Tiistai 20. heinäkuuta - yhdestoista päivä

Kytkin illalla ilmastoinnin pois päältä ja nukuin melko hyvin koko yön. Huone oli miellyttävän viileä aamuun asti ilman erillistä kylmää puhallustakin. Heräsin seitsemältä aamulla ja laittauduin lähtökuntoon. Maksoin hotelliyöpymisen ja astelin kohti Puerta de Toledon metroasemaa. Madridin aamu oli vielä kahdeksan aikaan hieman hämärä, sillä aurinko oli vasta nousemassa. Ulkolämpötila sentään oli mukavan leppeä, mutta kohosi jo kymmenen aikoihin 28 asteeseen. Kolmen päivän matkailijalippuni ei ollut enää voimassa, kuten vähän olin arvellutkin. Yritin jälleen ostaa automaatista lippua, mutta vieläkään luottokorttini ei kelvannut maksuksi. Käännyin ympäri ja ostin euron hintaisen kertalipun tiskiltä. Asemalta ajoin viitoslinjalla Alameda de Osunan suuntaan Gran Vialle, jossa vaihdoin Valdecarrosin suuntaan menevään ykköslinjaan. Parikymmenen minuutin ja lukuisten portaiden jälkeen saavuin Atochan rautatieasemalle. Metroasemilla portaita yleensä riittää ja painavan matkalaukun kanssa ne tuntuvat raskailta kiivetä ja laskea. Rautatieasemalla läpivalaistiin matkalaukut ennen kuin edes pääsi lähtöhalliin.

Madridista Barcelonaan

Näytin ovella matkailijoita vastaanottaneelle virkailijalle lippuani ja hän ystävällisesti neuvoi minulle, että hallin perällä on ykkösluokan matkustajille VIP Lounge. Kävelin hallin poikki ja sen perällä käytävän oikealla puolella oli Club Sala -odotussali Preferente-matkustajille. Espanjassa junan kakkosluokkaa kutsutaan sanalla Turista ja ykkösluokkaa Preferente. Aulan vahtimestari tarkisti lippuni vilauttamalla sitä viivakoodinlukijaan, jonka jälkeen sain astua peremmälle. Tilassa oli maksuton virvoketarjoilu naposteltavineen. Aamiainen tulikin oikeastaan näin kuitattua, sillä tarjolla oli useita eri kahveja, virvoitusjuomia ja tuoremehuja sekä iso valikoima erilaista pikkupurtavaa suklaatäytteisistä croissanteista suklaamurukekseihin. Nettiyhteys klubissa oli maksullinen, joten tyydyin vain kirjoittamaan matkapäiväkirjaani junaa odotellessa. Varasin lähtöselvitykseen runsaasti aikaa ja saavuin asemalle tuntia ennen junan lähtöä. Sain ajan mukavasti kulumaan viihtyisässä odotustilassa.

Reilun kolmen tunnin junamatka Barcelonaan alkoi aikataulussaan puoli kymmeneltä. Barcelona oli yksi ehdottomista matkakohteistani, vaikka olinkin käynyt kaupungissa aiemmin. Juna oli edellisistä Alvia-junista poiketen nopea, noin kolmesataa kilometriä tunnissa ajanut Ave-juna, jossa oli sähköt jokaisen istuimen yhteydessä. Mikron käyttö pitkällä matkalla onnistui taas, vaikka vieläkään ei junassa ollut tarjolla nettiyhteyksiä ruotsalaisten junien tapaan. Vieressäni istunut naishenkilö otti nettiyhteyden nykyaikaisesti kännykällään. Vaunuosasto oli muutenkin tyylikäs puupanelointeineen ja kengänkiillotuskoneineen. Junassa tarjoiltiin aamiainen ja esitettiin jokin piirretty elokuva, jota varten sain jo kolmannet kuulokkeet. Tarjoilu alkoi jakamalla matkustajille kuumia käsipyyhkeitä. Itse aamiainen oli lentokoneista tuttu pieni tarjottimellinen syötävää. Palvelu ykkösluokassa pelasi muutenkin lentokoneista tutulla tavalla. Henkilökunta kiersi osastossa kärryineen kuin lennoilla ikään. Aamiaiseen kuului espanjalaisittain perunatäytteinen tortilla, tumma tai vaalea sämpylä, croissant marmeladeineen, valitsemansa juoma, kahvia ja palan painikkeeksi tuoreita hedelmäsiivuja. Aamiaisen päätteeksi tarjoiltiin Lindtin tummaa suklaata pieninä annospaloina.

Olimme matkalla Espanjan koillisosaan ja Madridin tasangot vaihtuivat vuoristoisemmiksi lähestyessämme Zaragozan kaupunkia. Tylsiksi maisemia ei voinut haukkua. Ne olivat taas paikoin upeaa katseltavaa. Taivaanranta kauempana oli paksujen pilvien peitossa. Paahtava aurinko jäi tunnin ajomatkan jälkeen harmaan pilvikerroksen taakse, kun saavuimme Zaragozaan noin yhdentoista aikaan aamupäivällä. Ulkolämpötila oli pilvisyydestä huolimatta yhä 26 astetta. Vaunu tyhjeni puoleen eikä uusia matkustajia tullut kuin muutama. Juna pysähtyi Lleidassa, jossa lämpötila oli noussut 30 asteeseen ja pilvet olivat harventuneet. Matka jatkui ja tunnelien määrä kasvoi sitä mukaa kun lähestyimme vuoristoisempaa koillisosaa.

Tervetuloa Barcelonaan

Kolmen tunnin ja vartin matkustamisen jälkeen juna pysähtyi Barcelonan Sants Estacio -rautatieasemalle. Asema sijaitsi maan alla ja juna kulki pitkiä matkoja kaupungin talojen alapuolella. Asemapalvelut perillä olivat erinomaisia ja kaikesta näki, että kaupunki oli todella panostanut turisteihin. Nousin katutasolle ja silmiini pisti heti kaupungin matkailutoimiston infotiski vasemmalla. Kävin hakemassa kaupungin kartan ja kysyin samalla, myyvätkö he metrolippuja. Tiskiltä sai ostaa usean päivän matkailijalippua. Ostin jälleen kolmen päivän lipun, joka maksoi 15,90 euroa. Lippu oli kalliimpi kuin vastaava tiketti Madridissa, mutta Barcelonassa matkailijalipulla sai matkustaa millä tahansa kaupungin kulkuvälineellä bussit ja ratikat mukaan lukien. Palvelu tiskillä oli erittäin ystävällistä ja tunsin olevani odotettu vieras kaupungissa. Lähtiessäni sain vielä taskukokoisen metrokartan sekä isomman koko kaupungin joukkoliikennekartan. Metrokartan tosin hukkasin myöhemmin jossakin vaiheessa kaupungilla, koska housuni sivutaskut olivat kovin pienet ja tavarat tuppasivat tulla ulos niistä.

Ensi töikseni halusin katsastaa hotellini ja viedä matkalaukun sinne. Torre Girona -hotelliin oli helppo suunnistaa ja se sijaitsi vain muutaman metroaseman päässä rautatieasemalta. Oikeastaan se oli opiskelija-asuntola, joka toimi kesähotellina opiskelijoiden kesäloman ajan. Jäin pois Zona Universitarian suunnassa olevalla toiseksi viimeisellä Palau Reial -metroasemalla, joka sijaitsee kaupunkia halkovan Diagonal-puistokadun varrella yliopistoalueella. Pysäkiltä oli vielä parin kolmen korttelin kävelymatka hotellille ja se tuntui ikuisuudelta. Loiva ylämäki ja yli kolmenkymmenen asteen helle kysyivät voimia samalla kun vedin perässä matkamuistoista pikkuhiljaa painavammaksi tullutta matkalaukkua. Olin aluksi kävellä hotellin ohi kunnes huomasin katunumeron 21 lähestyvän. Hotellini oli osoitteessa 19. Käännyin takaisin ja ylitin kadun ja siinä edessä tölli jo olikin. Sen sisäänkäynti oli ovelasti seinän takana, enkä siksi huomannut sitä heti.

Ystävällinen vastaanotto jatkui hotellissa. Tuntui entistä mukavammalta saapua kaupunkiin. Maksoin huoneen etukäteen, vaikka ei olisi tarvinnutkaan. Säästäisin näin lähtöpäivän aamuna aikaa, kun luovutan vain avaimen vastaanottoon. Huone oli tyypillinen opiskelijaboksi, mutta riittävän tilava ja kaikilla mukavuuksilla, kuten suihkulla ammeineen, televisiolla, ilmastoinnilla ja keittosyvennyksellä, jossa oli jääkaappi, liesi ja mikroaaltouuni. Asuntolassa oli myös ilmainen, nopea Internet, jonka sai käyttöön lainaamalla vastaanotosta viiden euron panttia vastaan ethernet-kaapelin. Huoneessa oli netin asentamista varten ohjeet macille, mutta hain aulasta ohjeet oman koneeni Windows-käyttöjärjestelmää varten. Windows Seiska tosin löysi verkkoyhteyden itsekin, mutta kysyi vielä ohjeessa luetellut tiedot, jotka olisin löytänyt siitä macin ohjeestakin. Yhteys syntyi ja olin taas niin sanotusti ihmisten ilmoilla yhden hiljaisen päivän jälkeen.

Sähköpostiin oli kertynyt vuorokausi sitten tekemäni viime käynnin jälkeen röykkiöittäin viestejä. Tärkeimpiä niistä olivat Hotels.comin 10 prosentin alennuskuponki seuraavaa yöpymistä varten ja Tanskan rautatieyhtiön viesti, jossa he lähettivät koodinumeron, jolla saan rahani takaisin, kun seuraavan kerran käyn Kööpenhaminan rautatieaseman lipunmyynnissä. Ilmoitin, etten maksa varauskuitin postituskuluja ja että olen paluumatkalla tulossa joka tapauksessa Kööpenhaminaan. Näin olin saanut ainakin yhden reklamaationi eteenpäin. Ruotsalaisille lähetin myöhemmin seuraavana päivänä sähköpostiviestin, jossa toistin reklamaationi. Olin nimittäin aiemmin lähettänyt sen yhtiön kotisivuilla olleella lomakkeella, mutta kun mitään ei ollut kuulunut, lähetin sen prioriteettiklubin osoitteeseen toivoen, että viesti sieltä päätyy oikealle käsittelijälle.

Hotellissa en pitkään viipynyt ja lähdin kaupungille katsastamaan paikkoja. Lyhyen kävelymatkan jälkeen nousin taas metroon ja ajoin sillä kaupungin sydämeen eli Placa de Catalunyalle. Sieltä alkoi pitkä, aina rantaan asti ulottuva kävelykatu La Rambla. Se on pakollinen nähtävyys Barcelonassa monen muun kohteen lisäksi. Katu oli tavan mukaan tupaten täynnä ihmisiä, jotka seurasivat katutaiteilijoiden esityksiä ja poikkesivat syömään ja juomaan jossakin lukuisista katukahviloista. Kävelin kadun loppupäähän eli melkein Mirador de Colon -patsaalle asti. Otin sieltä taas metron Drassanesin pysäkiltä ja ajoin muutaman pysäkinvälin takaisin lähtöpisteeseen. Junassa syödystä aamiaisesta oli kulunut jo hyvän aikaa ja nälkä alkoi kurnia vatsassa. Helpoin ja nopein tapa saada jotain suuhunpantavaa oli poiketa taas jo tutuksi tulleen tavaratalon kattoterassilla ruokailemassa. Tilasin kympillä Dr. Oetkerin pakastepitsasta lämmitetyn annoksen ja puoli litraa kivennäisvettä. Pitsa oli loppujen lopuksi täyttävä ja täytti tehtävänsä nälän lähettäjänä. Ravintola oli erittäin suosittu, kuten matkallani muissakin kaupungeissa. Myöhäisen lounaan jälkeen lähdin kävelemään Passeig de Gracia -katua pitkin, joka ohitti tavaratalon ja Catalunya-aukion.

La Pedrera eli Casa Mila

Kadun varrella sijaitsi yhdeksän korttelin päässä kuuluisan katalonialaisen arkkitehdin Antoni Gaudin (1852-1926) suunnittelema niin ikään maailmankuulu asuinkerrostalo La Pedrera eli toiselta nimeltään Casa Mila. Se on yksi Gaudin erikoisimmista taidonnäytteistä, ja tuhannet turistit käyvät kuvaamassa sitä päivittäin. Asuinkerrostalon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1906 ja ne valmistuivat kuusi vuotta myöhemmin vuonna 1912. Nykyään talo on toimistokäytössä, mutta osia siitä on säilytetty alkuperäisessä kunnossaan. Casa Mila on myös museo, johon pääsee tutustumaan 11 euron sisäänpääsymaksulla. Olen aina ihaillut Gaudin töitä, ja Casa Milaan tutustuminen kuului ehdottomasti tämänkertaisen Barcelonan vierailuni ohjelmaan. Lyöttäydyin lippuluukun edessä olleen jonon jatkoksi. Talon edustalla parveili sadoittain ihmisiä ja osa näppäili valokuvia kadun toisella puolella. Talo on tutustumisen arvoinen. Sen neljännessä kerroksessa sijaitsee pysyvä näyttely, jossa yksi asuinhuoneisto on restauroitu 1900-luvun alun henkeen. Kortteeria kierrellessä voi aistia, millaista varakkaan perheen elämä oli talossa, jossa sisäkölläkin oli oma pieni huone. Asunnossa oli kaksi kylpyhuonetta, joissa oli jo sata vuotta sitten meille nykyään tavallisia vesikalusteita, mutta jotka tuolloin olivat ylellisyyttä.

Casa Milan ullakko sijaitsee viidennessä kerroksessa ja siellä on pysyvä näyttely Gaudin töistä ja eritoten kyseisen kerrostalon suunnittelun vaiheista. Kierroksen kohokohta lienee kuudennessa kerroksessa sijaitseva kattoterassi avoimen taivaan alla. Terassi on ainutlaatuinen ehkä koko maailmassa. Savuhormit on nimittäin muotoiltu ikään kuin taideteoksiksi ja luonnollisesti katolla parveilee jatkuvasti sadoittain ihmisiä kuvaamassa tätä erikoista näkyä. Terassin katto on epätasainen ja siellä on valtavasti portaita, joista toiset ovat kahden ja toiset yhden askelma mittaisia. Eteensä kannattaakin siis katsoa, ettei kaadu. Minulle käynti Casa Milassa oli yksi matkani kohokohdista enkä olisi malttanut lähteä talosta, mutta ilta alkoi laskeutua Barcelonan taivaalle ja valokuvaaminen taskukameralla oli pakko päättää. Laskeuduin takaisin katutasolle portaikkoa käyttäen ja käväisin alakerrassa sijainneessa kaupassa ostamassa Casa Milasta kertovan kirjan. Ensimmäisen päivän ohjelma Barcelonassa päättyi ja lähdin kaupan kautta takaisin hotelliin. Kauppakassin pohjalle kertyi puolentoista litran vesipullo seuraavaa päivää varten sekä jäätelötuutti, jonka jäin syömään kadulla sijainneella penkillä.