Koskenlaskija - osa 8

Pikaviestinnän päätyttyä maailmanmiehemme oli ehtinyt seppien aukiolta kurvautua luoteeseen ohjautuvalle reitille. Kädet saivat taas tärkeän tehtävän, kun nykytekniikan huippusaavutuksia uhkuva älykkäämpi äänenkannatin vaihtoi pitelijäänsä vasemman kännykän sormien välistä oikean käden peilikuvitettuihin pitimiin tehden siinä samaan aikaan ilmassa lähes käänteisen paluumatkan pikkutakin hellään ja lämpöiseen poveen. Tällä erää täysin palvellut puheaparaatti sukelsi kangaskerrosten pimeyteen odottamaan seuraavaa vastuullista viestintäsuoritusta ja kuka tietää, vaikka vehje olisi älykkäämmän omistajansa unellisia tapoja matkien sulkenut siellä simmukkansa kun kerran näin jäi yksin valottomaan pesäkoloonsa. Eikka oli nyt painamassa näennäisen jalanjälkensä Manskun artifisiellisti kivettyyn pintakerrokseen tuulenhalkojan johdattaessa käyntiä Töölöä kohti puhaltavan merituulen matkantekoa pikkuriikkisen jouduttavalla myötävaikutuksella. Jalkapatikan kohteena oli kohuttu ja puhuttu musiikinystävien pyhättö Töölölahden etulaitamilla. Lapsenomainen muutaman asteen pikkupakkanen säesti määrätietoista menemistä parin pitkän korttelin matkalla. Einon ajatukset olivat keskittyneet kevään konserttilippujen hankkimiseen ja vain pysähtymistä vaatinut tolpan nokassa seissyt merkinantolaitteen tuima punainen kimmellys sai hänet höllentämään jyräävän käyskentelynsä pysähdyksiin asti. Jalat taisivat jäädä marssille kropan kuitenkin alitajuisesti jähmehdyttyä kadunreunaan, sillä sen verran malttamattomasti mieli haahuili jo keväässä. Hädin tuskin havaittavissa olleet lumihiutaleet yrittivät löytää tiensä taivaanlakeuksilta pääkaupungin harmaan katumassan pinnalle ja matkallaan alasuuntaan koukkailivat kaikin mahdollisin keinoin kierien ja pyörien ihmisvilinän välissä päätyen lopulta vähääkään asiasta kiinnostuneiden jalankulkijoiden tallattavaksi.

Miestä eteenpäin kuljettanut ja tasaisen ryhdikkäitä saksiliikkeitä tehnyt raajakaksikko ylitti Baanan ja johdatti klyyvaria musiikkipitoisen talon takapihan kautta korkeiden pyöröovien eteen. Kahden miehen parivaljakko oli valkoisen lumipeiton päällystämässä paljaaksi klanitussa puistikossa parhaillaan kuvaamassa arvatenkin illan uutisaineistoa maanitellen sanattomia päitään puolelta toiselle pyörittäneitä ohikulkijoita haastateltavaksi kameran linssien eteen karvatupsuisen mikrofonipampun työntyessä samalla suun seutuville. Einokin pani merkille tuon mahdollisen vauhtijarrun ja kiihdytti jo muutenkin pikajunan nopeudella edennyttä tahtiaan puolittain juoksuaskeliksi. Laiskantapaiset miehenkoltiaiset eivät vaivautuneet kiriin ja seurasivat hyvän matkan päästä ohi porhaltanutta kiinniotettavaa. Harppaukset toivat Eikan ovensuuhun, jossa sisään kauhoneet lasiovet odottelivat sisäänastujia ja saivat nämä kiirehtimään sisäänmenoa välttyäkseen mahdolliselta tekniikan ja ihmiskunnan yhteentörmäykseltä. Leikkurimaisesti pyörineet jättiläismäiset ukset päästivät noin yhden veltosti matavan vieraan kerrallaan sisään, mutta puoliympyrän muotoiseen sektoriin mahtui useampia, jos vain uskalsi lennossa hypätä pyörivän karusellin matkaan. Pienillä kipittävillä askelilla Eino siirsi itsensä tuohon jännittävään hyrrään ja eteni hitaasti ovien ympäröimänä loppujen lopuksi sisälle valtavaan aulaan.

Julkaistu torstaina 10.1.2013 klo 18:19 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 7
Seuraava
Koskenlaskija - osa 9
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä