Karibia 2012 - osa 14

Yhdeksäs päivä - perjantai 16.3.2012

Ensimmäiset meripäivät olivat taittuneet hämmästyttävän nopeasti. Puuhaa ja askaretta oli riittänyt aamusta iltaan eikä aika päässyt pitkästyttämään. Risteilylaivamme Kristina Katarina oli puksuttanut melkein 1 300 kilometriä ja edessä oli vielä reilut 2 600 kilometriä. Aikaisemmista aamuista poiketen heräsin puoli yhdeksältä aamulla. Myöhäinen herätys johtui tietysti kellojen siirrosta eteenpäin. Tänään aurinko oli noussut eilistä aikaisemmin, sillä laiva oli jälleen ylittänyt aikavyöhykkeen yöllä. Aloimme vähitellen kuroa umpeen alun perin kuuden tunnin aikaeroa kotimaan suhteen eikä sitä ollut jäljellä enää kuin neljä tuntia. Päivän säätila merellä oli aurinkoinen eikä taivaalla näkynyt kuin ajoittain valkoisia kumpupilviä. Sääennuste lupaili päivän ylimmäksi lämpötilaksi 27 astetta eikä yökään tulisi viluttamaan, sillä ennusteen mukaan yöllä olisi 23 lämpöastetta. Miellyttävä lämpötila pysyttelikin parikymmenen asteen paremmalla puolella läpi päivän. Kevyen aamiaisen jälkeen kiertelin laivan kannella nauttien 24-asteisesta aamusta merellä.

Kolmas meripäivä

sandaalimuotia
Kuva
Matti Mattila

Kymmeneltä jatkuivat Pekka Hakon luennot mielenkiintoisista aiheista. Tänään aiheena oli Meri taiteilijoiden innoittajana. Iltapäivällä puolestaan jatkui maalauskurssimme mainion Lasse Kempaksen johdolla. Päivän aiheena oli Karibian taide, joka värienkäyttönsä ja mielenkiintoisine tyyleineen erosi klassisesta realismista antaen alueen taiteelle sen helposti tunnistettavan ominaispiirteensä. Maalausharjoituksessa piirsimme kuvitteellisen tropiikin eläimen tai vaihtoehtoisesti kasvin. Saimme vain yhden ohjeen: eläimen tai kasvin piti olla sellainen, jota kukaan ei ole koskaan ennen nähnyt. Mielikuvituksellemme oli siis tilaa ja värien käyttö oli enemmän kuin sallittua. Toisessa harjoituksessa kokeilimme kubismin luomista. Siinä vaiheessa ajatukseni harhailivat enkä oikein jaksanut keskittyä, sillä olin ehkä hieman väsynyt päiväunien jäätyä väliin ja nälkäkin vei ajatuksiani muualle. Jätin kubismiharjoituksen väliin ja menin hyttiin lepäämään. Päivän aikana oli ollut kaikenlaista ohjelmaa ja pieni lepo oli paikallaan.

katse merelle
Kuva
Matti Mattila

Iltapäivän ohjelmassa oli kotimainen elokuva Tähdet kertovat, komisario Palmu. Vanha kunnon suomalainen seikkailuleffa oli kerännyt pienen joukon vannoutuneita ihailijoita seuraamaan Mika Waltarin (1908-1979) tarinan pohjalta vuonna 1962 filmattua elokuvaa. Kolmannen meripäivän iltana olimme puolivälissä Atlanttia. Illan teemana oli 60-luku. Järjestyksessään toinen teemailta jatkui päivällisen jälkeen 60-luvun tunnelmassa ja Nautilus-tanssiravintolassa soi teeman mukainen musiikki. Edellisen teemaillan tapaan ruokailu juomineen Buffet Polaris -ravintolan noutopöydästä sisältyi matkan hintaan. Tarjoilu oli taas Kristina Cruises -varustamolle tuttuun tapaan runsas ja maittava sekä tietysti myös täyttävä. Tapahtumarikas päivä kääntyi edellisten päivien tapaan lopulta myöhäisillaksi ja oli aika mennä nukkumaan. Raikas meri-ilma ja kuntoilu laivan portaikossa antoivat hyvät unenlahjat eikä nukahtamista tarvinnut odottaa pitkään. Jostakin kaukaa konehuoneesta kantautui tasainen hyrinä ja laivan rauhallinen keinahtelu silloin tällöin suorastaan tuudittivat uneen.

Julkaistu Thursdayna 5.4.2012 klo 17:59 avainsanoilla loma ja matkailu.

Edellinen
Karibia 2012 - osa 13
Seuraava
Karibia 2012 - osa 15