Jadetanssi - osa 183

Matkaamme viidakon läpi epäkuntoista tietä pitkin. Kummastelemme yhä tutkimusaseman yllä lennellyttä laitetta ja ennen kaikkea lentäjien tarkoitusperiä. Pitkään emme saa matkata rauhassa, sillä tutkaintietokoneemme ilmoittaa esteestä tiellä jonkin matkan päässä. Hidastamme vauhtia ja yritämme selvittää, mistä on kysymys. Pysähdymme. Mestari lähettää tutkalennokin tutkimaan estettä. Saamme suoraa videokuvaa lennokin lentäessä kohteeseen. Tien tukkeena seisoo lentolaite. Tarkemmin kun analysoimme sitä, havaitsemme, että se on se sama lenturi, joka aiemmin kierteli saaren yläpuolella. Nyt siis tiedämme, minne lentolaite katosi. Kauko esittää aiheellisen kysymyksen.

- Mitähän tämä mahtaa tarkoittaa?

Ohjaamossa vallitsee hiljaisuus. Kukaan ei osaa vastata kysymykseen, mutta juuri samalla hetkellä radiokaiuttimesta kuuluu terävä viesti.

- Huomio! Keitä olette! Tunnistautukaa!

Päämme kääntyvät nopeasti toisiamme kohtaan. Olemme yllättyneitä, mutta mestari Bomfel rientää nopeasti vastaamaan puolestamme. Tuntematon ääni jatkaa saatuaan vastauksen.

- Tulemme tarkastamaan aluksenne! Ottakaa tarkastajat vastaan!

Tilanne alkaa käydä jännittäväksi. Mitä kumman tarkastajia voi olla keskellä viidakkoa? Bomfel avaa sivuoven ja laskee rampin alas. Seuraamme ohjaamon ikkunasta silmät tarkkoina tapahtumia ajoneuvomme ulkopuolella. Tietä pitkin kiitää kolme leijuria, joiden päällä istuu mustaan pukuun sonnustautuneita hahmoja valkoisine paitoineen ja mustine solmioineen. Kasvonpiirteistä päätellen vieraat ovat miehiä, joskin mustat aurinkolasit peittävät osan kasvoista, enkä ole täysin varma. Miehet pysähtyvät helipumpperin viereen ja nousevat leijureiltaan. Kuulen kovapohjaisten kenkien kopseen, kun tarkastajat astuvat ramppia ylös sisätiloihin ja mestarin perässä ohjaamosalin puolelle. Sali on tilava, joten siellä on myös hyvä ottaa tällaiset yllätysvieraat vastaan. Miehiä nämä ovat raamikkuudestaan päätellen. Pikimustat hiukset on huoliteltu ja kyllästetty jollakin hoitoaineella, kun ne niin kiiltävät salin loistevalojen alla. Tarkastajat jäävät seisomaan rinnatusten, mutta keskimmäinen heistä ottaa puoli askelta eteenpäin ja toimii näköjään puhemiehenä.

- Olemme hallituksen määräämiä tapahtumatarkastajia. Tehtävämme on selvittää tapahtumien kulku sitä niin tarvittaessa.

Mestarimme rullaa hieman eteenpäin ja osallistuu keskusteluun.

- Oletteko te poliiseja?

Tarkastajien ilme ei värähdä. Oikeastaan miehet ovat täysin ilmeettömiä.

Jadetanssi - osa 182

Professori Borloff on jollakin kumman ilveellä saanut yhteyden kuljetussukkulaan.

- Ystävät! Onnistuin muodostamaan yhteyden ajokkiinne! Toivottavasti lähtönne sujui hyvin. Laukaisin pelastuskapselin pintaan, ja se herätti toivottua kiinnostusta yllä lentelevässä vieraassamme. Teillä on nyt muutama minuutti aikaa siirtyä kulkupeliinne ennen kuin pakonne huomataan. Toivotan teille hyvää matkaa!

Rex ja Kauko kiittelevät proffaan, ja yhteys katkeaa. Alan havaita veden vaalenevan eli olemme nousemassa pintaan. Mestarilla takaistuimella on myös hyviä uutisia.

- Olen ohjannut helipumpperin viidakkotielle odottamaan. Se on yhä häivepeitteen suojissa, joten sitä ei havaita toistaiseksi.

Sukkula koskettaa järven pohjaa ja ilmestyy samalla pinnalle. Ajotietokoneen arvio matka-ajan pituudesta piti paikkansa täsmällisesti, ja saamme vielä tilannetiedotuksenkin.

- Pintaudumme… Odottakaa, kunnes kuljetin on täysin pysähtynyt…

Ajoneuvo rullaa rantavedessä kohti viidakkotietä ja pysähtyy lopulta puiden katveeseen. Turvavaljaat löystyvät ja nousevat takaisin säilytysasentoon. Sivuovet nousevat ja kirkas auringonvalo melkein sokaisee meidät. Olemmehan olleet keinovalossa vuorokauden. Rex ohjelmoi kuljettimen palaamaan takaisin tutkimusasemalle.

- Lähetän tämän sukkulan takaisin lähtöpisteeseensä. Siirtykää nyt helipumpperiin, niin kosketan tätä paluukäskyä, jolloin laite aloittaa paluunsa kahdenkymmenen sekunnin kuluttua.

Mestari poistaa häivesuojuksen, jotta pääsemme sisään. Rex juoksee joukkoomme viimeisenä. Katsahdamme vielä kerran, kun sukkulan ovet laskeutuvat ja ajopeli kääntyy takaisin sukelluksiin. Istumme jälleen tutussa ohjaamossa ja taas häivepeitteen suojissa. Tuntemattomasta lentolaitteesta ei näy jälkeäkään. Ihmettelen, minne se on mahtanut kadota, mutta emme jää sitä odottelemaankaan, vaan käynnistämme moottorit ja suuntaamme viidakkotietä eteenpäin. Muutaman ajan kuluttua Kauko huokaisee helpotuksesta.

- Se oli melkoinen äkkilähtö. Emme ehtineet pitkään olla professorin vieraina.

Oto on hämillään seikkailustamme.

- Professorin laboratorio oli erikoinen kokemus. En tiennyt, että valtiolla on ollut tuollaisia salaisia tutkimusasemia tällaisilla syrjäseuduilla.

Yllätys se oli meille muillekin.

Jadetanssi - osa 181

Rex koskettaa kartalta viidakkotietä. Näytölle piirtyy suora viiva saarelta järven rannalle. Se on reittimme. Tietokoneohjattu naisääni antaa meille lisää ohjeita.

- Istuutukaa mukavasti. Kiinnitän yllenne turvavaljaat.

Valjaat laskeutuvat olkapäillemme ja vyötäisille ja kiristyvät ruumiinrakennetta myötäilevästi. Tunnen olevani hyvin kiinni sukkulan tuolissa. Assistenttiääni kehottaa meitä valmistautumaan lähtöön.

- Kun olette valmiit lähtöön, koskettakaa käynnistyskuvaketta.

Rex kääntyy ja tarkastaa takaistuimet.

- Hei te siellä takana, oletteko valmiit?

Nyökkäilemme ja vahvistamme olevamme valmiita. Rex koskettaa kuvaruutua. Punainen käynnistyskuvake vaihtaa väriä keltaiseksi. Edessämme oleva sulkijanmuotoinen ovi avautuu. Kuljetinsukkula nytkähtää liikkeelle. Tunnelma on kuin huvipuiston vuoristoradalle lähdössä. Siirrymme puolipimeään tunnelimaiseen tilaan, jossa heikot kattovalot juuri ja juuri valaisevat tummia seiniä. Tila pimenee entisestään, kun ovi takanamme sulkeutuu. Tutuksi tullut naisääni selostaa tapahtumien vaiheet.

- Vesilukko suljettu… Vesikammio täyttyy…

Kuulen, miten vesi alkaa juosta kammioon. Veden pinta nousee ällistyttävän nopeasti, ja tuulilasin läpi näen, miten kammio täyttyy vedellä. Selostus jatkuu.

- Vesikammio täynnä… Irrottautuminen…

Sukkula keinahtaa kevyesti sen irrottautuessa jalustastaan ja jäädessä kellumaan veden varaan. Naisääni kertoo seuraavat vaiheet.

- Vesilukko avattu… Hyvää matkaa!

Yli sadan metrin syvyydessä veden alla on täysi pimeys. Sukkula lipuu aluksi hitaasti ulos kammiostaan. Sieltä täältä kuulen, miten liitokset natisevat, kun veden paine pusertaa sukkulaa. Toivon hartaasti, että tämä kananmunaa muistuttava kopperomme kestää taakan ja matkan rannalle. Vauhtimme kiihtyy. Nousemme samalla pinnalle ja paineenvaihtelu alkaa tuntua myös sukkulan sisällä. Samalla hetkellä ohjaustietokoneemme antaa väliaikatietoja.

- Paineentasaus käynnistetty… Matkanopeus kuusitoista solmua… Matka-aikaa jäljellä neljä minuuttia…

Ohhoh, eipä tämä kuljetusvehje aikaile. Sukellamme siis muutamassa minuutissa perille. Vauhtia ainakin riittää, mutta eipä matkaakaan ole rannalle kuin joitakin kilometrejä. Kesken kaiken kommunikaationäyttö herää eloon ja ruudulle ilmestyy tutut kasvot.

Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä