Jadetanssi - osa 19

Hieman tanakka eikä niin kovin pitkä mies nousee nahkatuolilta seisomaan ja alkaa hermostuneesti kävellä lyhyitä askelia edestakaisin pienellä alalla.

- Katsokaapa, jadepatsastani havittelevat muutkin kuin vain minä. Joidenkin mielestä patsas kuuluu museoon kun taas jotkut ovat sitä mieltä, että se on heidän yhteisönsä pyhä esine ja kuuluisi palauttaa alkuperäisten omistajien jälkeläisille. Lienee turhaa tässä vaiheessa korostaa, että patsaasta ovat kiinnostuneet myös muut keräilijät, ja siksi kaiken maailman rikolliset ovat jahdanneet sitä jo vuosikausia. Onnistuin saamaan kuin ihmeen kaupalla tuon veistoksen haltuuni, mutta siitä on ollut vain pelkkää harmia nämä viime kuukaudet. Ensin antiikkiliikkeeni myymälänhoitaja, joka alkujaan osti patsaan rähjäiseltä lordilta, sairastui ja joutui pitkälle sairauslomalle. Sitten pakettiauto, joka oli tuomassa pytinkiä antiikkiliikkeestäni lentokentälle, ajoi ojaan ja matka jatkui vaivalloisesti taksilla, jonka rengas puhkesi vain sata metriä ennen rahtiterminaalia. Alaiseni onnistuivat rahtaamaan taideaarteen tilauslentokoneeseen, mutta se ei koskaan päässyt ilmaan, sillä moottorivika piti sen tiukasti maassa. Vaihdoimme kuljetusvälineeksi laivan, joka joutui Englannin kanaalissa haveriin ja jouduttiin hinaamaan Ranskan puolelle. Tuskastuttava matka jatkui kuriiripostilla vielä muutaman viikon, kunnes se lopulta saapui tänne Blandannanin kotiini. Vei vielä viikon tai kaksi ennen kuin sain sen panssaroituun lasivitriiniin, mutta kommelluksilta ei tällöinkään vältytty. Vasta toinen rakennusmiesporukka onnistui sulkemaan patsaan murtosuojattuun säilöönsä ensimmäisten työmiesten kieltäydyttyä monien epäonnisten onnettomuuksien jälkeen jatkamasta työtään. Poliisi on yksinkertaisesti kieltäytynyt yhteistyöstä, sillä he pitävät veistosta kirottuna eivätkä halua koskea siihen pitkällä tikullakaan. Etsivätoimistot toisensa perään ovat nekin kieltäytyneet kunniasta alkaa etsiä tätä onnettomuuksia aiheuttavaa teosta. Minä en usko kirouksiin enkä varsinkaan patsaan kykyyn tuottaa epäonnea omistajilleen. Kaikki nämä kertomani tragediat ovat mielestäni vain ennalta arvaamattomia yhteensattumia. Toivon hartaasti, että otatte tämän tehtävän vastaan ja palautatte kaipaamani arvoesineen takaisin.

Katsahdamme jälleen toisiamme kuultuamme kummallisen kertomuksen jatko-osan. Vanttera mies on hermostuksissaan kävellyt edestakaisin edessämme niin, että lattiaan on melkein kulunut jalanjäljet tarinoinnin tuoksinassa. Tom istahtaa ja nostaa kädet kädensijoille. Nyt puolestaan Rex nousee pöydänkulmalta seisomaan.

Julkaistu perjantaina 19.1.2018 klo 17:26 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 18
Seuraava
Jadetanssi - osa 20