Jadetanssi - osa 215

Helipumpperimme seisoo yhä laakson pohjalla. Olemme koko päivän suunnitelleet lumilinnan valloitusta ja ajaneet Iso-Iitan jo ulos odottamaan lähtöä. Yön pimeys tulee täällä pohjoisessa yllättävän nopeasti tai sitten korkeat vuoret vain varjostavat ja saavat ympäristön tuntumaan pimeämmältä. Jätämme mestarin ison ajoneuvon paikoilleen ja piilotamme sen häivesuojan taakse. Autosta tulee näin ulkopuolisille näkymätön. Mestari Bomfel jää helipumpperiin odottamaan paluutamme, ja jos jotain sattuisi tapahtumaan, hän on tulossa apuun. Istumme taas Iso-Iitan kyydissä ja saamme tutun tervehdyksen.

- Iltaa, lapsukaiset! Eikös tämä ole hieman myöhäinen aika ryhtyä leikkiin?

Meitä huvittaa Iso-Iitan letkautukset. Rex käynnistää koneet ja polkaisee ajokin matkaan. Ryömimme hitaasti laakson pohjaa pitkin seuraten vanhoja jälkiämme jäiselle aukiolle, jonka laidalla kohoaa jyhkeänä kivikeisarin hulppea lumilinna. Tarkkailemme seutua hyvän etäisyyden päästä valot sammutettuina ja täysin äänettöminä. Rex epäilee.

- Luulenpa, että meidän on turha yrittää piilotella tai olla hissukseen, sillä vartiokoneet tunnistavat helposti kaikenlaiset liikkeet ja äänet sekä muutokset ympärillään.

Rex lienee tuossa ajatuksessaan oikeassa. Toivommekin parasta, etteivät vartiokoneet ole jo havainneet meitä ja odotamme tovin ennen kuin ryhdymme tositoimiin. Rex selittää suunnitelmaansa.

- Käännän Iso-Iitan kohta pystyyn ja kaivaudumme sitten maahan. Poraamme melttaussäteillä tunnelin linnan alle ja nousemme kellarikerroksen kautta sisätiloihin.

Turvavaljaat laskeutuvat yllemme ja kiristyvät tukevasti kehomme ympäri. Tunnen, miten istuimeni nytkähtää kellumaan. Pysymme koko ajan pystyasennossa, vaikka automme kääntyykin yhdeksänkymmentä astetta paikoillaan. Ulkoa kuuluu vaimeita kumahduksia, kun tukivarret osuvat jään pintaan. Iso-Iita kohoaa kevyesti ilmaan tukivarsiensa varaan ja alkaa kääntyä pystyasentoon. Vatsanpohjastani kutittaa, kun ohjaamo ympärillämme kääntyy ja tuolimme pyörivät samassa tahdissa paikoillaan. Hiljainen ujellus on merkki melttauslaitteen käynnistymisestä. Äänen korkeus kasvaa, kunnes se katoaa lopulta kokonaan korvien ulottumattomiin. Katson edessäni olevasta kuvaruudusta, miten melttauslaite alkaa sulattaa ensin jääkerrosta ja sitten sen alla olevaa kiviaineista. Allemme ilmestyy tummanpuhuva kaivo, johon ajoneuvomme hitaasti laskeutuu. Automme hakaketjut kiinnittyvät kaivannon seinämiin.

Julkaistu torstaina 23.8. klo 18:34 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 214
Seuraava
Jadetanssi - osa 216
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä