Koskenlaskija - osa 137

Eino ja hänen ammattitaidokas tuutorinsa marssivat suuren varustekaapin eteen. Se oli täynnä uusia työvaatteita. Jalmari heitti harjaantuneen katseen nuorta miestä päin ja puolittain sulki toisen silmänsä lisätäkseen teatraalista vaikutusta arvioidessaan miehen mittoja haroen samalla mietteliään näköisenä alaleukaansa. Lopulta seniori kääntyi kaapille ja poimi sieltä mielestään oppilaalleen sopivan kokoisen varustuksen. Käskystä Eino levitti kätensä eteen kämmenpohjat kohti kattoa aivan kuin olisi kohta vastaanottamassa jotain suurta taakkaa. Vanha veikkonen latoi odottaville käsille ensin tukevat mustat, paksusta kankaasta valmistetut monitaskuiset työhousut ja samaan sarjaan sointuneen takin. Pinon päälle putosi seuraavaksi paksu ja leveä nahkavyö, jonka teräsvaari arveli riittävän oppilaansa melko sopusuhtaisen vartalon ympärille. Niin ikään paksusta kankaasta neulottu kesäksi tarkoitettu lyhythihainen syvänmeren sininen kauluspaita runsaudensarvelta näyttäneestä ihmekaapista tuli ulos työpaidaksi. Vielä koko kasan päällimmäiseksi putosi raskaat ja erittäin paksupohjaiset nahkakengät vai olisiko niitä pitänyt kutsua lyhytvartisiksi saappaiksi, ja joiden kokoa Eino ei tarkalleen tiennyt, mutta sai luvan käydä vaihtamassa isompaan tai pienempään, kunhan oli niitä ensin sovittanut viereisessä pukuhuoneessa, jossa hän seuraavaksi sonnustautuikin aidon koskenlaskijan tuliterään univormuun. Eiväthän ne Jalmarin arvioimat vaatekoot aivan nappiin sitten menneet, ja Eikka vaihtoi vyötä lukuun ottamatta jokaisen vaateparren numeroa isommaksi. Alakanttiin arvioidut koot oli kaiketi selitettävissä papparaisen omalla pienellä koolla. Miekkonen kun ei ollut tottunut tuollaisiin lähes kaksimetrisiin ja satakiloisiin nuorehkoihin työmiehiin eikä varsinkaan näiden tarvitsemien varusteiden kokoluokituksiin. Pian Eino näytti siis todella autenttiselta koskenlaskijalta, ja ensimmäistä kertaa muuten, Löysäisissä oli yhtä aikaa kaksi virallista koskimiestä, jotka nyt seisoivat vastatusten ja tiirailivat toisiaan yrittäen samalla pidätellä nauruaan, johon olivat kohta molemmat purskahtamassa. Eino koetti kovasti näyttää Jalmarilta ja vanhus puolestaan tutki arvostelevalla ilmeellä, josko edessään seissyt ilmestys kelpaisi hänen vaativan tehtävän jatkajaksi ainakin vaatetuksen puolesta ja lyhyen tovin siinä tutkittuaan kokelastaan päätyi lopulta tuttavallisesti lyömään Eikan olkapäätä ja toteamaan luomuksensa virheettömyyden ja pyysi poikaa seuraamaan häntä. Varustelu jatkui ja pari siirtyi pitkän teräspintaisen pöydän äärelle. Tiskin päälle oli koottu täsmälliseen riviin joukko kaikenlaista tarpeistoa. Jalmari poimi rivin päädystä käteensä tukevarakenteisessa vyökotelossa olleen uuden älykkäältä näyttäneen kosketusnäytöllisen matkapuhelimen, joka oli tavoitettavuuden kannalta olennainen työväline paljon ulkona liikkuvalle koskenlaskijalle ja jonka merkkiä ja mallia kertoja ei ala tässä nyt eritellä, jotta tarinaan ei tulisi liikaa tilaamatonta tuotesijoittelua. Taskujen täytteeksi Eino sai paljon muutakin varustelua, josta osan joutui heti varastoimaan vaatekaappiinsa, joka oli ennakoivasti numeroitu numerolla yksi.

Julkaistu keskiviikkona 10.7.2013 klo 16:17 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 136
Seuraava
Koskenlaskija - osa 138
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä