Jadetanssi - osa 226

Mestari Bomfel jää pitämään huolta helipumpperista sillä aikaa kun me muut Annelin kera pistäydymme ylikansoitetussa ja aivan liian vilkkaasti liikennöidyssä Fitter Bungersin suurkaupungissa. Ymmärrettävästi moni niin sanottu maalainen, kuten monet meistä Annelia lukuun ottamatta, haluaa vältellä kaupungin sekamelskaa. Liikenne on ehkä yksi kaoottisimmista asioista, joita kaupungissa ensi kertaa vieraileva pistää silmäänsä. Hyvin suurella todennäköisyydellä Fitter Bungersissa on edustettuna kaikki mahdolliset liikkumismuodot jos ei nyt aivan sentään avaruusrakettia, mutta sukellusveneilläkin kaupungissa liikutaan. Teille lukijoille, jotka ette tietenkään ole missään tapauksessa voineet kyläillä tässä hämmästyttävässä ihmispakkaamossa, lienee paikalla hieman esitellä paikkoja ainakin näin sanallisesti. Fitter Bungers ei aina ole ollut suurkaupunki, kuten ei varmaankaan mikään suurkaupunki. Pienestä kalastajakylänpahasesta vuosisatojen saatossa laajentunut metropoli on häkellyttävä urbaani viidakko, joka saattaa ahdistaa hektisellä sykkeellään heikkohermoisia. Kylästä muodostui ajan mittaan ensin kaupankäynnin keskus, jossa matkaavat kauppiaat vaihtoivat tavaroitaan rahaan ja uusiin hyödykkeisiin. Kehityskaari noudatti pitkälti vastaavien kaupunkien evoluutiota. Ai niin, tähän väliin voin paljastaa teille rakkaat lukijat, etten suinkaan luettele näitä faktoja omasta päästäni vaan toistelen sujuvasti historiatietokoneeni dokumentaatiota, joka parhaillaan soljuu korvakuulokkeeseeni. Palataanpa Fitter Bungersin historiaan vielä hetkeksi. Kauppasatama laajeni suhteellisen nopeasti. Kaupunkiin asettui kauppiaita kaikkialta, ja pian entinen kalastajakylä tunnettiin kaupunkina, josta sai kaikkea taivaan ja maan väliltä. Nykyään tämä megalomaaninen keskittymä on useiden satojen miljoonien asukkaiden kaupunki, jota pitäisi oikeastaan kutsua osavaltioksi, mitä tulee sen alueelliseen kokoon ja väestömäärään.

Olemme hyvää vauhtia ajamassa kohti jättiläismäistä Fitter Bungersin kaupunkia. Tarkoituksemme on viedä Anneli kaupunkiin. Nuori nainen kertoo syntyneensä kaupungissa ja asuneensa siellä koko ikänsä ennen kuin ystävystyi Send Kurvicen kanssa ja muutti Sammitalon lumilinnaan keskelle erämaata. Rex uteleekin nyt nuoren neidin suunnitelmia.

- Anneli, alamme lähestyä kaupunkia. Onko sinulla osoite, johon voimme viedä sinut?

Anneli ei epäröi vastaustaan.

- Hotelli National, viekää minut sinne. Minulla ei ole vakituista asuntoa kaupungissa ja joudun näin alkuun tyytymään hotellimajoitukseen.

Julkaistu keskiviikkona 5.9.2018 klo 18:40 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 225
Seuraava
Jadetanssi - osa 227