Koskenlaskija - osa 227

Reilun tunnin mittaisen kauniin jouluista musiikkia tarjonneen hartaan konsertin jälkeen salin täyteen kansaa vetänyt iltatilaisuus oli ohi, ja esitystä kuuntelemaan tullut kirkonväki siirtyi kohisten ja keskenään keskustellen seurakuntasalille iltakahville ja kuka mitäkin notkuvien pöytien tarjoamia herkkuja nauttimaan. Pienessä seurakuntakeskuksen juhlasalissa oli tungosta eikä kaikille sisään pyrkineille tahtonut löytyä sijaa. Osa seisoi käytävillä yrittäen samaan aikaan parhailla mahdollisilla kyvyillään tasapainotella kuuman ja kiikkerän kahvikuppinsa ja pienen rusinapullapitkon viipaleilla ja lusikkaleivillä täytetyn lautasensa kanssa ohi käyskennelleiden vieraiden imussa. Ilmassa leijui melkoinen häly ja pulina, kun sadat vieraat keskustelivat illan ohjelmasta ja paljon muustakin, josta tässä on tarpeetonta tehdä tämän tarkempaa selkoa. Eino ja Jalmari sekä Tuomas olivat hekin lyöttäytyneet seurakuntavieraiden joukkoon ja etenivät hitaasti käytävien väenpaljoudessa ja yrittivät toiverikkaina löytää edes seisomapaikkoja, ja sellaiset lopulta löytyivät pienestä valkoseinäisestä sivuhuoneesta, johon oli jo ennestään sulloutunut kymmeniä ihmisiä posliinikuppeineen ja kekseineen. Joku alkoi riisua villatakkiaan yltään, kun kymmenet kuumaveriset ihmisruumiit, elävät sellaiset siis, tuottivat jo valmiiksi lämpimiin huoneisiin yhä enemmän kuumotusta hiostaen ilmanpiirin osin tukalaksi. Osa kävi vähän väliä ulkona vilvoittelemassa, vaikka eipä sielläkään mitään paukkupakkasta ollut vieläkään, vaikka elettiin jo joulukuun puoltaväliä. Kolmikkomme sen sijaan yritti sinnikkäästi viihtyä sisätiloissa pikkutakkeineen ja keinokuidusta kudottuine neuleineen niin kuin suurin osa kirkkoväestäkin teki urhoollisesti kuumissaan posket lämmöstä punaisina hehkuen. Eino oli haltioitunut mahtavasta musiikista, jollaista ei ollut kuullut rehellisesti sanottuna vuosikymmeniin. Mies muisteli käyneensä viimeksi vastaavanlaisessa kirkkokonsertissa joskus pienenä koulupoikana ja siitähän oli kulunut jo kymmeniä vuosia. Kehuja sai erityisesti urkuri, joka taiturimaisesti sooloili kiehtovat sävelet, jotka puolestaan kaikuivat korkeassa salissa syventäen musiikkia entisestään.

Julkaistu tiistaina 17.12.2013 klo 17:32.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 226
Seuraava
Koskenlaskija - osa 228
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä