Lauantai 24. heinäkuuta - viidestoista päivä

Muutama yö tuli nukuttua levottomasti, mutta viime yön nukuin sikeästi ja heräsin kahdeksan aikoihin aamulla. Siistiydyin ja lähdin rautatieasemalle varamaan maanantain matkaani Lyoniin. Kello oli jotakuinkin yhdeksän, kun astelin Marseillen katuja kohti Saint Charlesin asemaa. Aamu kaupungissa oli viileä johtuen mereltä puhaltaneesta voimakkaasta tuulesta. Pitkästä aikaa ilma oli mukavan raitis lähes kahden viikon hellejakson jälkeen. Aurinko nousi parhaillaan pilvettömälle taivaalle, ja jouduin heti jonottamaan lippuluukulle pääsyä. Asemalla ei ollut vielä pitkiä jonoja ja pääsin nopeasti hoitamaan asiani. Paikkavaraus tuli tehtyä ja menin aseman kahvilaan aamupalalle. Sain erikseen pyytämällä isomman kupin kahvia. Täkäläiset kun tarjoavat kahvia lasten leikkikupeista ikään kuin se olisi kallisarvoinenkin juoma. Hinnan perusteella kallista kahvi etelässä olikin. Vähintään kaksi euroa piti aina kaivaa kupilliselle. Isommat annokset maksoivat 4-5 euroa. Otin aseman esitetelineestä muutamia aikatauluvihkoja ja tutkailin niitä kahvin äärellä. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului käynti Saint Tropezin kaupungissa, mutta matka sinne tuntui liian vaivalloisella kahdella junalla ja lopuksi vielä bussilla. Menomatkan olisin vielä voinut tehdäkin, mutta paluumatka olisi tuottanut ongelmia. Kaupungista lähti vain kaksi junaa iltapäivän jälkeen ja ne molemmat ajoivat myöhemmin illalla. Olisin ollut kymmenen aikoihin takaisin Marseillessa, joten jätin tämän kaupunkiretken väliin tällä erää. Vaihtoehtoisena kohteena oli Arles noin 70 kilometrin ja tunnin junamatkan päässä Marseillesta.

Päiväretki Arles’hen

Arles’hen ajoi useita junia päivän mittaan. Melkein joka toinen tunti pääsi sukkuloimaan tähän historialliseen kaupunkiin, jossa aikoinaan kuvattiin Robert DeNiron ja Jean Renon tähdittämä Ronin-jännityselokuva (Ronin, 1998). Hyppäsin kello yhdentoista aikaan lähteneeseen Lyonin suuntaan menevän junan ykkösluokkaan. Ykkösluokan vaunu oli vanha ja haisi ummehtuneelle. Siinä oli vanhoilta ajoilta tutut kuuden hengen loosit eli pienet osastot. Tunnin köröttelyn ja muutaman väliasemalla pysähdyksen jälkeen tulimme perille Arles’hen. Juna jatkoi vielä eteenpäin aina Lyoniin asti. Uusille paikkakunnille kun saapuu, sitä on aina hetken suuntavaisto sekaisin eikä oikein tiedä, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Arles’n asemalla ei ollut kaupungin karttoja jaettavaksi, mutta seinässä oli kartta. En siitä paljoakaan ymmärtänyt, koska en tiennyt, mihin suuntaan olisi pitänyt asemalta lähteä. Pistin kuitenkin nenäni ulos ja siellä minua tervehti iso kyltti Centre de Ville eli kaupungin keskusta. Lähdin kävelemään nuolen suuntaan tietämättä edelleenkään, miten pitkä matka keskustaan olisi ja pitääkö jossakin kääntyä. Yritin taas suuntia kännykkäni GPS-paikantimella, mutta se vain haki satelliitteja, kuten se oli tehnyt koko matkan ajan löytämättä niitä kuitenkaan. Kokeilin vielä sijaintini määrittämistä Ovi-karttapalvelulla, mutta sekin ilmoitti, ettei yhteyttä karttapalveluun voitu muodostaa. Saattoi olla, että suomalainen operaattorini oli estänyt tiedonsiirron ulkomailla tai sitten tämä paljon puhuttu ja ylimainostettu Ovi-palvelu ei vain yksinkertaisesti toiminut eikä ollut toiminut kertaakaan tämän matkan aikana. Käyttäjänä ja kuluttajana minulle jäi jälkimmäinen mielikuva.

Kävelin eteenpäin ja vastaan tuli suuri liikenneympyrä. Sen takana häämötti kaupungin muuri ja portti. Nyt tiesin olevani oikeassa suunnassa ja kävelin portista sisään. Taustalla kohosi valtava Rooman vallan aikainen areena, joka oli maailmankuulu ja turistien suosima vierailukohde. Areena rakennettiin noin vuonna 90 ja se oli 136 metriä pitkä, 107 metriä leveä ja pinta-alaltaan 60 aaria. Katsomoon mahtui 20 000 katsojaa 34 tasolle. Keskiaikana areena muutettiin linnoitukseksi ja siihen lisättiin tornit. Areenan sisälle oli vähitellen kasvanut kokonainen pieni kylä, jossa oli kaksi kirkkoa ja 212 taloa. Rakennukset poistettiin vuosina 1826-1830, jolloin suuri, yhä jatkuva restaurointiurakka alkoi. Arles’n areena on avoinna yleisölle ja siellä järjestetään viikolla näytöksiä. Areenalla on esitetty myös härkätaisteluja 1800-luvulla. Sisäänpääsy tähän historialliseen monumenttiin maksoi kuusi euroa ja samalla lipulla pääsi vieressä olleeseen amfiteatteriin. Areenakompleksi on näkemisen arvoinen ja jos sattuu kulkemaan Ranskan Välimerenpuoleisella alueella, kannattaa käynti Arles’ssa sisällyttää matkaohjelmaan.

Areenakierroksen jälkeen oli aika pistäytyä lounaalla. Arles’sta löytyi suuri määrä pieniä kahviloita ja ravintoloita. Osa niistä oli sijoittunut areenan ympärille, mutta lisää tarjontaa löytyi syvemmälle kaupunkiin mentäessä. Hinnat olivat turistikohteista tuttuja riistohintoja, mutta niihin piti vain tottua, kun kerran oli lähtenyt matkaan. Söin areenaa vastapäätä olleessa L’Aficion-ravintolassa kymmenen euron hintaisen Pizza Royalen, jonka kyytipojaksi otin puolen litran Vittel-vesipullon neljällä eurolla. Täällä jos missä osattiin todellakin hinnoitella juomat. Pitsa joka tapauksessa oli oikein maittava ja kunnon kokoinen. Kuppilan ainoa vessa oli yläkerrassa, jonne perittiin yhden euron maksu muilta kuin ravintolan asiakkailta. Toisessa kerroksessa oli baari, joka juuri tuolloin oli suljettu, mutta sen ikkunasta oli hieno näköala areenalle.

Lounaan päätteeksi lähdin kiertelemään kaupungin pientä keskustaa vieressä ollutta amfiteatteria kohti. Matkalla nähtävyydelle pysähdyin kahville pieneen ja siistiin Calendal-kahvilaan, joka sijaitsi matkan varrella areenalta teatterille. Kahvila oli osa hotellia ja sen perällä oli isot ja ilmastoidut tilat asiakkaille ja ruokailijoille. Tilasin vähän päälle viiden euron kahviannoksen, jossa oli iso kuppi cafe-au-lait -maitokahvia ja les trois minis -vartaan, jossa pitkään puutikkuun oli pujotettu kolme pientä muffinsia, jotka kaikki olivat eri värisiä ja makuisia. Calendal-kahvilassa oli myös langaton Internet, joten pääsin katsastamaan sähköpostit ja varaamaan hotellihuoneen Lyonista. Löysin edullisen 49 euron hotellihuoneen vastapäätä rautatieasemaa olevasta Athena-hotellista. Käytin jälleen Hotels.comin alennuskuponkia ja sain tästäkin varauksesta kymmenen prosentin alennuksen.

Päivä Arles’ssa oli vierähtänyt nopeasti ja junan lähtöön paluumatkalle oli aikaa enää tunti. Kävin vielä kaupungin keskusaukiolta näyttäneellä torilla, jossa parveili sadoittain turisteja ja muutama hääseurue. Torin laidalla oli kaupungintalo, jota ilmeisesti käytettiin häävieraiden vastaanottoon. Näppäilin aukiolla muutamia valokuvia ja otinpa eräästä turistiperheestä kuvan heidän pyynnöstään. Tällä matkalla olin ottanut jo useita kuvia perheistä, nuoristapareista ja jopa yksin matkanneista henkilöistä. Kymmentä vaille neljä lähdin takaisin aseman suuntaan. Junan oli tarkoitus lähteä kymmentä yli neljä ja kävelymatka asemalle kesti noin viitisen minuuttia. Ohitin taas ison liikenneympyrän, johon samaan aikaan tuli joukko moottoripyöräilijöitä. Etummainen pyöräilijä kaasutti kovaa ja kurvasi kaksikaistaisen ajoradan ulkolaidalta sisäkaistalla ajaneen auton eteen. Meno näytti hurjalta ja jäin oikein katsomaan, miten kaveri tuosta kurvauksesta selviäisi. Eihän hän selvinnytkään vaan kaatui pyörällään keskelle liikenneympyrää. Sortseista ja teepaidasta ei ollut suojaa ja asfaltti-ihottumalta tuskin välttyi. Heppu nousi nopeasti ylös käsiään ravistellen. Pian muu seurue kokoontui onnettomuuspaikalle, mutta otettuani tilanteesta muutaman valokuvan en jäänyt katsomaan näytelmää loppuun.

Päiväretki Arles’hen oli onnistunut. Odottelin asemalla junan saapumista, mutta sitä ei kuulunut. Aikataulun mukaan Marseilleen lähti vartin kuluttua toinenkin juna, joka lopulta sitten tulikin asemalle. Asettauduin taas ykkösluokan vaunuun, joka oli uudempi kuin menomatkalla. Vaunussa oli myös istuimia pienellä pöydällä ja sähköllä mikroani varten. Näin vajaan tunnin paluumatka sujui nopeasti matkapäiväkirjaa kirjoitellessa. Juna ei pysähtynyt tällä kertaa väliasemilla eikä matkalippuja tarkastettu sen enempää meno- kuin paluumatkallakaan.

Ilta Marseillessa

Ilta oli vielä nuori ja lähdin kävelylle Marseillen keskustaan. Ensimmäisenä päivänä olin piipahtanut nopeasti vain vanhassa satamassa, mutta nyt aikaa riitti pitempään kierrokseen. Vieux Port -satama-altaan vesi oli likaista, mutta silti monet onkivat sieltä jotain, ehkäpä vain huvikseen. Paraatipaikoilla komeili valtavia jahteja, joita turistit kävivät kilvan kuvaamassa. Kiersin altaan reunaa jonkin matkaa ja käännyin sitten Rue de Vacon -kadulle kohti Rue Saint-Ferréol -ostoskatua. Ostoskadun varrella majailivat jälleen kaikki tutut merkkiliikkeet, jotka olivat jo entuudestaan vallanneet suurten kaupunkien vastaavat markkinapaikat. Marseille ei ollut tästä poikkeus. Katu lainehti ihmisistä, jotka tuntuivat vaellelleen ilman päämäärää edestakaisin. Tungokselta ei voinut välttyä ja välillä tunsin olevani kuin magneetti, joka veti vastaantulevia ihmisiä puoleensa. Vähän väliä jouduin väenpaljoudessa väistelemään vastaantulijoita ja vastavuoroisesti osa väisteli minua ja muita kulkijoita. Ennen paluutani hotelliin kävin ruokakaupasta ostamassa puolentoista litran vesipullon huomista päivämatkaa varten. Vesipullon hinta sen kuin vain halpeni, sillä tämä purtilo maksoi enää 19 senttiä eli noin 12 senttiä litralta. Kauppakassiin tuli otettua myös täytetty patonki aamiaiseksi.

Illalla hotellihuoneessa jouduin toteamaan käsivarsieni alkaneen punoittaa. Kirkas auringonpaiste ja pitkät ajat ulkona olivat tehneet tehtävänsä. Arles’n historiallisten nähtävyyksien innoittamana en malttanut jäädä levittämään aurinkovoidetta, vaikka kannoin sitä mukana repussa koko matkan. Auringonpolttamaa ei heti huomaa eikä etenkään silloin, kun silmillä on aurinkolasit. Punoituksen näkee vasta ajan kuluttua, kun iho on hieman rauhoittunut porotuksen jälkeen. Onneksi käsivarret eivät päässeet kärvähtämään niin, että loppuaika olisi pitänyt kulkea pitkähihaisessa paidassa. Hotellin langaton nettiyhteys oli saatu korjattua, mutta muutaman tunnin kuluttua se alkoi pätkiä ja katosi lopulta kokonaan. En ehtinyt suunnitella paluumatkaani Lyonista eteenpäin. Olin jossakin vaiheessa päättänyt poiketa alkuperäisestä matkasuunnitelmastani ja jättää sittenkin Sveitsin ja Bernin väliin. Tavoitteena oli matkustaa Lyonista joko suoraan Frankfurtiin tai Pariisiin. Pariisissa olin toisaalta käynyt useasti ja suunnittelin sen sijaan meneväni Luxemburgiin. Paluureitti piti siis vielä suunnitella viimeistään Lyonissa. Kello lähenteli puoltayötä, kun menin nukkumaan.