Jadetanssi - osa 1

Kertakaikkiset kalaasit

Parasta on aloittaa aivan alusta. Blandannan on melko tavallinen mutta hieman tavanomaista suurempi kaupunki Itämeren rannalla. Mistään turistikohteesta ei suinkaan voida puhua, joskin kauniina kesäpäivinä kaupunkiin usein eksyy muukalainen jos toinenkin. Nähtävyydet ovat vähissä tässä teollisuuden tyyssijassa, jossa kauppa ja merenkulku näyttelevät pääosaa perinteisen tuotantotalouden rinnalla. Tehtaat ja kaupankäynti ovat tuottaneet vaurautta kaupunkiin, jossa asuvat sulassa sovussa niin varakkaat porvarit kuin tehtaiden työväkikin. Jokin hajurako sentään näillä kansanryhmillä vielä on näihin päiviin asti säilynyt. Kaupungin pohjoispuolella kohoaa nimittäin pieni kukkula, jonka rinteelle on noussut muutaman sadan vuoden aikana rikkaiden kaupunginosa, jota ilkeämieliset mielellään kutsuvat Pikku-Monacoksi. Pääkatu, joka on nimetty Kesäkaduksi, voisi olla jo itsessään pienoinen nähtävyys, mikäli koreiden asuintalojen omistajina olisivat maailmankuulut elokuvatähdet ja muut silmäätekevät kuuluisuudet. Vaan näin ei nyt satu olemaan, ja siksi Blandannan ei juurikaan kerää turisteja, mikä lienee osin hyvä ja osin huono asia. Ai niin, tässä vaiheessa on varmaankin syytä esittäytyä muodollisesti. Olen oppaasi Kerttuli Kangasrotko-Wesserwisser-Tyynimäki ja kerron sinulle taustoittavia tosiasioita, joilla pysyt kärryillä tämän romaanin ajoittain kiemuroisista tapahtumista. Mikäli ihmettelet kolmiosaista sukunimeäni, voin sinulle paljastaa, että viimeksi edesmennyt miesvainaani oli saksalaista Wesserwisserin sukua, joka ei ole millään muotoa kuuluisaa tai jaloa sukupuuta, vaikka nimi hienolta ja vähän aateliselta kalskahtaakin. Ensimmäinen mieheni, siis tuo Tyynimäki oli pikkupomo, joka lähti livohkaan nuoremman sihteerikkönsä kanssa, joten se avioliitto oli sitten siinä. Teenpä tässä nyt kanssasi sinunkaupat, niin voit kutsua minua jatkossa yksinkertaisesti vain Kerttuliksi. Mutta nyt mennään takaisin asiaan. Olen nimittäin hieman perehtynyt Blandannanin seuraelämään, jota kaikesta kaupungin uneliaisuudesta ja toimettomuudesta huolimatta sentään on olemassa. Oikein syvälle pinnan alle kun kurkistaa, niin voi havaita sen sulkeutuneisuudestaan huolimatta itse asiassa hyvinkin vilkkaaksi, mutta tämän tietävät vain harvat ja valitut piirin ulkopuoliset tahot kuten minun kaltaiseni uteliaat. En ole varsinaisesti mikään seurapiiritoimittaja, mutta mielenkiinnosta olen perehtynyt, mitä Pikku-Monacossa ajoittain tapahtuu. Parhaiten tuon suljetun piirin salaisuudet paljastuvat, kun liitymme mukaan kekkereihin, joita varakkaiden kaupunginosassa järjestetään tavan takaa.

Julkaistu maanantaina 1.1. klo 12:10 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Uudenvuodenlupaus
Seuraava
Jadetanssi - osa 2
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä