Jadetanssi - osa 138

Rakkaat lukijat, sillä aikaa kun väki lepäilee, kerron teille lyhyesti Mammoran kaupungista. Olen käynyt siellä useasti, sillä se on suosittu vierailukohde. Vaikka kaupunki sijaitseekin kaukana sivistyksestä ja käytännöllisesti katsoen keskellä erämaata, on sinne helppo matkustaa transferenssijunalla. Matka kestää parikymmentä minuuttia, ja lähtöjä kaupunkiin on puolen tunnin välein muun muassa Blandannanista. Mammora on oikeastaan suuri viihdekeskus tai paremminkin kaupunkimainen valtava huvipuisto, joka on aikoinaan syntynyt virtuaaliviihdestudioiden ympärille. Historiankirjat kertovat, että ennen vanhaan kansa huvitteli katsomalla elokuvia istumalla paikoillaan erityisesti niiden esittämistä varten rakennetuissa saleissa. Nykyajan ihmiset huvittelevat virtuaalitodellisuudessa, jossa eläydytään keinotekoiseen maailmaan luotuun elämään. Tätä on hieman vaikea selittää, koska se pitää kokea, mutta erona istuskeluun ja katseluun on osallistuminen aidosti kaikkeen, mikä ympärillä tapahtuu. Mammora on siis tällaisten elämysstudioiden keskittymä, jonne on syntynyt valtava viihdeteollisuus. Kaupunkilaiset suuntaavatkin viikonloppuisin ja lomillaan usein Mammoraan viihtymään.

Viihdekaupunki on siitä erikoinen, että siellä ei voi ajella omilla kulkuneuvoilla. Kaupungissa kiertää oma paikallinen maanalainen juna sekä automaattiset, itsestään ohjautuvat sähköbussit, jotka kuljettavat vierailijoita ympäriinsä. Alueen ulkopuolella suunnaton juna-asema tervehtii ensimmäisenä kaupunkiin vierailulle tulevia matkaajia. Itse kaupunkia ympäröivät korkeat hotellikerrostalot, jotka on rakennettu vieri viereen toisiinsa kiinni niin, että ne muodostavat tehokkaan muurin alueen ympärille. Mammoraan tulijoilta peritään pieni sisäänpääsymaksu, joka on lähinnä nimellinen, mutta ehtymättömästä vierailijavirrasta siitä kertyy vuosittain miljoonatulot. Ennen kuin kaupungin porttien sisäpuolelle pääsee, pitää kulkea tulliaseman läpi. Siinä vieras tunnistetaan ja jos hän on persona non grata, evätään häneltä pääsy kaupungin muurien sisäpuolelle. Mammorassa ei käytetä lainkaan käteistä rahaa. Kaikki maksetaan sähköisellä maksuvälineellä, johon pitää ladata varoja joko ennen sisäänpääsyä tai täydentää elektronista kukkaroaan kaupungin latauspisteissä. Vieraalla pitää olla maksusirulla vähintään kaksikymmentä latausta päästäkseen sisään. Se ei ole kovin paljon, mutta sillä kaupunginisät haluavat rajoittaa tyhjätaskujen pääsyä huvittelupaikkaan, jonka tasoa ja laadukkuutta pidetään erittäin korkealla kävijöiden viihtyvyyden takaamiseksi. Minua hieman jännittää tuleva vierailumme Mammorassa ja ennen kaikkea minulle tuntemattoman Oto Katsonin tapaaminen.

Julkaistu torstaina 31.5.2018 klo 16:58 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 137
Seuraava
Jadetanssi - osa 139