaraton dinodon-käärme. Jo viikon kestänyt retki oli ollut alusta asti täynnä koettelemuksia, jotka ilmiselvästi olivat stressanneet tutkimusmatkan johtajaa Slowinskia, minkä seurauksena hänen tarkkaavaisuutensa oli herpaantunut. Sen enempää pussin sisältöä tutkimatta Slowenski työnsi kätensä pussiin ja sain saman tien todeta, että siellä olikin kraitti, joka on yksi maailman myrkyllisimmistä käärmeistä.

Joseph B. Slowinski kraitin pureman jälkeen
Kuva
Icon Films

Slowinski tunsi käärmeen puraisseen kättään. Hän ei alkuun pitänyt sitä hälyttävänä, koska kädessä ei näkynyt puremajälkeä ja uskoi paksun nahkansa estäneen pureman. Puoli kahdeksan aikaan aamulla ryhmä oli nauttinut aamiaisen, ja Slowinski meni makuulle. Kahdeksan aikaan hän tunsi kihelmöintiä kätensä lihaksissa ja kutsui ryhmänsä kokoon. Pian tämän jälkeen eli varttia yli kahdeksan kaksi paikallista avustajaa lähti juoksujalkaa hakemaan apua läheisestä Naung-Mon kylästä, joka sijaitsi noin kolmentoista kilometrin päässä leiristä. Slowinski selitti rauhallisesti ryhmälleen, mitä seuraavaksi oli tapahtuva ja kertoi tulevista oireistaan. Edessä oli etenevä halvaantuminen. Keuhkot lakkaisivat toimimasta, joten hän tarvitsisi suusta suuhun elvytystä, kunnes hänet saataisiin sairaalaan. Pahaksi onnekseen Slowinski oli allerginen vasta-aineelle, joten hänen oli kyettävä pysymään hengissä seuraavat 48 tuntia, jona aikana hermomyrkky olisi poistunut ruumiista. Koko tämän ajan uhri olisi tajuissaan, joskin täysin halvaantunut kykenemättä liikuttamaan lihaksiaan.

Jäin luonnollisesti koukkuun tähän dokumentaariseen ja tositapahtumiin pohjautuneeseen ohjelmaan. Nukkumisesta ei ollut enää tietoakaan, kun jäin seuraamaan, miten tutkijatohtorin tulee käymään saatuaan kuolettavan käärmeenpureman. Myrkkykäärmeen purema maailman äärissä on varmaankin viimeinen, jota kukaan toivoo itselleen tai pahimmalle vihamiehelleen. Kaikista pelastusyrityksistä huolimatta Slowinskin tulevaisuus ei näyttänyt hyvältä. Aamun edetessä myrkky oli ehtinyt levitä jo koko ruumiiseen niin, ettei uhri kyennyt enää pitämään silmiään kunnolla auki ja puhe oli puuroutunut. Slowinski pystyi vaivoin kommunikoimaan ryhmänsä jäsenten kanssa kirjoittamalla huterasti lyhyitä viestejä paperille. Puolilta päivin hän ei enää kyennyt hengittämään, joten ryhmän jäsenten oli ryhdyttävä antamaan suusta suuhun elvytystä. Muuten niin kaunis aurinkoinen päivä muuttui iltaan kohti sateiseksi, eikä armeijan helikopteri kyennyt pelastamaan uhria. Samana iltana joukko armeijan sotilaita saapui leiriin mukanaan aloitteleva lääkäri, mutta tästä ryhmästä ei ollut juurikaan apua.

Joseph B. Slowinski kraitin pureman jälkeen
Kuva
Icon Films

Joe Slowinski kuoli lopulta 29 tuntia käärmeenpureman jälkeen syyskuun kahdentenatoista päivänä. Ryhmä yritti vielä turhaan kolmen tunnin ajan antaa hänelle elvytystä. Slowinskin ruumis poltettiin pienessä buddhalaisessa seremoniassa kaksi päivää myöhemmin ja hänen tuhkansa tuotiin takaisin kotiin Yhdysvaltoihin. Samaan aikaan maailma suri ihmiskunnan historian näyttävimpiin terroristi-iskuihin lukeutuneen tuhon seurauksia. New Yorkissa sijaitseva World Trade Centerin kaksoistornit olivat tuhoutuneet terroristien iskussa vieden mukanaan lähes kolmentuhannen ihmisen hengen. Myanmarin syvässä viidakossa tappavat käärmeenpuremat puolestaan olivat tavanomaisia ja niihin suhtauduttiin ikään kuin luonnollisena osana elämää. Dokumentaari oli osin kuin mistä tahansa jännityselokuvasta kuitenkin sillä erotuksella, että kaikki filmissä nähty oli oikeasti tapahtunut. Slowisnkin kohtalo oli mieleenpainuva, ja jäi hieman askarruttamaan minua. Mietin, miksi niin etevä ja asiantunteva ammattilainen työntää kätensä tuntemattomaan pussiin ottamatta ensin selvää, mitä siellä on. Eräs selitys löytyy retken rasittavuudesta, joka oli kuluttanut tohtorin tarkkaavaisuutta ja harkintakykyä. Filmi oli kaikin puolin surullista katseltavaa, mutta muistutti karulla tavalla, miten heikkoja ihmiset oikeastaan ovat luonnonvoimien edessä. Ihmiskehossakin on omat heikkoutensa eli buginsa, joita luonnon mekanismit hyödyntävät kuolettavin seurauksin.

Juhannuksen säätila

Juhannuksen aatonaatto on Helsingissä ollut säiden puolesta vaihteleva. Auringonpaisteen välissä on satanut vettä ja välillä on tullut alas rakeitakin. Päivätkin ovat alkaneet jälleen lyhetä, joten kaikesta päätelleen ollaan menossa kovaa vauhtia kohti syksyä, vaikka kesä ei ole päässyt edes kunnolla alkamaan. Kesäsäät ovat aina olleet vaihtelevia. Kun katselin tänään vanhoja valokuvia matkoiltamme eri puolilla maailmaa, ovat säät eri matkakohteissakin olleet aikoinaan vaihtelevia.

Kööpenhaminan Tivoli Tanskassa
Kuva
Matti Mattila

Neljätoista vuotta sitten vierailimme Tanskassa ja kuuluissa Legolandissa. Samalla matkalla poikkesimme myös Kööpenhaminassa, jossa meitä suosi kaunis aurinkoinen keli. Billundissa eli Legolandin kotikaupungissa sen sijaan oli harmaata, mutta onneksi ei sentään satanut vettä, sillä se olisi hieman haitannut lomailua. Vastaavasti matkamme Lontooseen kolmetoista vuotta sitten oli harmaan taivaan sävyttämä. Tuolloinkaan ei satanut, joten meitä on kaiketi onnistanut matkoilla. Itse asiassa kun aloin tarkemmin tutkia matkavalokuvia, niiden yhteinen tekijä on harmaa säätila. Vain harvoin olen matkustanut helteeseen ja pilvettömän taivaan alle. Matkustusajankohdalla eli heinäkuulla ja toisinaan kesäkuulla saattaa olla merkitystä, sillä loppukesällä tuppaa olla yleensä kuvankauniita kesäilmoja. Tänään alkavan pitkän viikonlopun jälkeen on enää yksi työviikko, jonka jälkeen alkaa pitkään ja hartaasti odotettu kesäloma. Jännityksellä hieman odotan, minkälaista säätä heinäkuuksi saadaan.

Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä