Karibia 2012 - osa 11

St. John’s, Antigua
Kuva
Matti Mattila

Huono onneni jatkui. Kauppa oli suljettu lyhyen siestan ajaksi, mutta onneksi se oli juuri päättymässä. Pääoven eteen oli kerääntynyt työntekijöitä, ja omistaja oli parhaillaan avaamassa ovea. Pääsin sisään oikeastaan saman tien ja kerroin kassalla murheeni. Näytin rikkoutunutta pulloa ja hetken ihmettelyn jälkeen sain uuden pullon. Myyjä halusi varmistaa, että se oli ehjä ja avasi pakkauksen. Näimme molemmat jo kaukaa, että tuotteessa oli jotain vikaa, sillä muovikääreen sisäpuoli oli kostea. Tämä toinenkin pullo oli rikki ja vain puolillaan hajuvettä. Kolmas ja samalla viimeinen pullo oli ehjä, ja sain sen sitten matkaani. Kiittelin ystävällistä myyjää ja lähdin takaisin laivalle. Koko vaihtotoimenpiteeseen ei lopulta mennyt kuin alle puoli tuntia, ja ehdin mainiosti retkelle.

Iltapäiväretki

English Harbour
Kuva
Matti Mattila

Iltapäiväretkemme käynnistyi kahden aikaan ja bussiletkamme suuntasi ensi töikseen saaren sydämeen. Trooppinen maaseutu otti meidät vastaan ja esitteli kiireetöntä elämää rauhallisissa pikkukylissä, joiden raiteilla autot olivat perin harvinaisia. Kuvaukselliset näköalat avautuivat jälleen kameroidemme linssien vangittaviksi kavuttuamme Dow’s Hill -kukkulan laelle. Entisen puolustuslinnoituksen pihalle oli pystytetty Antiguan historiasta kertova vierailijakeskus, jossa katsoimme lyhyen multimediaesityksen. Esitys oli suomenkielinen, mikä hieman kummastutti, sillä olimmehan matkojen päässä kotimaasta. Puhujat tosin eivät olleet puheäänensä perusteella aitoja suomalaisia. Matkamme jatkui pian kohti englantilaista satamaa ja sen historialliselle Nelson’s Dockyard eli Nelsonin telakalle. Perillä hienossa satamassa saattoi aistia palan mennyttä maailmaa ja historiaa kierrellessään vanhojen ja osin museoitujen telakka-alueen rakennusten välissä. Ihmeellinen Antigua -puolipäiväretki antoi vajaassa neljässä tunnissa hyvän läpileikkauksen Antiguan tärkeimmistä nähtävyyksistä ja oli erinomainen kierros suositussa lomakohteessa.

Karibian ilta
Kuva
Matti Mattila

Karibian kierroksemme alkoi olla lopuillaan. Laivalla valmistauduttiin ensimmäiseen teemaillalliseen. Risteilyhintaan sisältynyt päivällinen tarjoiltiin Buffet Polaris -ravintolassa, jossa oli tarjolla Itä-Karibian makuja tuttuun Kristina Katarinan herkulliseen tapaan. Ilta jatkui karnevaalihenkisellä pukeutumisjuhlalla. Risteilyvieraat pukeutuivat naamiaisasuihin, ja jotkut olivat nähneet paljon vaivaa tilaisuutta varten valmistamalla oman naamiaispuvun ja jopa harjoittelemalla rooliaan. Hauska ilta huipentui naamiaiskilpailuun, johon oli osallistunut kymmenkunta risteilyvierasta. Kilpailun voitti eräänlainen ennakkosuosikki "Uuno Turhapuro", joka kieltämättä esitti roolinsa erinomaisesti. Ilta oli päättymässä, ja laivamme oli jo hyvää vauhtia matkalla avomerelle Atlantille. Kuuden päivän valtamerenylitys oli alkanut.

Julkaistu maanantaina 2.4.2012 klo 18:30 avainsanoilla loma ja matkailu.

Edellinen
Karibia 2012 - osa 10
Seuraava
Karibia 2012 - osa 12