Jadetanssi - osa 58

Porhallamme melkoista vauhtia rantaa myötäillen etelään. Iso-Iita jää sijoilleen ja on piiloutunut häivepeitteensä alle näkymättömäksi. Varmuuden vuoksi koko peli on noussut levitoimaan parin metrin korkeuteen, jotta kukaan ei vahingossa törmäisi siihen. Iltapäivän aurinko on jo selvästi alkanut kaartaa iltaa kohti. Saavumme eräänlaiseen satamaan alkuillasta. Vastassamme on heikosti valaistu vartioasema, josta astuu ulos roteva mieshenkilö. Pysähdymme. Valot syttyvät kirkkaammiksi, ja nyt näen selvästi tienoon.

- Kuka siellä?

Vartijaksi kuvailemani riuska ärjy on pukeutunut nahkavaatteisiin ja kantaa vasemmassa kädessään pitkää ja ohutta sauvaa. Rex esittäytyy ja esittelee meidät vaatimattomasti. Korsto jatkaa pikakuulusteluamme.

- Oletteko tulossa skabaan?

Rex on hämillään, mutta vastaa välittömästi, joskin epäröiden.

- Eh, tuota, skabaan?

Vartijan silmät leimahtavat vihaisiksi ja otsa rypistyy ja ääni kovenee.

- Niin, shakkiotteluun?

- Kyllä, olemme tulossa shakkiotteluun.

- Onko teillä kutsu?

- Kutsu? Jaa, kyllä… meillä on kutsu. Itse mestari Bomfel on lähettänyt meidät.

- Ilmoittautukaa personaattoriin!

Oh-hoh! Vai että personaattoriin! Ne ovat laillisessa maailmassa kiellettyjä, mutta näköjään täällä käytössä. Personaattori kerää henkilöstä kaiken mahdollisen tiedon, mikä tekee sen ongelmalliseksi. Kaiken kukkuraksi laite ottaa DNA-näytteen, joita ei ole saanut enää ottaa ihmisiltä muutamaan sataan vuoteen. Laskeudumme alas kohokoneilta ja astelemme vartijan kannoilla pieneen rajatarkastusasemaa muistuttavaan toimistoon. Käymme kukin vuorollamme personaattorikammiossa, joka analysoi meidät noin viidessä minuutissa. Mietin vihreän valon säteillessä, mihin minun tietoni tästä rakkineesta päätyvät. Emme osanneet odottaa aivan näin syvällistä vastaanottotutkintaa. Kohokoneemme jäävät rannalle, sillä saamme vartijalta kuulla, ettei Mustassa Maassa sallita omia kulkuneuvoja… eikä aseita! Huh! Vartioaseman vierustalta avautuu maaluukku, joka vie maan alla olevaan pysäköintilaitokseen. Parkkeeraamme ajopelimme halliin, jossa on jo entuudestaan jos jonkinlaisia kulkuvälineitä.

Julkaistu torstaina 1.3. klo 16:27 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 57
Seuraava
Jadetanssi - osa 59
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä