Koskenlaskija - osa 112

Montevideo oli suuri kaupunki, jonne vieraan oli helppo eksyä. Vaikka tämä historiaa huokunut melkoisen laaja ja väkirikas asemakaavoitettu asutusalue oli suhteellisen lähellä Buenos Airesia, ei Tuomas ollut kaikkien näiden Argentiinan vuosiensa aikana kertaakaan käynyt naapurimaan kamaralla saatikka sen hienossa pääkaupungissa. Ensi töikseen seuraavia liikkeitään suunnitellut Tuomas tuumi, että hänen oli päästävä kaupungin keskustaan, sillä siellä oli arvatenkin kaikki tarpeelliset palvelut, joita hän kohta tulisi tarvitsemaan. Päättäväinen mies oli niskaan hengittäneiden roistojen pelossa päättänyt karistaa Etelä-Amerikan tomut jaloistaan lopullisesti ja palata takaisin pallonpuoliskon pohjoisemmalle laidalle kotoiseen Suomeen. Maaperä oli alkanut käydä liian kuumaksi ja Buenos Aires liian ahtaaksi, jotta hän olisi voinut jäädä sijoilleen, joten toistaiseksi ainoaksi viisaaksi vaihtoehdoksi jäi paluu tyynen rauhalliseen lintukotoon. Sataman edustalla sukkuloi taajaan tahtiin joukkoliikennevälineitä keskikaupungille ja sieltä takaisin, ja lähestulkoon viimeisillä taskunsa pohjalla kierineillä pesoillaan hän osti paikallisliikenteen matkalipun ihmisten ilmoille. Montevideon ydinkeskusta oli eloisa ja vilkas jo heti aamulla, mutta monet paikat, kuten kaupat, toimistot ja pankit olivat vielä kiinni. Maleksittuaan kuvainnollisesti kädet taskussa toimettomana tunnin tai pari pitkin ruutukaava-alueen suoraviivoja katuja ja etsien jostakin yleistä puhelinta henkilökohtaisen kommunikointivälineen puuttuessa Tuomas päätyi vihdoin paikallisen posti- ja lennätintoimiston eteen. Konttori oli avautunut jo kukonlaulun aikaan eli tunteja aikaisemmin, ja nyt turistina vierailulla ollut Tuomas astui sisään suunnaten oikopäätä tyhjään puhelinkoppiin. Sieltä hän soitti valtioiden välisen kaukopuhelun ystävälleen Ronnylle Argentiinaan ja kertoi uusista suunnitelmistaan palata kotiin. Ronny ymmärsi kovia kokeneen kollegansa yskän, mutta halusi toistaiseksi vielä jäädä maahan, sillä hänellähän oli melko hyvätuloinen työpaikka kiinteistönvälittäjänä ja elämä muutenkin kohdillaan. Tuomas antoi Ronnylle ohjeet myydä talonsa irtaimistoineen periaatteessa hintaan mihin hyvänsä, ja rahat kaupoista tuli lähettää myöhemmin Suomeen, kunhan paluumuuttajamme sinne asti aikanaan suoriutuisi. Tuomaan äänessä oli kuultavissa etäistä värinää, kun hän jätti puhelimessa hyvästejä hyvälle ystävälleen antaen kuitenkin ymmärtää, etteivät ne olleet suinkaan jäähyväiset, sillä miehet vannoivat vielä tapaavansa. Lyhytsanaisen puhelun päätyttyä kiireinen kaupunkituristi paineli seuraavaksi kansainväliseen liikepankkiin nostamaan rahaa, sillä sitä hänellä nyt oli, kiitos hämäräperäisen liikemies Brunogallon leivissä toteutettujen yhtä hämäräperäisten liiketoimien, ja sitä hän toden totta tuli pian tarvitsemaan. Pankissa varojen nosto salaiselta sveitsiläiseltä pankkitililtä vei tovin jos toisenkin, mutta onnistui monen mutkan kautta ja niin liikemiessankarimme oli taas varoissaan. Yhden päivän ajaksi siunaantui lukuisia tehtäviä. Seuraavaksi Tuomas hankki uudet vaatteet entisten rähjäännyttyä kovaonnisessa seikkailussa, eivätkä askareet siihen päättyneet. Vielä piti hankkia lentolippu Eurooppaan.

Julkaistu keskiviikkona 5.6.2013 klo 20:18 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 111
Seuraava
Koskenlaskija - osa 113
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä