Kuudes päivä - tiistai 13.3.2012

Risteilykierroksemme Itä-Karibian saaristossa päättyi pienelle Antiguan saarelle. Saavuimme kahden saaren, Antiguan ja Barbudan, muodostamalle saarivaltiolle aamutuimaan. Antigua on osa brittiläistä kansanyhteisöä, ja sen päämies - tai oikeammin -nainen - on Ison-Britannian kruunupää Elisabeth II kaukana emämaassaan Lontoossa. Kuningatarta ja kansainyhteisön etua tässä autonomisessa ja käytännöllisesti katsoen lähes itsenäisissä oloissa elävässä saarivaltakunnassa edustaa kenraalikuvernööri. Antigua ja Barbuda koostuu kahdesta pääsaaresta, joilla asuu yhteensä 82 000 asukasta, jotka pääasiallisesti ovat 1600-luvun lopulta alkaen tuotujen afrikkalaisten orjien jälkeläisiä. Saaret asutettiin tuhansia vuosia sitten, mutta vasta eurooppalaisten löytöretket Länsi-Intian saaristoon tekivät niistä maailmanpoliittisesti ja taloudellisesti mielenkiintoisia. Antigua ja Barbuda lukeutuvat jälleen kerran genovalaisen seikkailijan, Kristoffer Kolumbuksen alun perin isäntämaalleen Espanjalle huudattamiin aluevaltauksiin, jotka ovat sitten Kolumbuksen ensivierailun, vuoden 1493 jälkeen vaihtaneet omistajia lukuisia kertoja ja päätyen lopulta osaksi brittiläistä kansanyhteisöä. Saaren historia on yhtä värikäs kuin sen karibialaiseen kulttuuriin ominaispiirteinä kuuluvat kirkkaat värisävyt.

St. John’s, Antigua

Aurinko paistoi muutaman puolipilvisen päivän jälkeen melkein pilvettömältä taivaalta jo aamulla kuumasti ja polttavasti. Laivamme ankkuroitui pääkaupungin St. John’s:in risteilijäsatamaan, jossa seisoi aiemmin saapunut tanskalainen Braemar-risteilyalus laiturin toisella puolella. Olin varannut aamupäivän omatoimiseen kaupunkikierrokseen, jollaiset olivat edellisillä saarilla jääneet hieman vähemmälle huomiolle järjestettyjen retkien vuoksi. Iltapäiväksi ohjelmassani oli puolipäiväretki saarella kello kahdelta alkaen, mutta siihen oli vielä runsaasti aikaa. Läksin kiertelemään St. John’s:in kaduilla, joiden varsilla tönötti muilta saarilta tutunnäköisiä toinen toistaa rähjäisempiä rakennuksia. Osa taloista oli kuin hurrikaanin jäljiltä, mutta monet olivat myös hyvässä kunnossa ja lähes uusia. Erityisesti kauppaliikkeet ja turistien suosimat ostoskeskukset olivat viihtyisiä pienine kauppoineen ja kojuineen. Sataman välittömästä läheisyydestä löytyivät kaikki ostos- ja ajanviettomahdollisuudet sekä muut palvelut.

Poimin kaupungin kartan turisti-informaatiokojusta ja lähdin kävelemään suoraan eteenpäin ylös pitkin Redcliffe Street -katua. Vastaani tuli Independece Street, joka poikkikatuna pakotti minut kääntymään takaisin sataman suuntaan. Vaihdoin toiselle itä-länsisuunnassa kulkeneelle kadulle ja kohdistin katseeni kauempana siintäneisiin kaksoistorneihin, jotka kuuluivat vuonna 1845 valmistuneelle St. John’sin katedraalille. Kirkkorakennus oli tällä erää suljettu yleisöltä restauroinnin takia, ja tyydyinkin kiertelemään hetken aikaa kirkkomaalla ja rakennuksen ympäristössä. Aurinko paahtoi yhä kuumemmin ja tropiikista tutut yllättävät sadepisarat kastelivat muutamia pistemäisiä jälkiä paitaani. Mistään varsinaisesta vesisateesta ei ollut kyse, sillä muutaman minuutin ajan ropsahdelleet harvat pisarat saivat tuskin kadun kastumaan. Taivaalla näkyi harvoja tummia pilviä, jotka kuitenkin lipuivat nopeasti ohi ja kuumottava paahteisuus pääsi jälleen valloilleen.

Olo alkoi tuntua hikiseltä. Poikkesin erääseen isohkoon sekatavarakauppaan ostamaan miesten toilettivettä, jota voisin suihkutella raikkaamman olon saavuttamiseksi. Ulkoilman lämpötila oli 28 astetta ja keskipäivän aurinko nousi yhä korkeammalle. Päätin palata laivan ihanan ilmastoituun suojaan ja otin heti hyttiin päästyäni vilvoittavan suihkun, jonka päätteeksi suunnittelin suihkauttaa vasta ostamaani parfyymiä. Pahvipakkaus oli hyvin pakattu muovikääreeseen, mutta kun avasin pakkauksen ja nostin tuoksuvesipulloa ulos laatikosta, sain käteeni vain pullon yläosan. Oudon esineen nähtyäni ajatuksissani välähti salamannopeasti erilaisia mielikuvia. Oliko pullote kaksiosainen? Tarkempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että koko lasinen purtilo oli särkynyt kahtia eikä hajuvedestä ollut jäljellä kuin haalea tuoksu. Harmittelin tapahtunutta, sillä minulla oli vain tunti aikaa palauttaa rikkinäinen tavara kauppaan ennen kuin iltapäiväretkeni alkoi. Ryntäsin ulos. Onneksi St. John’s:in kaupunki oli pieni, ja löysin hetken harhailun ja muutaman ylimääräisen korttelikierroksen jälkeen kaupan, josta olin toilettituoksun ostanut.