Koskenlaskija - osa 85

Brunogallon kalliisti ja mikä ettei myös melko hyvällä maulla varustellulla miljoonaluokan aluksella oli edelleen meluttoman hiljaista, ja Tuomas oli valmiina siirtymään pakomatkansa seuraavaan vaiheeseen perälaudalle ja sieltä kolean viileään veteen. Ristin sielukaan eli tavallisemmin ilmaistuna siis kukaan ei tässä vaiheessa vielä tiennyt mitään rohkean Tuomaan aikeista karata ylelliseltä laivalta paitsi yksi henkilö, joka oli koko pitkän tovin seurannut valppaine silmäpareineen pimeän salongin ikkunasta paksujen verhojen taakse piiloutuneena kannella ahkeroineen poikamiehen kiireellisiä puuhia. Utelias Rosita ei ollut malttanut pysytellä hytissään vaan oli tullut katsomaan, ehkä viimeisen kerran, miten hänen pelastamaksi aikomansa melko tuntematon ystävä pärjää ja pääseekö tämä karkuun, kuten oli niin taitavasti suunnitellut. Neidin tummat silmät olivat herkeämättä tarkkailleet peräkannen tapahtumia, ja toisessa silmäkulmassa, se kummasta silmästä oli kyse, oikeanpuoleisesta vai vasemmanpuoleisesta, ei ole tarkkaa selvyyttä, oli havaittavissa kirkas pyöreänsoikea kyynel, joka hitaasti valui paklatun poskipään ohittaen ja heikossa kuunvalossa kimmeltäen alas leukaa kohti kastellen matkallaan poskea märkäpitoiseksi ja kuivuen siinä samalla matkalla lähes olemattomiin. Tietenkin sydämellinen Rosita toivoi, että hänen suojattinsa pääsisi pakoon ja turvaan. Hän suri kenties ainoastaan sitä, että haikeat jäähyväiset jäivät väliin, sillä hänellä oli nimittäin sellainen naisellinen tunne, ettei hän tule näkemään Tuomasta enää tämän jälkeen. Kuinka oikeassa hän aavistuksissaan sitten oli, emme kykene vielä tässä vaiheessa kertomaan, koskapa kohtalolla on usein taipumus puuttua peliin ja suunnitelmiin mutkistaen selvältä näyttäneet ennakoinnit toisinaan pahanpäiväisesti. No mutta tämä nyt tästä hempeilystä, ja palataanpa takaisin tapahtumiin peräkannelle, missä meidän Tuomas oli juuri pulahtanut kylmään lahteen ja alkanut huidella käsillään pitkiä vetoja kohti edessä tuikkinutta pienen pientä taskulampun valokeilaa. Manolo oli myös tarkkaillut tehokkaasti näköaloja suurentaneilla kiikareillaan liikkeitä läheisen huvijahdin kannella ja arvellut melkein peilityynin vedenpinnan rikkouduttua, että kosteikkoon oli kastautunut mies, jota hänen oli määrä odotella. Tumma hahmo lipui ajoittain vain pää pinnalla keinuen hitaasti mutta päättäväisesti kohti etäämmällä lillunutta kalastaja-alusta. Loiskahduksia tai muitakaan vesiurheilussa yleisesti syntyviä ääniä päästämättä Tuomas lähestyi veto vedolta Manolon pikku purtiloa, jonka kannella pieni ja lyhyt ahavoitunut kalastaja vartoi tuntematonta vierastaan. Aluksen laidan yli oli heitetty kiikkerät, köysistä punotut tikkaat, joihin Tuomas tarttui päästyään pitkän pulikoinnin jälkeen perille. Miehen voimat olivat suorastaan ehtyneet, sillä eipä Tuomas ollut paljoakaan mitään urheilua tai kuntoilua ehtinyt liikemiespäivillään harrastella, vaikka muuten hyväkuntoiselta ja sopusuhtaiselta näyttikin. Polskuteltavaa matkaa taakse jääneeltä jahdilta edessä häämöttäneelle kalastajan paatille ei ollut linnuntietä pitkin laskettuna kuin satakunta metriä. Taipaleen taittaminen oli lihaskunnoltaan heikolta pakoon pinkovalta hikisen työn ja maitohappoisen tuskan takana. Ähkien vedestä märkä mies nousi vaivalloisesti lahdenpoukamasta huteria köysitikkaita pitkin sotkuisen ruuhen lankuista katetulle kannelle Manolon ojentaessa auttavaa kättään ja vetäen poikki katki väsyneen nuoren miehen kuiville.

Julkaistu maanantaina 29.4.2013 klo 17:09 Projektit-luokassa.

Edellinen
Kulissikierros
Seuraava
Koskenlaskija - osa 86
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä