Koskenlaskija - osa 228

Jalmari ei malttanut olla kertomatta musiikillista iltaa maasta taivaaseen ylistäneelle Einolle totuutta urkurista. Kaikki ei nimittäin ollut aivan niin kuin ensi silmäyksellä saattoi kuvitella, sillä kunnassa ei ollut ollut osaavaa ja taitavaa urkuria enää muutamaan vuoteen. Vanha kosketinsoittaja oli jäänyt joitakin vuosia sitten eläkkeelle eikä Löysäisten tapaiseen syrjäkylään oltu saatu korvaavaa muusikkoa paikkaa täyttämään. Konstit olivat kuitenkin monet, kuten entisaikojen vanha sananlasku osasi tämänkin oudon ja kohta kummalliseksi osoittautuvan mutta kekseliään ratkaisun selittää. Hätiin oli jälleen tullut Euroopan unionin salaperäinen keksintölaboratorio erikoisine laitteineen tai oikeastaan nyt oli paremmin kysymys eräästä vaateparresta. Jalmari oli tämänkin ihmeellisyyden takana tai ainakin hän oli sellaista aikoinaan noilta propellipäiltä tiedustellut ja vuoden kuluttua ensimmäisestä yhteydenotosta odotus oli sitten palkittu toistaiseksi vielä julkistamattomalla innovaatiolla. Eino hämmästyi melkoisesti kuultuaan, ettei urkuri oikeasti osannut soittaa kirkkourkuja sen enempää kuin mitään muutakaan instrumenttia, ja luonnollisesti mies tahtoi kuulla, oliko esitys korvattu äänitteellä ja jos olikin, niin hyvinpä oli äänentoistolaitteet osattu piilottaa kirkon holveihin tai jonnekin muualle rakennuksen sisuksiin. Jalmari puristi päätään ja sanoi, ettei mistään sellaisesta ollut kysymys vaan että musiikki kyllä tuli urkulaitteista ja urkupilleistä ja että soittaja todella paineli koskettimia sormillaan ja polki pedaaleita jalkaterillään. Urkuriksi tekeytynyt ja tässä kertomuksessa nyt tuntemattomaksi jäänyt joku kuntalainen oli pukenut ylleen Jalmarin tilaamaan erikoispuvun, johon oli ommeltu hiuksenhienoja keinotekoisia nanolihaksia. Puvun käyttäminen edellytti ensi alkuun useamman harjoittelukerran, sillä sen erikoisominaisuuksiin kuului omien lihasten työskentelyn vahvistaminen ja kun keho tai jokin sen osa, kuten esimerkiksi käsi, oli täysin rentona, saattoi pukuun kytketty tietokone ohjata ruumiinosia ennalta ohjelmoiduilla liikkeillä. Mikroskooppiset kankaan sekaan kudotut keinolihakset saivat sähkösykäyksiä, arvaattekin jo että niistä aiemmin tutuiksi tulleista sähköä luovuttavista vetypillereistä.

Julkaistu keskiviikkona 18.12.2013 klo 17:46.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 227
Seuraava
Koskenlaskija - osa 229
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä