Interrail 2010 - osa 20

Torstai 29. heinäkuuta - kahdeskymmenes päivä

Niin vain tuo ei-toivomani kännykän herätyskellon piipitys pakotti minut nousemaan aamun sarastuksessa. Edessä olisi minuuttiaikataulu, sillä paikallisjuna Kööpenhaminasta Malmöön lähtisi tunnin kuluttua. Sitä ennen piti ehtiä aamiaiselle, jonka tarjoilu alkoi puoli seitsemältä. Siistiydyin ja pakkasin matkalaukun, otin sen mukaani alakerran aamiaishuoneeseen ja söin pikaisen, kymmenen minuutin aamiaisen. Olin maksanut hotelliyön etukäteen, joten uloskirjautumiseen riitti vain jättää huoneen avain vastaanottoon. Kiiruhdin kadun toisella puolella olevalle rautatieasemalle ja vilkaisin matkalla aseman kelloa. Aikaa oli vielä vartti junan lähtöön ja ehdin hyvin selvittää lähtölaiturin. Paikallisjunia ajoi Malmöön kolme kertaa tunnissa. Ruotsin puolelle olisin ehtinyt vielä seuraavallakin paikallisjunalla, mutta silloin junan vaihtoon olisi jäänyt vain noin vartti enkä toisaalta halunnut liian kireää aikataulua vaan hieman myös pelivaraa. Junalla matkustaessa kun saattoi tapahtua mitä tahansa. Matkalla laiturille näin jo kaukaa, kun asemahallissa kierteli musta pieni poika kerjäämässä ohikulkijoilta rahaa. Sitten hän tuli minun kohdalleni ja toisti saman tarinan, jonka oli kertonut jo ties kuinka monta kertaa ja melkoisella todennäköisyydellä suuremmaksi osaksi turhaan. En ymmärtänyt hänen puhettaan, mutta ymmärsin kyllä aikeen. Kiisin pysähtymättä hänen ohitseen lähtöportille enkä edes vilkaissut häneen päin ja yritin näyttää siltä, kuin en olisi huomannut häntä lainkaan. Kun en mitenkään reagoinut häneen, kuulin perästäni korotetulla äänellä: herre!

Kööpenhaminasta Tukholmaan

Aamiainen junassa

Aamiainen junassa

Kuva
Matti Mattila

Istahdin paikallisjunan kyytiin ja noin puolen tunnin matka alkoi. Juna pysähteli väliasemilla, mutta ei lainkaan niin monella kuin menomatkalla, jolloin kävimme tarkistamassa jokaisen maitolaiturin matkan varrella. Yksi seisakkeista oli Kööpenhaminan lentokenttä Kastrup. Juna seisoi pysäkillä tavanomaista pidempään, kun olin jo tottunut, että kahden minuutin seisahduksen jälkeen jatkettiin matkaa. Mielessäni kävi hurja ajatus. Entä jos juna nyt hajosi? Hieman jännityksellä olin ottanut vastaan Tanskan rautatieyhtiön kuljetuspalvelun. Edellinen suoritus kolme viikkoa aikaisemmin meni poskelleen. Lohduttauduin ajatuksella, että juna odottaa matkustajia lentoasemalta. Pian vaunuun tulvi pari kolme virkapukuista rautatieyhtiön työntekijää ja vielä yksi henkilö, jolla oli neonvärinen info-liivi yllään. Purin hammasta ja kirosin hiljaa, että ei ei, ei, ei taas! Henkilöt kokoontuivat junan kojetaulun ympärille ja painelivat sen kytkimiä. Yksi joukosta puhui kännykkäänsä saaden ilmeisesti ohjeita jostain. Kaiuttimista kuului rasahdus ja äänimerkki. Oli hetken hiljaisuus. Odotin jännityksellä sitä kuulutusta, että matkamme päättyi nyt tähän. Tukholman-junani lähtöön Ruotsin Malmöstä oli aikaa nelisenkymmentä minuuttia ja seisoimme yhä Tanskan maaperällä. Ja sieltähän se tanskankielinen kuulutus sitten tulikin. Ymmärsin sen verran ruotsin kielelle sukua olevaa tanskaa, että matkustajia kehotettiin jättämään juna ja siirtymään edessä olevaan junaan.

Juna tyhjennetään

Info-liiviin pukeutunut naishenkilö seisoi asemalaiturilla ja ohjasi matkustajia eteenpäin. Loikkasin edessä olleeseen junaan, joka oli lähtenyt kaksikymmentä minuuttia aiemmin Kööpenhaminan keskustasta. Itse asiassa näin kyseisen junan lähtevän, kun laskeuduin alas lähtölaiturille rautatieasemalla. Se ei ollut valitsemani paikallisjuna vaan sitä edeltävä vuoro. Istuin penkille sydän pamppaillen ja mietin, että näinkö tässä taas kävi. Uudessa junassa tuli kuulutus ensin tanskaksi ja sitten lyhyesti englanniksi. Junamme informaatiojärjestelmä oli hajonnut ja Tanskan turvallisuusmääräysten vuoksi junalla ei saanut kulkea, jos infotaulu ei toiminut. Mielestäni junan infotaulu toimi moitteettomasti aina siihen asti kunnes konduktööri kävi kojetaulussa painelemassa jotain kytkimiä. Infotaulu pimeni eikä siis lähtenyt enää käyntiin yrityksistä huolimatta. Junan henkilökunta pahoitteli, että juna oli vartin myöhässä. Tarkalleen ottaen minun näkökulmasta juna olikin viisi minuuttia etuajassa. Pahoittelut oli tarkoitettu junan ensimmäisille matkustajille, jotka olivat odottaneet Kastrupissa meidän junamme saapumista pysäkille. En aivan tehnyt paavin elkeitä ja suudellut Ruotsin maaperää, kun saavuimme Malmöön, mutta joka tapauksessa huokaisin helpotuksesta, että pääsimme perille ajoissa.

Erikoishytti

Erikoishytti

Kuva
Matti Mattila

Tanskan rautatieyhtiö oli suoriutunut meno- ja paluumatkallani vähintään kyseenalaisella kunnialla. Molemmilla kerroilla kuljetustehtävä oli epäonnistunut kohdallani ja oli saanut minut epäilemään skandinaavisten rautateiden toimivuutta ylipäätään. Malmössä vilkaisin monitoria ja junani lähtöaituri selvisi. Juna Tukholmaan odotteli raiteilla ja lähti aikataulun mukaan liikkeelle. Edellisen kerran matkani Ruotsin rautateiden ykkösluokassa katkesi alkuunsa. Tällä kertaa matka Tukholmaan sujui odotusten mukaisesti ja osastossa oli väljää ja viihtyisää. Matkustajille tarjoiltiin aamiainen, joka jaettiin lennoilta tutuista kärryistä ja joka oli myös sisällöltään lennoilta tuttu pieni tarjotin. Olin varannut Kööpenhaminassa istuimen sähköliitännällä, jotta saatoin pitkän matkan ajan työskennellä mikrotietokoneellani. Ruotsin pitkänmatkan junissa oli langaton Internet-yhteys, jonka ykkösluokan matkustajat saivat maksutta käyttöönsä matkalipussa olleella koodilla. Minun lipussa kyseistä koodia ei ollut, koska olin ostanut sen Tanskassa. Sain kuitenkin junaemännältä veloituksetta kupongin, jossa oli tarvittava koodi ja näin pääsin taas niin sanotusti ihmisten ilmoille. Nettiyhteys oli kaiken lisäksi nopea, kun vertailin vastaavia langattomia yhteyksiä hotelleissa, joissa olin yöpynyt. Taivas oli Ruotsissa harmaa ja Alvestassa alkoi sataa vettä. Reilun neljän tunnin junamatka kului nopeasti mikron kanssa, sillä ruotsalaisessa maaseudussa ei ollut juuri katseltavaa. Tänään oli edessä vielä lauttamatka Tukholmasta Helsinkiin, jota varten selvitin netissä Viking Linen matkamyymälän osoitteen Tukholmassa. Se osoittautui olevan Cityterminaalissa ja siis keskusrautatieaseman vieressä.

Reklamaatio Tukholmassa

Junamatka Tukholmaan sujui tällä kertaa ongelmitta ja saavuimme päärautatieasemalle vähän jälkeen puoli yksi iltapäivällä. Tukholmassa satoi tihkusadetta ja ilma oli kostean lämmin. Ensimmäinen tehtäväni oli jättää kirjallinen reklamaatio epäonnistuneesta menomatkasta. Sähköpostiyhteydenotot eivät olleet tuottaneet tulosta sen paremmin kuin netissä täytetty yhteydenottolomakekaan. Menin lipunmyyntitoimistoon, jossa vanhempi mies jakeli vuoronumeroita ovesta sisään tulleille asiakkaille. Hän kysyi, mihin olin matkalla ja vastasin, että haluan tietää, missä on asiakaspalvelu. Miekkonen osoitti tiskiriviä ja törkkäsi käteeni vuoronumeron 619 ja kehotti seuraamaan taululla juoksevia numeroita. Hän ei edes kuunnellut, mitä olisin halunnut vaan toimi kuin kone toistaen saman kysymyksen jokaisen uuden asiakkaan kohdalla. Työ näytti niin rutiininomaiselta, etten olisi ihmetellyt, vaikka hän olisi ojentanut kotimaan vuoronumeron ulkomaantiskille pyrkivälle. Taas oli edessä toivoton odottaminen lipunmyyntitiskille. Luulin sen jo päättyneen näin loppuvaiheessa kotimatkaa, mutta eipä siinä muu auttanut kuin vain odottaa omaa vuoroaan. Onnekseni numerot juoksivat nopeasti, kun tiskillä oli paljon myyjiä. Pääsin pian luukulle ja selitin asiani. Myyjä sanoi, että voin tehdä reklamaation myös netissä, johon vastasin jo niin tehneeni, mutta sieltä ei ollut kuulunut mitään. Sain siihenkin selityksen. Ruotsin rautatiet käsitteli yhä viime talven lumikaaoksen aiheuttamia valituksia, joten minun asiani tuskin oli niiden kaikkein kiireellisimpien joukossa. Sain myyjältä kuitenkin paperisen valituslomakkeen täytettäväksi, jonka sitten täytin tiskillä ja jätin lippuineen byrokratian rattaisiin.

Taikuri Jari viihdytti laivalla

Taikuri Jari viihdytti laivalla

Kuva
Matti Mattila

Sain yhden turhan tehtävän hoidettua ja kävelin Cityterminaaliin ostamaan laivalippua iltapäivällä lähtevään ruotsinlaivaan. En ollut kovin toiveikas saamaan matkaa hytistä nyt puhumattakaan. Kesäsesonki oli parhaimmillaan ja laivat olivat näinä päivinä täyteen buukattuja. Tiskillä totuus selvisi. Gabriella-laivassa oli jäljellä enää yksi vapaa hytti ja sekin oli erikoishintainen invahytti. Kansipaikkoja laivaan ei enää myyty, joten ainoat vaihtoehdot olivat jäädä yöksi Tukholmaan tai ottaa tämä 155 euron hintainen hytti tänään. Yöpymisestä ei tosin olisi ollut apua, sillä seuraava päivä oli perjantai ja laiva oli jo täynnä. Myös Turkuun seilaavat laivat olivat loppuunmyytyjä. Majoitus Tukholmassa olisi nopeasti maksanut halvemman hytin ja invahytin viidenkympin erotuksen, joten päätin ostaa laivan viimeisen hytin kotimatkalle, vaikka hinta kirpaisikin.

Mieleeni muistui vuosi 1987, kun olin palaamassa New Yorkista Suomeen. Lentokone oli Yhdysvalloissa ylibuukattu ja jouduin ottamaan toisen lentoyhtiön lennon Tukholmaan. Silloin sain laivasta vielä pelkän kansipaikan, mutta hytit olivat jo loppuneet. Myyjä kehotti ilmoittautumaan purserin toimistoon, jossa jaettiin vuoronumeroita vapaaksi jääneiden hyttien myyntiä varten. Osa hyteistä jäi usein lunastamatta ja ne myytiin jonotusjärjestyksessä laivan matkustajille heti aluksen lähdettyä satamasta. Seisoin nenä kiinni terminaalin ovella ja puolittain juoksin laivaan saadakseni ensimmäisen vuoronumeron. Ihmettelin kovasti, kun numeroni olikin paljon yli kahdenkymmenen, vaikka astuin laivaan terminaalista ensimmäisenä. Myöhemmin osoittautui, että alkupään vuoronumerot olivat menneet autoileville matkustajille, jotka olivat päässeet laivaan minua aikaisemmin autokannen kautta. Sain lopulta hytin toiseksi viimeisenä jonossa.

Laivalla

Valmiina lähtöön Tukholmassa

Valmiina lähtöön Tukholmassa

Kuva
Matti Mattila

Laivan lähtöön oli aikaa kolme tuntia ja Tukholmassa oli tihkusade. Ulos ei mielinyt mennä ja ostin Viikkarin lipunmyynnistä bussilipun terminaaliin. Ajatus puolen tunnin kävelymatkasta Tegelvikshamneniin pienessäkään vesisateessa oli pois suljettu, eikä sillä olisi säästänyt kuin neljä euroa. Terminaalissa oli tukahduttavan kuuma ja menin seisoskelemaan kadulle rakennuksen ulkopuolelle. Joku tuntematon tuli kysymään minulta, missä on Sergelin tori. Kehotin häntä kävelemään käteni osoittamaan suuntaan ja sanoin, että tori tulee vastaan eikä sitä voi ohittaa. Olin siirtynyt takaisin sisälle terminaalin odotushalliin kirjoittamaan ajankulukseni matkapäiväkirjaa. Puoli kolmen aikaan vesisade yltyi. Katosta alkoi vuotaa vettä ja suljin koneen. Vaihdoin paikkaa ja jäin odottamaan terminaalibussia. Bussi kurvaili Slussenin kautta matkustajasatamaan. Terminaalissa oli valtava väentungos ja lähtöselvitystiskeillä pitkät jonot. Pääsin lähtöselvitysluukulle käytännössä heti, koska kukaan ei jonottanut erään luukun edessä. Siellä virkailija käänteli päätään puolelta toiselle etsien asiakkaita. Menin siihen ja jäin hämmästelemään, miksi ihmiset seisoivat ympärillä jonoissa, vaikka vapaitakin palvelutiskejä oli tarjolla.

Seuraavaksi edessä oli siirtyminen laivaan. Terminaalissa oli käytössä sähköiset portit, joista pääsi läpi hyttiavainkorttiaan vilauttamalla. Toimenpide oli joillekin liian monimutkainen eivätkä portit avautuneet. Korttia sovitettiin laitteeseen joka suunnassa ja joka suunnasta. Tietenkin jono pysähtyi ja eräät nostelivat epätoivoisina käsiään luovuttamisen merkiksi. Jonojen ohittajia riitti kaikkialla eikä Viking Linen terminaali ollut tässä suhteessa mikään poikkeus. Kaksi nuorta neitiä pyyhälsi koko jonon ohi. Temppu toimi siten, että oltiin keskustelevinaan kahdestaan ja ikään kuin huomaamatta ja aivan vahingossa ajatuksissaan käveltiin tyynesti vain satojen ihmisten ohi. Kun neidit tulivat portille, oli heidän hämmästyksensä suuri: ai, ettäkö ollaan jo tässä? No, mennään saman tien sisälle asti sitten. Kaikki pääsivät tietysti aikanaan laivalle, koska sillä oli vain yksi kellonaika, jolloin se irtautui satamasta. Minullakaan ei ollut kiirettä poistua terminaalibussista. Toisilla tuntui olevan suljetun paikan kammo, kun bussista ryssittiin ulos laukut lennellen. Eräs vanhempi rouva tuli bussin takaosasta ja pysähtyi kohdalleni antaen minulle tietä. Sanoin hänelle, ettei tässä ole kiirettä, kyllä se laiva siellä odottaa ja laukkunikin on muiden laukkujen alla jumissa, joten odottelin siinä rauhallisesti pahimman ruuhkan purkautumista. Nainen totesi, että aivan niin, eihän se laiva siitä mihinkään karkaa.

Auringonsäteet Itämeren aalloilla

Auringonsäteet Itämeren aalloilla

Kuva
Matti Mattila

Hyttini laivalla sijaitsi viidennellä kannella eli sisääntuloaulan tasolla. Se oli kansanomaisesti sanottuna invahytti ja tähänastisista hyteistäni tilavin, mitä minulla on koskaan ollut. Sen koko oli jopa suurempi kuin joidenkin hotellihuoneiden, joissa yövyin matkan varrella. Hytissä oli kolme vuodetta, oma televisio ja tavanomaista leveämpi ovi. Television yhdeltä kanavalta oli mahdollista seurata laivan etenemistä keulassa olleen kameran välityksellä. Kaikki oli suunniteltu pyörätuolia ja liikuntarajoitteisia varten, kuten myös suihkuhuone, jossa tilaa riitti reilusti. Kaiken kruunasi ikkuna merelle. Hytti kelpasi, vaikka sen hinta oli tuplasti yhden yön majoitusbudjettini. Minulle oli tullut tavaksi käydä syömässä laivan Sky Cafessa yhdeksännellä kannella. Kahvilassa on harvoin jonoa ja sieltä sai perusruotsalaista kotiruokaa nimittäin perunamuusia ja lihapullia ruskean kastikkeen ja puolukkahillon kera. Laivan päivällispöytä oli liian täyttävä ja gourmet-ruuat hintavia. Kahvilan päivällinen oli helppo rakentaa, kun lautaselle sai poimia mitä tahansa ja hinta määräytyi kilohintana annoksen painon mukaan. Gabriella-autolautta alkoi seilata Tukholman saaristossa hieman ennen viittä loppuiltapäivästä. Kolmen viikon Interrail-matkani Euroopassa oli päättymässä tähän viimeiseen osuuteen ja kotiinpaluuta tervehti vielä yhdeksän aikaan illalla harmaiden sadepilvien takaa pilkistänyt aurinko.

Julkaistu sunnuntaina 22.8.2010 klo 10:03 avainsanalla matkailu.

Edellinen
Interrail 2010 - osa 19
Seuraava
Interrail 2010 - osa 21
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä