Koskenlaskija - osa 102

Bussin kulkema maantie haarautui t-risteyksessä, joka häämötti muutaman metrin päässä bensiksen tontin kulman takana. Eino päätti kävellä tuohon risteykseen ja tarkistaa, mihin puiden taakse jäänyt tienhaara johti. Mutkan takaa näkyi sinipohjainen ja valkoreunainen opaskyltti, jonka valkoiset kirjaimet yhdessä tyylitellyn nuolen kanssa osoittivat keskustaan eli Einon kannalta siis aivan oikeaan suuntaan. Mitään jalkakäytäviä tällaisessa maaseutupitäjässä ei tietenkään ollut näin maanteiden varsilla, joten ainoaksi reitiksi valikoitui keskustaan johtaneen tien suuntaisesti metsän läpi raivattu yhdistetty lenkkipolku ja pyörätie. Sata tai pari sataa metriä käveltyään Eino tuli metsän reunaan ja eteen avartui selkeästi kauppalan keskustalta näyttänyt rakennusten keskittymä. Pyörätiekin vaihtui jalkakäytäväksi ja raitti tuntui olleen Löysäisten pääkatua vastaava espa, jonka varrelle oli kokoontunut kaikki pitäjän ydinpalvelut. Tien vastakkaisella puolella oli ensin oranssisävyiseen värimaailmaan verhottu osuuspankki ja vain muutaman askeleen päässä melkein sitä vastapäätä tönötti vihreässä kuosissa säästöpankki eli nämä institutionaaliset finanssipalvelut, jotka varmasti löytyivät jokaisesta vähänkin suuremmasta taajamasta. Paikallinen osuuskauppakin oli näillä kulmilla melkein pakollinen ilmestys, ja sitten tuli vastaan se Einon kaipaama kunnanvirasto kadun toisella puolella. Tasakattoinen, yksikerroksinen rakennus ei ollut koolla pilattu, mutta eipä kai sen kokoisessa yhdyskunnassa suurempaa tarvittukaan. Ollakseen vain uinuva pikkukylä kävi keskuskadulla jokseenkin tasainen liikenne, joka ei nyt aivan ruuhkan mittoihin sentään yltynyt. Joku ajoi autonsa kauppaliikkeen etupihalle parkkiin ja joku toinen taas kaasutteli sieltä juuri pois. Mummoja ja vähän vaarejakin taapersi apteekista sisään ja osulasta ulos. Kaikkiaan kylillä näytti melkoisen elävältä, ja hetken Eino siinä vauhdikasta menoa seurasikin ennen kuin muisti, että se jälkiruuaksi mainostettu kahvi jäi juomatta siellä äskeisessä räkälässä. Toisaalta eipä häntä juurikaan houkuttanut tuntikausia parkkiintunutta kahvintapaista notkeaa tervaa kitatakaan etenkään, kun se oli seissyt mitä ilmeisimmin aamusta asti siinä pyöreässä lasipaljussa, jota myös kahvipannuksi kutsuttiin. Nopea vilkaisu rannekelloon selvitti ajan kulun ja isoviisari oli kääntynyt pystyasennostaan myötäpäiväiseen suuntaan vasta viisitoista minuuttia aiemmin. Aivan kuntataloa vastapäätä eli sillä samalla puolella pikipintaista katua, jolla Eino jo valmiiksi seisoskeli, oli äkäisesti laskettuna pieni neljän tai viiden putiikin, jälleen kerran tasakattoinen ja yksikerroksinen ostoskeskukseksi kai sitten luonnehdittava rivitalomainen kaupparypäs, jonka keskimmäisessä liikehuoneistossa piti majaansa Ullan konditoria ja kahvila tai ainakin näin suureen lasiseen näyteikkunaan oli koristeellisella käsialakirjoitusta muistuttaneella Lucida-fontilla teipattu. Kahvilaa Eino tässä kaipasikin ja tuumi ehtivänsä kaataa kurkkuunsa kupposen kolmessa vartissa, joten mieshän suori mutkat ja asteli kuppilaan pitkonvääntäjän pakeille.

Julkaistu keskiviikkona 22.5.2013 klo 17:22 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 101
Seuraava
Koskenlaskija - osa 103
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä