Jadetanssi - osa 311

Tom Orrow on silminnähden suunnattoman ilahtunut tavatessaan meidät. Kiirehdimme suoraan suureen saliin, jossa Rex ojentaa kallisarvoisen kuljetuslaukun miljardöörille. Tilaisuus on koruton. Emme halunneet etukäteen kertoa kenellekään luovutuksesta, jotta emme saisi kimppuumme varkaita tai muita rikollisia, jotka olisivat kiinnostuneita jadepatsaasta. Tom avaa laukun hitaasti. Hänen silmänsä ovat pullistua ulos, kun vihreä veistos tulee esiin. Voin kuvitella, miten miehen sydän parhaillaan pamppailee jännityksestä. Kieltämättä minäkin hieman jännitän tilaisuutta. Jadepatsas kohoaa ilmaan, ja Tom tutkii sitä huolellisesti. Samaan aikaan yksi talon lukuisista vartijoista valmistelee sivummalla pientä pöytää. Tom kääntyy ja astelee hitain ja varmoin askelin pöydän vierelle ja laskee kauniin patsaan mustalle samettialustalle. Katselemme vielä hetken patsasta ennen kuin salissa kaikuu muutama äänimerkki. Tom kääntyy katsomaan meitä.

- Rakkaat ystävät, en tiedä, miten voisin kyllin kiittää teitä mittaamattoman arvokkaan patsaani palautuksesta.

Olen näkevinäni kyyneleen vierivän Tomin silmäkulmasta. Jadepatsas lienee hänelle hyvin rakas. Tom jatkaa pyyhittyään ensin silmiään.

- Patsas on jälleen kotona. Tällä pöydällä sitä suojaa läpinäkyvä sädekupu. Katsokaa!

Tom ottaa käteensä paperisuikaleen ja vie sen lähelle patsasta. Ennen kuin suikale ehtii koskettaa veistosta, paperi syttyy leimahtaen palamaan. Tom näyttää olevan innoissaan turvatoimista.

- Nyt patsasta ei voi enää varastaa polttamatta näppejään.

Rex pohtii suojausta.

- Toimiiko tuo myös energiakatkon aikana?

Miljoonamies nyökkäilee silmät kiiluen.

- Kyllä, suojausjärjestelmä on itsenäinen. Vetykapseli tuottaa riittävästi energiaa ainakin vuodeksi. Eiköhän siinä ajassa ole mahdolliset katkot ehditty korjata. Mutta nyt ystävät… nyt on aika juhlia!

Julkaistu perjantaina 7.12. klo 17:14 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 310
Seuraava
Jadetanssi - osa 312
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä