Interrail 2010 - osa 9

Sunnuntai 18. heinäkuuta - yhdeksäs päivä

Muutaman lyhyen yön jälkeen nukuin pitkään aamulla ja heräsin vasta puoli yhdeksältä. Ajoin metrolla rautatieasemalle varaamaan istumapaikkaa tiistaina Barcelonaan lähtevään junaan. Ykkösluokan matkustajille ei ollut omaa palvelua ja odotinkin vuoroani muiden matkustajien tavoin. Aamupäivän ajankohdasta johtuen pääsin tiskille melko lyhyen odottelun jälkeen ja pyysin saada varauksen junaan. Virkailija oli hieman hämmästynyt, kun halusin ykkösluokkaan, sillä paikkavaraus siellä oli 12 euroa kalliimpi kuin kakkosluokassa, jossa varaus olisi maksanut vain 11 euroa. Kerroin, että otan mieluummin sen ykkösluokan paikan, vaikka se maksoikin lopulta 24,30 euroa veroineen. Seuraavaksi hän kysyi, tarvitsenko matkalippua, johon vastasin matkustavani Interrail-lipulla ja näytin sitä hänelle. Lippu oli virkailijalle kaiketi tuntematon, sillä hän ei tiennyt, miten sitä käytetään vaan ihmetteli, miksi lähtö- ja tulopaikkakunnat olivat lipussa tyhjiä. Selitin ja näytin, että lipun yhteydessä on erillinen matkapäiväkirja, johon matkat merkitään. Naisen kasvoille nousi hämmästynyt ilme eikä hän voinut oikein ymmärtää, miten olin päässyt Madridiin asti, kun lipussa ei ollut mitään leimoja. Selitin taas virkailijalle, että olen saanut asemilta paikkalipun, josta on irrotettu lähtöselvityksessä vastakappale. Vasta sitten hän ymmärsi, miten olen tehnyt matkoja Espanjassa Interrail-lipulla. Virkailija tarkisti vielä passistani, että olen lipun haltija ja sitten sain lopulta paikkavarauslipun käteeni.

Kaupunkikierros Madridissa

Plaza Mayor

Plaza Mayor

Kuva
Matti Mattila

Oli aamiaisen aika ja otin metron Solin asemalle. Kävelin sieltä historiallisen vanhan kaupungin keskustan läpi Plaza Mayor -aukiolle, jota reunustivat lukuisat ravintolat ja baarit. Aukiolta jatkoin Callaon metroaseman suuntaan, jonka läheisyydessä oli Starbucksin kahvila. Siellä join ison cafe latte grande -aamukahvin ja palan painikkeeksi söin täytetyn sämpylän. Kassalta sai pyytämällä käyttäjätunnuksen ja salasanan ilmaista nettiyhteyttä varten. Netissä sai surffata kolmen vartin ajan, mutta se riitti minulle seuraavan hotellimajoituksen varaamiseksi Barcelonassa ensi viikolla. Barcelonakin tuntui olevan kallis kaupunki, sillä mitään edullisia majapaikkoja ei tahtonut löytyä riittävän läheltä keskustaa. Lähtiessäni huomasin yläkerran salin seinällä varoituksen varkaista, jotka operoivat alueella. Samalla huomasin, että vessoihin pääsi vain näppäimellä kuitista löytyvän koodiyhdistelmän sähkölukkoon. Kadun toisella puolella oli kaupungin matkailutoimiston infokioski, josta kysyin, mitä Madridissa kannatti käydä katsomassa näin sunnuntaina. Sain taas kartan, johon neuvoja piirsi reitin Parque de el Retiro -keskuspuistoon. Hän ehdotti kävelyä sinne Gran Via -katua pitkin, sillä matkan varrella oli kaikenlaista nähtävää, kuten Fuente de Cibeles -suihkulähde ja mahtava Espanjan pankin pääkonttorirakennus. Gran Via oli juuri nyt muutenkin suosittu katu, sillä se täytti tänä vuonna tasan sata vuotta.

Taskuvarkaus

Matkalla puistoon joku oli alkanut voida huonosti ja makasi kadun varrella olleella penkillä. Häntä oli tullut jo auttamaan muutama henkilö, jotka ohjasivat mitä ilmeisemmin kuumuudesta kärsineen uhrin taksiin. Minne olivatkaan sitten naisparkaa viemässä? Muutaman metrin päässä vastaan tuli naispari, joista toinen yhtäkkiä huudahti selvällä englannin kielellä: "Hey! Did you just picked my money?" Nainen oli joutunut hetkeä aiemmin taskuvarkaan uhriksi. Kädessään hän piteli punaista ruusua, samanlaista jollaisia edellä kulkeva nainen jakoi vastaantuleville. Kun tuo katukaupustelijanainen kuuli huudon, juoksi hän takaisin uhrinsa luokse ja selitti löytäneensä kadulta uhriksi joutuneen naisen kukkaron. Katsoin sivusta huvittuneena tapahtumien etenemistä. En tiedä, miten tuo viheliäinen nainen oli operoinut, mutta kohta hän juoksi jo seuraavan uhrinsa luokse ja pyysi takaisin vain vähän aikaisemmin antamansa ruusun. Katsellessani kaikkea tätä näytelmää mietin, mikähän juoni tässä oikein oli takana. Jatkoin matkaani eteenpäin ja nyt sama kaupustelija tarjosi ruusuaan minulle. Hymyilin hänelle ja tein näyttävän kaarron kiertäen hänet kaukaa kuin minkäkin ruttolaisen. Tavallisesti näitä ruusuja tarjotaan naisille tai miehille vain silloin, kun he kulkevat naisseurassa, mutta tällä kertaa kuljin yksin, joten hieman hämmästelin hänen uhrivalintaansa. Toisaalta näytinhän jo kaukaa turistilta, joita on usein helppo huiputtaa. Olen kuitenkin matkustellut maailmalla sen verran paljon, että luulen osaavani varoa näitä kaikkein triviaaleimpia temppuja. Tässäkin oli kyseessä yksi maailman vanhimmista taskuvarkaustempuista. Turistin huomio saadaan kiinnitettyä ilmaiseen ruusuun ja samaan aikaan avonaisista kasseista ja taskuista katoaa lompakoita ja muita arvoesineitä, kuten kännyköitä. Tällä kertaa taskuvarkaus epäonnistui ja nainen paljastui. Ruusutkaan eivät ole ilmaisia, joten kaipa hän sen vuoksi kävi hakemassa antamansa ruusun takaisin, jotta liiketoimet eivät olisi menneet tappiolle.

Plaza de la Independencia

Plaza de la Independencia

Kuva
Matti Mattila

Calle de Alcalá -katu johdatti minut puiston luoteiskulmaan itsenäisyydenaukiolle, jossa seisoi valtava Puerta de Alcala -riemukaari. Siitä alkoi myös suuri Retiron puistoalue, joka näytti olevan kaupunkilaisten ja turistien suosiossa sunnuntaisin. Puolen päivän aikaan puistossa alkoi ulkoilmakonsertti, jossa Madridin sinfoniaorkesteri soitti tuttuja klassisen musiikin teoksia. Yleisölle oli jaettu kokoontaitettavia tuoleja, jotka olivatkin kaikki varattuja samoin kuin monet varjopaikat nurmikoilla ja puitten alla. Plaza de la Independencia -aukion laidalla ollut lämpömittari näytti 31 astetta, ja ilma oli todella hiostavan kuuma ja auringossa suorastaan polttava. Lämpötilan odotettiin vielä nousevan iltapäivää kohden, joten jäin kuuntelemaan konserttia puun varjon alle. Mitäpä muuta sitä olisi voinutkaan tehdä lomallaan ja sunnuntaina.

Lasipalatsi

Lasipalatsi

Kuva
Matti Mattila

Konsertin jälkeen jatkoin kierrosta puistossa. Alfonso XII -monumentin edustalla oli suuri allas, jossa sai soudella pienellä jollalla. Harrastus oli kovin suosittua, sillä altaassa souteli kymmenittäin pikkupurtiloita. Keskellä puistoa sijaitsi hieno lasipalatsi, jonka edustalla oli pieni lammikko suihkulähteineen. Sisällä rakennuksessa oli meneillään yhdysvaltalaisen Jessica Stockholderin näyttely Peer out to See, jota pääsi katsomaan ilmaiseksi. Alkuiltapäivästä ulkoilma oli läkähdyttävän kuuma. Käytin kaikki keinot liikkua varjoisia käytäviä pitkin kiireettä. Madridin kaltaisista pätseistä voi siis selvitä liikkumalla varjopaikasta toiseen. Silloin tällöin pysähdyin puiston penkille juomaan kulauksen aiemmin aamulla ostamastani puolentoista litran vesipullosta. Vettä kannatti ostaa tavallisesta ruokakaupasta, sillä tämäkin pönikkä maksoi vain 30 senttiä eli 20 senttiä litralta. Puistossa puolen litran vesipullosta sai maksaa jopa kaksi euroa. Aivan kaikkea juomaani vettä en suinkaan hikoillut paidan läpi, vaikka se olikin jo melkein likomärkä. Helpotusta sai puiston maksuttomasta käymälästä, joka oli rakennettu huomaamattomasti maan alle.

Lounaalla Madridin katolla

Aamiainen oli sen verran täyttävä, ettei lounaalle ollut kiirettä. Läksin kuitenkin iltapäivällä taas keskustaan päin metrolla ja päätin katsastaa El Corte Ingles -tavaratalon kahdeksannessa kerroksessa sijainneen kattoterassin. Matkailuneuvoja oli aikaisemmin aamulla vinkannut, että sieltä olisi upeat näköalat kaupungin yli. Saapastelin ylimpään kerrokseen ja huomasin, että ravintolan ovella oli jonoa. Kaiken lisäksi pöytiin jaettiin vuoronumeroita. Sain numeron 66 ja edellinen pöytään ohjattu numero oli ollut 57. En tiennyt miten pitkään joutuisin odottamaan, joten istuuduin baarijakkaralle ja käynnistin kannettavan koneeni. Samalla katsoin, miten ihmisiä seilasi sisään ravintolaan tarkoituksena päästä ihailemaan maisemia terassilta. Hovimestari kuitenkin käännytti turisteja takaisin ja kehotti ottamaan vuoronumeron. Monellakaan ei ollut tarkoitus tulla syömään, ja he joutuivat pettyneinä poistumaan ravintolasalista. Eihän siitä syömisestä tule mitään, jos turistit ympärillä näppäilevät valokuviaan, joten jonkinlainen ruokailurauha oli taattu asiakkaille. Taisipa sinne ravintolaan päästä hovimestarin ohjauksessa jokunen ilman vuoronumeroakin, sillä sen verran sekava järjestely tuntui olleen.

Madridin keskustaa

Madridin keskustaa

Kuva
Matti Mattila

Olin juuri saanut koneeni käyntiin, kun ovelle tuli toinenkin hovimestari. Hän alkoi ohjata lisää asiakkaita pöytiin ja laittoi seuraavan numeron taululle. Numero 58 ei ollut jaksanut odottaa, sillä heti perään kuulutettiin seuraava numero. Sekään ei vastannut ja kaikki numerot ennen minua kelautuivat muutamassa sekunnissa kohdalleni. Pääsin pöytään lopulta yllättävän nopeasti. Tilasin lounaaksi lasagnen ja kivennäisvettä. Annos tuli pöytään pian, mutta se oli haalea. Lasagne näytti samanlaiselta Dr. Oetkerin pakasteannokselta, joita olen joskus ostanut kaupasta ja lämmittänyt mikrossa. Tämäkin sotku oli vain käynyt mikrossa, joten kutsuin tarjoilijan paikalle. Selitin hänelle, että ruoka on kylmää. Hän tarjoutui viemään sen pois, mutta ehdotin, että syön sen, jos saan ilmaisen kupin kahvia. Kaupat syntyivät ja panin poskeeni loputkin tuosta kylmäksi jääneestä ruuasta. Oikeastaan oli ihan hyvä, ettei ruoka ollut kiehuvan kuumaa, sillä se ei olisi enää ollut nautittavaa. Vaikka annos nyt olikin haalea, saattoi sen silti syödä hyvällä ruokahalulla. Kahvikin tuli pöytään, ja tarjoilija toi varmuuden vuoksi kaksi maitokannua, toisen kuumaa (caliente) ja toisen haaleaa (frío) maitoa. Otin haaleaa maitoa kahvin sekaan, koska en halunnut polttaa suutani. Ruokailun jälkeen pyysin laskun vain todetakseni, että ilmaiseksi sovittu kahvi oli mukana loppusummassa. Kutsuin taas tarjoilijan paikalle ja kerroin, että sovimme ilmaisesta kahvista. Lasku korjattiin ja maksoin, tosin nyt pöytään tuli rahastamaan eri tarjoilija. Mietin, olikohan "Josen" vuoro päättynyt vai eikö hän enää kehdannut näyttää naamaansa. Ovella näin hänet kuitenkin vielä kerran ja kiittelin hyvästä palvelusta.

Päivä alkoi kääntyä kohti iltaa. Keskustan kaupat olivat suurimmaksi osaksi kiinni sunnuntaina Gran Vian varrella olevia merkkiliikkeitä lukuun ottamatta. Madridissa kaupat ovat yleensä avoinna vain kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Keskustan kaupat olin ehtinyt katsastaa jo edellisenä iltana, joten lähdin hotelliin lepäämään. Jalat olivat uuvuksissa pitkän kävelykierroksen jäljiltä. Kuuma päivä oli takana ja uusi seikkailu oli odottamassa maanantaina. Olin varannut Madridiin tutustumiseen kaksi kokonaista päivää, sillä olin kaupungissa ensimmäistä kertaa.

Julkaistu keskiviikkona 11.8.2010 klo 18:43 avainsanalla matkailu.

Edellinen
Interrail 2010 - osa 8
Seuraava
Interrail 2010 - osa 10
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä