Jadetanssi - osa 238

Kellari on pölyinen. Oven avauduttua tomu laskeutuu viivytellen ja turhaa kiirettä pitämättä. Eteemme avautuu mustanpuhuva käytävä, jonka katossa tuikkii kellertävä sähkövalo. Kurkistamme vuoron perään pimeyteen. Näen kiemurtelevat portaat, mutta en sen pohjaa. Pudotus lienee melkoinen tai valaistus on vain niin onneton, ettei se riitä paljastamaan kaivon syvyyttä. Laskeudumme hitaasti mutkaisia portaita alas. Mestari Bomfelille pudotus on helppoa. Hänen tarvitsee vain leijua portaikon keskellä. Bomfel pääseekin alas ennen meitä, kun me astelemme porras portaalta vaivalloisesti. Ennen pitkää pääsemme pohjalle. En laskenut portaiden määrää, mutta arvioin laskeutuneemme vähintään kymmenen metriä tai jopa enemmän. Alhaalla on kammio, johon me kaikki juuri ja juuri mahdumme. Kammiosta johtaa parin metrin korkuisia käytäviä neljään ilmansuuntaan. Schmit tuntuu tietävän, mihin käytävään meidän pitää sukeltaa. Kurkkaan älyrannekkeeni kompassista, että suuntaamme itään. Taidamme olla matkalla raatihuoneen aukiolle, josta hetki sitten lähdimme. Rex on havainnut myös valitsemamme suunnan.

- Herra Schmit, mihin olemme menossa?

Schmit jatkaa kävelemistä keskeytyksettä ja kertoo.

- Joudumme kiertämään tämän käytävän kautta, sillä suorempi tie kirkon alle on tukossa. Käytävän katto on romahtanut, enkä ole jaksanut raivata sitä yksin. Kiertotie on hieman pidempi ja kulkee aukion alta.

Kuljettuamme ehkä viitisenkymmentä metriä tulemme taas pieneen kammioon, josta nousee kierreportaat ylös. Pysähdymme hetkeksi, ja Schmit kertoo käytävästä.

- Nämä portaat vievät raatihuoneelle.

Jatkamme vielä joitakin kymmeniä metrejä, kunnes vastaan tulee jälleen paksu ja tukeva panssariovi. Käytävän valaistus on heikko, mutta silmämme ovat jo tottuneet himmeään valoon. Miehet ryhtyvät avaamaan ovea, joka ei tahdo paljastaa salaisuuttaan. Schmit selittää, ettei tätä ovea ole avattu vuosiin ja että hänen edellisestä käynnistä täällä on kulunut jo aikaa. Uksi antaa lopulta periksi ja taittuu avoimeksi. Isäntämme astuu tottuneesti sisään ja kopeloi seinän viertä saadakseen valot päälle. Pian miehen ääni kuuluu, ja olen aistivinani sen hieman kaikuvan.

- Tulkaa tänne!

Aukion alla on suuri halli. Schmit kertoo sen olevan sodanaikainen bunkkeri eli väestönsuoja ja että sen katto on vahvasti panssaroitu mahdollisten pommitusten varalta. Halli ei ole tyhjä. Ällistymme näkemäämme ja yritämme hahmottaa, mistä on kysymys.

Jadetanssi - osa 237

Bunkkeri

Sovimme herra Schmitin kanssa tapaamisesta Rothenburgin kaupungintalon aukiolla myöhemmin samana iltana noin kello kymmenen aikaan. Alkusyksystä ilta on silloin jo pimeä, ja voimme pimeyden turvin liikkua huomaamattomammin kaupungilla. Majoitumme helipumpperissamme, jonne palaamme alkuillasta. Olemme viettäneet päivän kaupungin historiallisia nähtävyyksiä katsellessa. Suunnittelemme illan ja mahdollisesti koko yön kestävää tutkimusmatkaamme maanalaisiin kerroksiin kaupungin katujen alla. Yritämme arvioida, mitä välineitä tarvitsemme ja pakkaamme mukaan kaikenlaista tarpeellista.

Vähän ennen kello kymmentä illalla seisoskelemme aukion laidalla ja odottelemme yllätystuttavuuttamme. Herra Schmit saapuu saksalaisella täsmällisyydellä tarkalleen kymmeneltä pukeutuneena mustaan palttooseen ja hattuun.

- Oletteko valmiit?

Nyökkäämme kaikki kuorossa vastauksena Schmitin kysymykseen. Minua ja varmasti muitakin jännittää, emmekä tahdo saada sanaa suustamme. Herra Schmit johdattaa meidät kapealle kujalle raatihuoneen taakse. Vilkaisen seinässä olevaa katukylttiä, jossa seisoo Rosmariinikuja. Olen nostanut tulkkaavat silmälasit nenälleni. En yleensä näitä käytä, mutta täällä saksinmaalla on yhä käytössä siellä täällä muinaista kieltä, jota tulkkauskoneeni pystyy vielä kääntämään. Minun tarvitsee vain katsoa tulkattavaa tekstiä, ja käännös heijastuu lasien sisäpinnalle peittäen alkuperäisen tekstin, todella kätevää. Schmit seisahtuu kapean oven eteen ja kaivaa avaimia taskustaan. Täällä ulkoilmamuseossa on ihanan vanhanaikaista. Ovissakin on yhä vanhanajan lukot, jollaisia ei ole ollut enää vuosisatoihin. Astumme sisälle viehättävään asuntoon, jossa on miellyttävän lämmintä kolean ulkoilman jälkeen. Kovin pitkälle emme pääse, sillä isäntämme johdattaa meidät heti alakertaan. Talon kellarissa on isot tiiliverhoillut huoneet, joiden kattoja koristavat jykevät holvikaaret. Etenemme etuhuoneesta takahuoneeseen, jossa seisahdumme paksun muurin eteen. Herra Schmit selittää.

- Tämän panssarioven takana on kierreportaat, jotka johtavat syvälle maan uumeniin. Olkaa varovaisia portaissa. Ne ovat kapeat ja valaistus käytävässä on himmeä.

Raskastekoinen panssariovi avautuu hitaasti. Rex ja Kauko auttavat isäntäämme vääntämään ovea auki. Kitinästä ja natinasta päätellen ovea ei ole avattu vähään aikaan.

Jadetanssi - osa 236

Hienoon paikalliseen perinneasuun pukeutunut mies istahtaa Rexin viereen ja jatkaa Rexin kolmeen pisteeseen päättynyttä lausetta vastaamalla nopeasti.

- Schmit.

Vai Schmit? Kaikki, jotka haluavat salata todellisen identiteettinsä, käyttävät tuota ikivanhaa peitenimeä. Minua huvittaa. Voisin melkein lyödä vetoa, että herra Schmitillä on virallisempikin nimi… tai voinhan minä olla väärässäkin. Ensyklopediaanitietokoneeni pulisee korvakuulokkeeseen, että Schmit on tyypillinen ja yleinen nimi erityisesti näillä seuduin ja on erittäin muinainen sukunimi. Mies pitää aavistuksen mittaisen tauon ja palaa sitten asiaansa.

- Niin, olin epäkohtelias, kun seurasin hetken keskusteluanne, mutta en voinut olla panematta merkille, että olette kiinnostuneita kirkon kellaritiloista. Luulen, että minulla on teille eräs ratkaisu.

Rex on hämmästynyt.

- Niinkö? Herra… Schmit, olemme pelkkänä korvana. Jatkakaa toki.

Schmit huikkaa tarjoilijan pöytämme äärelle. En osaa sanoa, onko tuo tarjoilija vai paikan emäntä, mutta hän näyttää työskentelevän tiskin takana yksin. Ehkäpä takahuoneessa on lisää henkilökuntaa. Herrasmies tilaa toisen kupin kahvia, juomaa, jota on totuttu nauttimaan jo vuosituhansien ajan.

- Kuunnelkaapa, asun tässä lähistöllä, ja asuntoni kellarista johtaa kierreportaat syvälle kaupungin uumeniin, jossa risteilee kapeita käytäviä ja tunneleita eri ilmansuuntiin. Osa niistä on ollut olemassa ainakin toistatuhatta vuotta. Tunneliverkostoa laajennettiin ja osa rakennettiin kaksoissodan alkuaikoina suojaksi kaupunkilaisille. Monista keskustan asunnoista on kulkuyhteys tunneleihin samaan tapaan kuin minun asunnosta. Olen useasti seikkaillut näissä käytävissä. Erityisesti minua kiinnostaa eräs lukittu ovi, joka näyttäisi johtavan aivan kirkon alapuolelle. Siellä voisi olla etsimänne kellariholvisto. Mikäli teitä yhä kiinnostaa, voin opastaa teidät maanalaiseen maailmaan illalla.

Katsomme toisiamme hölmistyneinä. Mietin, miten meille voi käydä näin satumainen onni, että törmäämme yllättäen ja pyytämättä tuntemattomaan henkilöön, joka olisi valmis viemään meidät suoraan etsimäämme kohteeseen. Epäluuloni herää taas. Olisiko tämä ansa? Rex herättää minut ajatuksistani ja keskeyttää pohdintani vastaamalla herralle.

- Herra Schmit, emme tunne teitä, mutta vaikutatte luotettavalta. Olemme kiinnostuneita ehdotuksestanne.

Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä