Koskenlaskija - osa 58

Lorvin edessä istui mies, joka ei suoraan sanottuna tarkalleen tiennyt, miten töitä haettiin kun taas hänen kokemuksistaan olisi helposti voinut kirjoittaa ainakin kaljun miehen hiustenhoito-ohjetta paksumman opuksen. Lorvi piti Einoa vielä hetken jännityksessä ja loi filosofimaisen katseen puolityhjälle tarjottimelleen ikään kuin ottaen vauhtia kohta alkavaan perusteelliseen esitelmään. Enää siitä laittautumisesta puuttui platoninen ajattelijan asento otsan nojatessa pohdiskelevasti suljettuun nyrkkiin etäisesti rodinimaista patsastelijaa mukaillen. Suunpielet olivat jo kiristyneet muikeaan hymyyn, kun hän vihdoin nosti terävöityneen katseensa silmiä rahtusen siristäen Einon pupillien tasalle tarkentaen tuijotuksensa syvälle vastapäätä istuneen miehen verkkokalvoille. Hypnoottinen hiljaisuus ja Lorvin lukittunut liikkumaton silmäily sai Einon räpäyttämään luomiaan niin, että nahkaluukut valahtivat kertaalleen alas kostuttaen siinä samassa kuivahtamassa olleet läpikuultavat sarveiskalvot, ja samalla odottava jännitys laukesi. Lorvi alkoi puhua ja kertoi tulevalla toimeksiannolla olevan kaksi päämäärää. Eino tulisi tarvitsemaan kattavan ansioluettelon elämänsä juoksusta ja vapaamuotoisen hakemuksen, jossa hän kehua retostelisi itseään ja ylistäisi muut hakijat suohon upottavia voittamattomia taitojaan tarjolla olevaan tehtävään. Siinäkö se sitten oli kaikki, Eino mietti ääneen yksinkertaiselta kuulostanutta tehtävää ja sai itsevarmalta ystävältään myönteisen nyökytyksen samalla kun tämä viimeisteli kahvelilla lounaan rippeitään purukaluston jauhettavaksi poskipussien suojissa. Einosta missio kuulosti hyvin triviaalilta eikä tuollaisten paperien rustaamiseen menisi häneltä kovin pitkään, mikä puolestaan tiesi tulevalle oikolukijalle, Lorville pian uutta ilmaista lounasta, sanottiinpa ilmaisista lounaista sitten mitä tahansa. Eino kiitteli saamastaan konsultaatiosta ja putsasi hänkin lautasensa, ja näin pääsivät molemmat miehet maaliin sopivasti jälkiruokakahvin ja pähkinävaahdon kimppuun. Ruokailuvälineet jäivät pöydälle siksi aikaa, kun miekkoset astelivat rinnatusten noutamaan desääriä erään sivupöydän liepeille, jonne vähän väliä kehkeytyi jonkinlaista pientä jonoa, kun joku kupitti kahvia pieneen valkoiseen juoma-astiaan ja toinen puolestaan lusikoi lasikulhoon vaaleudessaan vaivalloisen valkoisen väristä muussia sen, minkä ahtaaseen kuppiin kehtasi äyskäröidä. Einoa melkein tuskastutti, kun jälkiruokapöydän logistiikka oli kuin, kaikella kunnioituksella tätä kansanosaa kohtaan, hölmöläisten laatima. Ensin otettiin kahvikuppi kauniiseen käteen ja sitten siihen pudotettiin isosta pystytankista vipuhanaa vääntäen roiske mustaa lientä. Seuraavaksi lorautettiin viereisestä teräskannusta tilkka valkaisuainetta, jonka jälkeen jollakin tavalla jouduttiin palaamaan lähtöruutuun poimimaan unohduksissa ottamatta jäänyt pikkulusikka ja vasta sitten päästiin latomaan kiinteää massaa pikkuruiseen karottiin tönimällä muita kahvittelijoita pois tieltä. Tai olisihan kaiken voinut aloittaa haukattavammasta ruokaosiosta, mutta monille kahviastiastosta aloitus oli likipitäen kotona opetettu tapa, jota eivät ravintoloiden uudelleenjärjestelyt saaneet muuttumaan silläkään uhalla, että tiskille syntyi kaaos ja tungos.

Julkaistu torstaina 21.3.2013 klo 17:35 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 57
Seuraava
Koskenlaskija - osa 59
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä