Interrail 2010 - osa 13

Torstai 22. heinäkuuta - kolmastoista päivä

Kolmas päiväni Barcelonassa ei sisältänyt mitään erikoista ohjelmaa ja ajattelin pitää nähtävyyksien suhteen välipäivän. Kävin aamiaisella eilistä aikaisemmin, sillä tarjolla oli vain rajallinen määrä herkkuja, kuten suklaapäällysteisiä leivonnaisia sun muuta makeaa. Täytin taas vatsani ja lähdin rautatieasemalle tutkimaan junamatkoja huomista Marseillen matkaa varten. Epäilin, että junat ovat viikonloppua kohden täynnä, koska kaikki halusivat varmaankin Ranskan Välimeren kohteisiin joko viikonloppua tai lomaa viettämään. Niin vain kävikin, että kaikki nopeat junat olivat täynnä eikä istumapaikkoja löytynyt edes kakkosluokasta ykkösluokasta nyt puhumattakaan. Sain neuvonnasta kuitenkin valmiin matkaohjelman, jolla matka taittuisi kahdeksassa tunnissa neljällä eri paikallisjunalla kakkosluokassa. Se sopi minulle vallan mainiosti, sillä tarkoituksenani oli vain päästä Marseilleen. Kun tarkemmin katsoin virkailijan printtaamaa ohjelmaa, huomasin, että hekin käyttivät Saksan rautateiden aikatauluhakua Internetissä.

Katalonia-aukio

Katalonia-aukio

Kuva
Matti Mattila

Rautatieaseman neuvonnasta saamaani matkaohjelmaan sisältyi yksi yhteys nopealla TGV-junalla Perpignanin ja Montpellierin välillä. Tuo yhteys olisi vaatinut ennakkovarauksen, joka olisi pitänyt ostaa Ranskan puolella jollakin asemalla ennen junan lähtöä. Junien vaihtoon oli aikaa keskimäärin alle puoli tuntia ja tähänastisten kokemusteni mukaan lipunmyyntitiskeillä oli aina valtavat jonot eikä automaateista voinut ostaa pelkkiä istumapaikkavarauksia. Puoli tuntia ei olisi millään riittänyt varauksen ostamiseen. Myöhemmin illalla kävin saksalaisten aikatauluhakukoneella ja löysin toisenkin reitin Marseilleen. Tämä uusi reitti oli TGV-junaa lukuun ottamatta muuten sama kuin aiemmin aamupäivällä saamani ohjelma. Pakollisen paikkavarauksen vaatima juna oli korvattavissa vain kymmenen minuuttia hitaammalla paikallisjunalla, johon ei tarvittu varausta. Tämä viimeinen junaosuus olisi ollut muutenkin sama kuin alkuperäisessä ohjelmassa ja olisin saapunut perille Marseilleen samalla junalla ja samaan aikaan. Päätin illalla käyttää tätä löytämääni uutta reittiä, vaikka en täysin ollut varma sen toimivuudesta.

Lomapäivä Barcelonassa

Placa de Pi

Placa de Pi

Kuva
Matti Mattila

Rautatieasemakäynnin jälkeen läksin kaupungille maleksimaan. Vapaapäivä oli paikallaan, sillä tähän asti lähes kaksi viikkoa kestänyt matkani oli ollut täynnä ohjelmaa. Otin metron Diagonalin asemalle, josta kävelin kiireettä pitkin La Rambla de Catalunyan puistokatua kohti keskustaa. Tämänkin kadun varrella oli lukuisia kauppoja ja terassiravintoloita. Olin jo aiemmin käynyt syömässä pienen pastalounaan itsepalveluravintolassa El Corte Ingles -tavaratalon Rotundassa. Tavaratalon ravintolat ovat ilmeisesti niin suosittuja, ettei ruokia ehditä edes lämmittää kunnolla. Sain taas kylmän annoksen, mutta en jaksanut lähteä vaihtamaan sitä, sillä keittiön tiskillä oli kaamea jono. Taas oli tyytyminen huonoon ruokaan ja palveluun, joten näistä kokemuksista viisastuneena tuskin enää pistäydyn kyseisen tavaratalon ravintoloihin, vaikka tilaaminen siellä oli helppoa ja ruuat suhteellisen edullisia. Samaan hintaan olisin voinut tietysti syödä Lactucan noutopöydästä, mutta eilinen porsastelu pönötti vielä vatsassa ja ajatuskin uudesta mässäilystä sai etomaan. Istuskelin tovin puistokadun penkillä ja seurasin ympärillä viilettäviä kiireisiä ihmisiä. Kaikilla ei suinkaan ollut kiire ja eräs kerjäläismuori tuli eteeni ravistellen kerjuukuppiaan ja mongertaen jotain käsittämätöntä. Nainen oli hetkeä aiemmin kerjännyt läheisen terassiravintolan pöydissä istuneilta ruokailijoilta. Eräskin tilanne oli melko koominen, kun pöydän ääressä istuneelle pariskunnalle tuotiin samaan aikaan ruoka-annoksia, kun kerjuumuija tuli siihen kippoaan kolisuttamaan. Eukko pysähtyi tuolilla istuneen miehen viereen, jonka eteen laskettiin juuri suurta paistettua kalaa. Mahtoi siinä kerjäläisen suussa herahtaa vesi kielelle, ja tuskin oli muija saanut tuollaista annosta pitkään aikaan. Pian nainen oli siis edessäni, ja kaivoin kamerani esille. Ajattelin ottaa lähikuvan tuosta etovasta näystä, mutta siinä vaiheessa akalle tuli kiire ja hän laittoi tossua toisen eteen ja pakeni paikalta.

La Rambla

La Rambla

Kuva
Matti Mattila

Päivä kului lopulta rattoisasti eikä mihinkään ollut kiire. Jatkoin vielä La Ramblaa pitkin satamaan ja pysähdyin Mirador de Colon -muistomerkin ääreen. Se oli Kristoffer Kolumbuksen (1451-1506) muistolle 1800-luvun lopulla pystytetty, yli 60 metriä korkea patsas jalustoineen. Sen huipulla oli näköalatasanne, jonne pääsi kätevästi kolmen euron hissimaksulla. Myyjä tosin veloitti luottokortiltani kuusi euroa, mutta kun jäin tiskille tutkimaan kuitteja, huomasi hän virheensä ja antoi kolme euroa rahana takaisin. Huipulta näki joka suuntaan ympäri kaupunkia. Tasanne oli ahdas ja sinne mahtui kerrallaan noin 10-15 henkilöä ja ohittaminen oli toisinaan vaikeaa. Illan ilma alkoi viiletä ja huipulla puhalsi mukavan leppeä tuulahdus. Lämpötila tosin oli vielä kuuden aikaan illalla 29 astetta. Tein lopuksi ostoksia läheisessä ruokakaupassa, josta ostin pullon vettä ja kanapeepakkauksen evääksi huomista pitkää junamatkaa varten. Vapaapäivä oli päättynyt samoin kuin vierailuni Barcelonassa. Menin ajoissa nukkumaan, sillä laitoin kännykän kellon herättämään varttia vaille seitsemän aamulla. Juna lähtisi vartin yli yhdeksän ja aamutoimille piti varata aikaa.

Julkaistu sunnuntaina 15.8.2010 klo 9:35 avainsanalla matkailu.

Edellinen
Interrail 2010 - osa 12
Seuraava
Interrail 2010 - osa 14
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä