Maanantai 12. heinäkuuta - kolmas päivä

Missiohotelli Nebo ei olisi voinut sijaita enää paremmalla paikalla vastapäätä Kööpenhaminan rautatieasemaa. Onneksi hotelli oli kadun toisella puolella, joten pääsin suhteellisen ajoissa nukkumaan. Yö tuli nukuttua huonosti ja korvatulpille oli käyttöä. Hotelli Nebo oli yksinkertainen ja huokea, mutta ihan kelpo hotelli, mikäli tyytyi noin yhden - kahden tähden tasoon. Yhteiskäytössä olleet suihkut ja vessat sijaitsivat käytävällä. Huoneeni oli ahdas ja sinne mahtui juuri ja juuri sänky ja matkalaukku. Toisella seinällä oli pesuallas, ja mietin, mihin tarkoitukseen se oikeastaan oli, kun kaikki muut saniteettitilat olivat käytävällä. Jaetut suihkutilat olivat siistit ja näyttivät hiljattain uusituilta. Suihkuja ja vessoja oli useita, joten useampi asukas saattoi käyttää niitä samaan aikaan. Yöpyminen hotellissa maksoi 56 euroa ja hinta sisälsi runsaan aamiaisen.

Seuraavana aamuna varasin hotelliaulan Internet-mikrolla huoneen Kölnistä, joka oli oleva Hampurin jälkeen seuraava pysähdyspaikkani. Hotellihuoneen Hampurissa olin varannut jo aiemmin samaan aikaan kuin Kööpenhaminan majoituksenkin. Saavuin Kööpenhaminaan yli kuusi tuntia aikataulustani myöhässä. Istumapaikan varaaminen Hampurin junaan jäi seuraavaan päivään. Olin aluksi suunnitellut lähteväni Hampuriin jo aamuvarhaisella, mutta olin vielä niin väsynyt, että päätin lähteä vasta sitä seuraavalla junalla. Ilmestyin kansainvälisen lipunmyynnin tiskille aamupäivällä ja sieltä todettiin, että kello yhdentoista juna oli loppuunmyyty ja että iltapäivän ensimmäisessä junassa olisi vielä tilaa. Matkasuunnitelmani hieman muuttuivat, kun pääsin lähtemään vasta 13.45 junalla. Jouduin tekemään pakollisen kaupunkikierroksen minulle jo ennestään tutussa Kööpenhaminassa ja eipä siellä Tivolin lisäksi juuri muuta voinut tehdä kuin kävellä Strøget päästä päähän. Olin joutunut jättämään hotellihuoneeni aamupäivällä ja vedin painavaa matkalaukkuani pitkin Köpiksen katuja ja yritin kulkea hitaasti, jotta toisesta pyörästä kantautunut ärsyttävä kopina ei olisi kuulunut kovin voimakkaasti.

Kööpenhaminasta Hampuriin

Tuntia ennen junan lähtöä kävin syömässä lounaan Andersen Bakeryssä vastapäätä rautatieasemaa. Tilasin annoksen tiskiltä ja sen valmistumista odotellessani kävin miestenhuoneessa pesemässä kädet. Kahvila jakoi vessat Nimb-hotellin kanssa ja ne sijaitsivat rakennuksen alakerrassa. Tilat olivat erittäin tyylikkäät. Kiiltävällä mustalla maalilla maalatut seinät, tilavat eriöt ja kangaspyyheliinat kielivät luksuksesta ja kalliista hintatasosta. Valtavan kokoinen caesar-salaattiannos oli niin täyttävä, etten jaksanut syödä kaikkea. Salaatti ja juoma maksoivat 100 Tanskan kruunua eli noin 14 euroa. Lounaan jälkeen oli aika siirtyä asemalle. Juna Hampuriin nytkähti liikkeelle Kööpenhamina H -päärautatieaseman laiturilta kahdeksan noin viisi minuuttia aikataulusta myöhässä. Asetuin istumaan mukavasti ykkösluokan vaunuun. Istuimeni sijaitsi niin sanotussa hiljaisessa osastossa, jossa ei suositeltu kännykän käyttöä. Junahenkilökunta täytti osaston tarjoiluhyllyt kahvikannuilla ja kuumalla vedellä teetä varten. Tarjoilut sisältyivät ykkösluokan palveluihin ja niitä sai käyttää vapaasti. Riisuin kengät jalasta ja otin oikein mukavan asennon tuolissa. Kolmen vartin kuluttua pysähdyimme Ringstediin, koska seuraavalla asemalla oli kaasuvuoto ja odotimme liikenteenohjauksesta lisäohjeita. Sitten tuli se kuulutus, jota jo melkein pelolla odotin: "Leave the train!" Matkustajien oli poistuttava junasta, sillä emme voineet jatkaa matkaa. Pienen paikallisen kylän aseman ympäristö täyttyi junallisella matkustajia. Asemalla ei ehkä koskaan aikaisemmin ole ollut yhtä paljon matkustajia samanaikaisesti kuin nyt. Ihmiset olivat epätietoisia eikä junahenkilökunta ottanut mitään vastuuta vaan pysytteli taka-alalla. Kaikesta pystyi päättelemään, ettei tällaisiin tilanteisiin oltu varauduttu.

Kysyin lopulta itsekin eräältä henkilökuntaan kuuluneelta, mitä oli tapahtumassa. Sain kuulla, että matka taittuisi seuraavaksi bussilla ongelma-aseman ohi. Odotimme busseja yli tunnin ja taas paahtavassa helteessä. Pääsimme matkaan kolmella bussilla. En vieläkään tiennyt, mihin olimme oikeastaan matkalla ja sain kuulla vieressä istuneelta mieheltä, että bussi ajaisikin suoraan Tanskan ja Saksan rajalle Rödbyn lauttasatamaan. Joutuisimme istumaan ahtaassa bussissa ainakin kaksi tuntia ellei enemmänkin, joten se sitten siitä ykkösluokassa matkustamisesta. Ongelmat eivät päättyneet vielä tähän, sillä 73 kilometriä ennen Rödbyn satamaa moottoritien liikenne pysähtyi. Seuraavaksi matelimme melkein puoli tuntia alle kävelyvauhtia. Tiellä oli sattunut paha liikenneonnettomuus ja liikenne ohjattiin sen ohi vanhaa maantietä pitkin. Nyt olimme jo puolitoista tuntia aikataulusta jäljessä. Jatkoyhteyksistä ei ollut mitään tietoa. Bussi vei meidät Rödbyn satamaan, jossa sain kuulla konduktööriltä, että lautta Saksaan lähtee kymmenen minuutin kuluttua. Kiiruhdin terminaalin läpi lautalle ja juuri kun olin astunut sisään, lautta alkoi liikehtiä. En usko, että kaikki bussissa olleet matkustajat ehtivät lautalle, sillä monet jäivät keräämään matkatavaroitaan bussin äärellä. Lauttamatka Puttgardeniin kesti vain kolme varttia, mutta siinä ajassa ehdin mainiosti haukata välipalan lautan ravintolassa. Kööpenhaminassa syödystä lounaasta oli kulunut jo melkein puoli päivää, enkä ollut syönyt mitään koko tänä aikana.

Olin matkustanut vasta kaksi päivää ja vain Ruotsissa ja Tanskassa. Tässä lyhyessä ajassa junat, joilla matkustin, olivat kohdanneet jo kolme onnettomuutta. Matkanteko alkoi tuntua toivottomalta ja kieltämättä mielessä kävi jossakin vaiheessa ottaa lento seuraavasta kaupungista takaisin Helsinkiin ja jatkaa rauhallista kesälomaa kotona, mutta taas päätin katsoa tämän seikkailun loppuun. Saapuisin Hampuriin pari tuntia aikataulusta jäljessä enkä näkisi kaupungista mitään, sillä seuraavan matkan Kölniin oli tarkoitus alkaa jo heti aamuvarhaisella. Puttgardenissa alkoi sataa kaatamalla juuri, kun tulin terminaalista ulos. Viinirypäleen kokoiset vesipisarat alkoivat kastella paitaa nopeasti. Raiteilla seisoi vain yksi juna ja sekin oli lähijuna Lyypekkiin. Hampuriin menevästä junasta ei ollut tietoakaan. Katsoin pysäkin aikatauluja. Raiteilla seisova juna oli lähdössä aivan niillä minuuteilla ja seuraava olisi tulossa vasta tunnin päästä. Junan kuljettaja kurkisti juuri sopivasti ikkunasta, kun kysyin häneltä, meneekö juna Hampuriin. Hän sanoi että menee Lyypekin kautta tai sitten voin vaihtaa Oldenburgissa bussiin. Hyppäsin kyytiin ja alle puolessa tunnissa olimme Oldenburgissa. Junassa tutustuin muihin Interrail-matkaajiin, jotka olivat samassa epätietoisessa tilanteessa kanssani. He kertoivat myös kuulleensa, että Oldenburgista on noin tuntia nopeampi bussikuljetus Hampuriin.

Bussi odottikin jo matkustajia Oldenburgissa. Se lähti tasan kahdeksalta illalla ja olisi Hampurissa noin puoli kymmeneltä. Bussissa yksi matkustajista oli ottanut matkanjohtajan roolin, mikä oli erinomainen asia. Mies kertoi kuulleensa, että ukkosmyrsky oli kaatanut puun Hampuriin menevän junan kiskoille, joten taisin olla tällä kertaa onnekas, että valitsin bussikyydin. Saavuimme lopulta Hampurin päärautatieasemalle vähän jälkeen kello yhdeksän illalla. Kävin heti varaamassa istumapaikan seuraavan päivän junaan Kölniin, jotta en tällä kertaa jäisi ilman paikkaa kuten Kööpenhaminassa. Sain paikkavaruksen tehtyä, mutta sähköliitännälliset paikat olivat jo menneet, joten jouduin työskentelemään kannettavan mikron akun varassa. Puoli kymmeneltä illalla otin taksin hotelliini, vaikka sinne ei asemalta ollut kuin kivenheitto. En vain jaksanut alkaa etsiä pimenevässä ja entuudestaan tuntemattomassa kaupungissa outoja katuja, joten viiden euron ja viiden minuutin taksimatka vei minut hotelliin nukkumaan. Edellinen yö tuli nukuttua kehnosti, ja halusin painua pehkuihin samoin tein.

Hotellini Hampurissa oli pieni ja edullinen Aachener Hof Novum. Se sijaitsi vain parin korttelin päässä rautatieasemalta vanhassa kerrostalossa. Saavuin vastaanottoon myöhään illalla ja ulkolämpötila oli vielä helteinen. Tiskin takana hikoili mies musta puku yllään hiukset ja niska hiestä märkinä. Talossa ei ollut hissiä ja raskaan matkalaukun raahaaminen neljänteen kerrokseen mutkaisilla portailla yli 30 asteen helteessä otti voimille. Suuri ovi erotti rappukäytävän ja huoneiden eteisen, eivätkä valot toimineet eteisessä. Jätin oven auki, jotta portaikon pieni 60 watin tuikku olisi valaissut edes vähän pilkkopimeää eteistä. Tuin ulko-oven matkalaukullani sillä aikaa, kun yritin avata huoneeni ovea, mikä osoittautuikin melko haastavaksi tehtäväksi. Avain ei sopinut lukkoon. Aikani lukon kanssa teutaroituani sain oven lopulta auki. Olin niin väsynyt päivän kommelluksista, etten pannut merkille, miten homma hoitui eikä sillä ollut väliäkään, sillä tuskin poistuisin huoneesta ennen aamua, koskapa kello hätyytteli uhkaavasti jo puoltayötä. Huone oli vaatimaton, mutta siisti ja aivan riittävä kahden tähden hotelliksi, ja siinä oli tavanomainen varustelu, oma suihku ja WC. Sängyn virkaa hoiti valtava koroke keskellä lattiaa aivan kuin jossakin japanilaisessa makuuhuoneessa. Yö hotellissa maksoi 46 euroa, mutta ei sisältänyt aamiaista. Aamiaiseen minulla ei ollut aikaa, sillä juna Kölniin lähti varttia vaille yhdeksän. Yritin maksimoida yöunet, joten viritin kännykkäni herätyskellon soimaan noin tuntia ennen lähtöä puoli kahdeksalta.