Jadetanssi - osa 91

Tunnen tulevani merisairaaksi. Kulkuvälineemme kieppuu hallitsemattomasti virtauksen mukana. Ohjaaminen on mahdotonta, koska vesi vie meitä mukanaan. Aluksemme tärähtää ja ulkoa kuuluu pulpahdus. Perässämme jahtaavat pommipallot ampuvat meitä! Bomfel rauhoittelee.

- Suojauksemme on yhä päällä. Ammukset eivät vaurioita alustamme.

Turvavaljaat kiristyvät automaattisesti, kun helipumpperi kiepsahtaa ylösalaisin. Pääni on kohta aivan sekaisin. Yritän pitää kiinni käsinojista, mutta pehmuste tuntuu irtoavan ja jäävän käteeni, vaikka se onkin vain tunne. Pidän silmäni kiinni. Tämä on pahempaa kuin ajo entisaikojen vuoristoradalla, josta minulla on vain virtuaalisesti kokemusta laajennetussa todellisuudessa. Kuulen Kaukon ilahduttavan uutisen.

- Edessä näkyy valoa!

Olemme siis tulossa tämän pimeän tunnelin päähän ja ehkä ulkoilmaan. Uskallan vihdoin avata silmäni ja samalla totean, että tosiaankin, valo edessämme kirkastuu hetki hetkeltä. Pulpahdamme ulos syöksyputkesta kuin ammus ja lennämme kaarena ilman halki. Allamme on kymmenien metrien pudotus jokiuomaan, johon kymmenet ja taas kymmenet syöksyputket sylkevät vettä muodostaen kallioseinämän eteen tasaisen vesiverhon, joka muistuttaa korkeaa vesiputousta. Mestari Bomfel on tilanteen tasalla ja ottaa helipumpperin taas hallintaansa. Leijumme ilmassa, mutta käännymme satakahdeksankymmentä astetta ottamaan vastaan meitä seuraavat pommipallot. Tietokoneet kiinnittävät pallot tähtäimiinsä ja laukaisevat tuhoavat energiakeskittymät täsmällisesti maaleihinsa. Pallot räjähtävät ilmassa ja putoavat murskana jokeen. Laskeudumme hitaasti jokeen ja jäämme veden pinnalle kellumaan. Ohjaamon kartta herää eloon ja näyttää sijaintimme. Emme ole kovin kaukana jäätiköstä ja virtaava vesi on eittämättä sulamisvettä, joka on ohjattu kalliovuoren läpi Fatiman salaiseen valtakuntaan ja sen sisällä hyrräävään sähkölaitokseen. Bomfel surraa eteemme.

- Emme ole turvassa. Meidän lienee parasta sukeltaa veden alle ja odottaa hetken ennen kuin jatkamme matkaa. Fatima on voinut lähettää peräämme enemmänkin etsijöitä.

Nyökkäilemme, ja Rex jatkaa.

- Nythän on aamupäivä. Viime yö meni tuhotessa Fatiman kalliovaltakuntaa. Ehdotan, että otamme pienet nokoset.

Miehet kömpivät kammioihinsa, mutta minä ja Miina jäämme kabinettiin aamupalalle. Minulla on kiljuva nälkä ja käteni tärisevät jännityksestä vieläkin. Tarvitsen rauhoittavan aamiaisen.

Julkaistu lauantaina 7.4. klo 15:59 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 90
Seuraava
Jadetanssi - osa 92
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä