Jadetanssi - osa 47

Olen vähällä kiljaista amerikkalaisittain: "Oh, my God!" mutta jotenkin saan pidäteltyä tunteeni. Mieleni tekisi nostaa kädet kauhusta poskille, mutta en osaa sanoa, olenko järkyttynyt vai yllättynyt. Tuijotan näkemääni. Käännän äkkiä katseeni Miinan puoleen, ja hän on myös kääntynyt minun suuntaani ja ymmyrkäisin silmin yrittää etsiä minulta lohtua. Olen lukevinani Miinan huulilta äänettömän englantilaislausahduksen: "Oh, Lord!" Pääni kääntyy takaisin kauhunsekaisena. Mitä pidempään katson edessämme olevaa kuvottavaa ilmestystä, sitä huonovointisemmaksi tulen. Minulla on tunne, että yökkään kohta. Puristan oikean käteni sormet yhteen ja kokoan itseni. Hyvät lukijat, en tiedä, miten näkemäni teille ilmaisisin, mutta yritän kuitenkin. Edessämme on kaikesta päätellen maagi Bomfel, mutta en osaa yksiselitteisesti kuvata, kuka tai mikä huoneessa oikeastaan on. Mestari, tai mitä hänestä on jäljellä, muistuttaa ensinnäkin höyrykaappia, sellaista kabinettia, jollaisia nähtiin entisaikojen saunoissa. Mustaksi maalattu kaappi on ehkä puolitoista metriä korkea ja kantikas rakennelma, jossa on viistetty etuosa. Sivuilla olevat ulkonemat muistuttavat lokasuojia, ja niiden alta pilkottaakin kumiset renkaat. Mutta ehkä kaikkein yököttävin näkymä sijaitsee laatikon päällä, siellä missä pitäisi olla… niin… se pää, joka ainoana näkyy ulospäin tämänkaltaisista höyrykaapeista. Erona on kuitenkin vain sellainen pikkuseikka, tai iso, että pään tilalla on läpinäkyvä puolipallon muotoinen kupu ja sen sisällä… paljaat ihmisen harmaat aivot! Voi kauhistus! Karmivaa! Silmien tilalla on kaksi mustaa lieriötä, jotka muistuttavat kameroilta. Tapitan hävettävän uteliaana. Polveni lyövät kerran yhteen, kun värisen pelosta ja jännityksestä. Miina inahtaa ääneen.

- Ih!

Wilbert rykäisee vaimeasti ja naputtaa muutaman kerran etusormella ohimoaan. Kohta lasikupu muuttuu täysin mustaksi ja läpinäkymättömäksi. Meidän ei ollut tarkoitus nähdä näkemäämme. En näe missään käsiä ja samalla ymmärrän, miksi mestari ei kättele ketään. Hämmästyksemme katkaisee metallilta kalskahtava matala ääni, jossa on kuitenkin luonnolliselta vaikuttava intonaatio.

- Hyvää päivää hyvät ystävät ja tervetuloa vaatimattomaan kyläämme. Wilbertin, henkilökohtaisen avustajani olettekin jo tavanneet. Saanen esittäytyä. Olen Bomfel ja tämän pienen kylän mestari ja Pohjolan maagi. Suonette anteeksi ulkoasuni. Sille on luonnollinen selitys, mutta kertokaapa nyt, keitä te olette.

Lämmin veri alkaa jälleen kiertää sormenpäissäni. Rauhoitun.

Julkaistu sunnuntaina 18.2. klo 13:41 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 46
Seuraava
Jadetanssi - osa 48
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä