Karibia 2012 - osa 16

Yhdestoista päivä - sunnuntai 18.3.2012

Tuhdisti nukuttu yö vaihtui aamuksi. Heräsin jo viiden aikaan mentyäni nukkumaan poikkeuksellisen varhain yhdeksältä. Aikaerolla ja kellonsiirroilla lienee oma osuutensa perin kummallisiin nukkumaanmenoaikoihin ja herätyksiin. Katselin aamiaisella ikkunasta merelle. Ihailin päivittäin meren selkää ja osin kummastelin outoa autiutta. Missään ei näkynyt lintuja tai muuta elämää. Päivällispöydässä joku kertoi nähneensä valasparven, mutta lentokalat lienevät olleet yleisimmät bongattavat näillä kulmilla. Meren ylitys oli sujunut tähän asti hyvin eikä jännityselokuvista tuttuja metrien korkuisia vaahtopäitä ollut näköpiirissä. Atlantti oli, kuten jo aiemmin totesin, tyyni ja tasainen ja matkantekomme myös sen mukaista.

Viides meripäivä

aamuvoimistelu
Kuva
Matti Mattila

Toiseksi viimeinen meripäivämme tyynen ja aution Atlantin valtameren keskellä alkoi. Merimatkaamme oli jäljellä enää noin 1 400 kilometriä eli jotakuinkin kolmannes ja saapuisimme suunnitelmien mukaan Mindelon kaupunkiin São Vicenten saarelle Kap Verdellä tiistaina. Olin syönyt kevyen päivällisen edellisiltana ja vatsa naukui nyt murkinaa. Siistiydyin jo rutiiniksi tulleen kaavan mukaan ja kapusin aamiaiselle. Herkulliset salaatit, juustot, makkarat ja pikkulämpimät houkuttelivat mutustelemaan vatsan täyteen. Aamiaisen jälkeen istuskelin hetken omissa oloissani ja siirryin Nautilus Loungeen, jossa alkoi kymmeneltä Kap Verde -kohdeinfon toinen ja jälkimmäinen osa. Olin herännyt ehkä liian aikaisin, sillä hieman ennen puoltapäivää aloin olla päiväunien tarpeessa. Pujahdin hyttiin lepäämään ja otin piristävät tunnin päiväunet.

taidenäyttelyn pystytys
Kuva
Matti Mattila

Maalauskurssin viimeinen luento alkoi edellispäivien tapaan kahdelta iltapäivällä. Tällä kertaa mestarillinen opettajamme Lasse Kempas avasi meille merimaiseman maalauksen saloja. Kokoonnuimme ulkokannelle tarkastelemaan aavaa Atlantin valtamerta muutaman päivän kurssin aikana harjaantuneella taiteellisella silmällämme ja sitten toistimme näkemämme paperille. Parinkymmenen oppilaan kurssi ryhtyi lopuksi viimeistelemään parhaimpia töitään seuraavan päivän taidenäyttelyn avajaisia varten. Olin kurssipäivien aikana piirtänyt kolmesta valokuvasta sarjakuvamaisia kuvia, jotka tosin onnistuivat mielestäni enemmän tai vähemmän tyydyttävästi. Kehystin kaikki kolme työtäni passe par tout:itten eli paspiksien alle, jolloin sain tyylikkäät teokset näyttelyä varten. Taidenäyttely pystytettiin laivan viidennelle eli infokannelle keskeiselle aukiolle viiden aikaan iltapäivällä, jossa se oli valmiina seuraavan päivän tulevia suuria avajaisia varten.

huoltoa
Kuva
Matti Mattila

Buffetravintola Polariksessa oli grilliruokien teema. Herkulliset grilliruuat täyttivät vatsan nopeasti, mutta maltoin jälleen syödä kohtuudella. Päivä oli taas ollut puuhakas ja työntäyteinen. Maalauskurssin töiden piirtäminen ja viimeistely olivat vaatineet useita tunteja meripäivien aikana. Nyt oli aika vihdoin levähtää. Loppuillasta tunsin, miten makeat unet alkoivat houkutella unten maille ja niinpä kääriydyin hyttini ihanan pehmeän ja lämpöisen peiton alle odottamaan uutta alkavaa viikkoa.

Julkaistu lauantaina 7.4.2012 klo 9:24 avainsanoilla loma ja matkailu.

Edellinen
Karibia 2012 - osa 15
Seuraava
Karibia 2012 - osa 17
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä