Maanantai 26. heinäkuuta - seitsemästoista päivä

Aamu oli lämmin jo puoli kahdeksan aikaan. Pakkasin matkalaukkuni ja tein lähtöä vastaanoton kautta. Siellä istui taas se sama leppoisa ja hyväntuulisen mukava, omistajannäköinen mies. Muina päivinä vastaanotossa oli työskennellyt vaihtelevasti eri ihmisiä. Kerroin kirjautuvani ulos ja yritin ojentaa avainta miehelle. Sitten hän alkoi mutista jotain huonolla ranskansekaisella englannilla. Kuulin mutinan seasta sanat tax, euros ja bill. Kysyin että mitä? Sitten hän selitti, että vielä pitäisi maksaa paikallinen vero. Sanoin hänelle jo maksaneeni kaikki verot ja maksut hotellivarauksen yhteydessä. Kaivoin varmuuden vuoksi läppärini esiin ja sieltä sähköpostiviestin varausvahvistuksesta. Hotels.comin vahvistuksessa toden totta luki, että kokonaishinta sisälsi verot ja maksut. Hieman aloin epäillä miehen juttuja, mutta hän selitti, että kokonaishinta ei sisällä Marseillen kaupungin asettamia veroja. Ne määräytyivät yövyttyjen öiden määrän ja hotellin tähtiluokituksen mukaan. En alkanut enempää kyselemään vaan ojensin luottokorttini ja maksoin neljän ja puolen euron veron. Kiittelin ovelle saattamaan tullutta ystävällistä miestä ja astelin kohti asemaa. Hotelli sijaitsi Rue Curiol -kadulla, joka oli leveän La Canebière -puistokadun syrjäinen poikkikatu. Iltaisin kun palasin takaisin hotelliin, katu näytti aivan huorakadulta. Muutamien ovien edessä istui kirkuvan värisiin ja usein punaisiin vaatteisiin sonnustautuneita ikäloppuja naisia aivan kuin olisivat olleet siinä odottamassa asiakkaita.

Marseillesta Lyoniin

Asema sijaitsi lähellä hotellia ja sinne käveli noin vartissa. Yllätykseksi katuja puhdisti siivousauto. Kävelemäni kadun vuoro tuli ehkä myöhemmin, sillä se oli siivottomassa kunnossa. Joku onneton oli hetkeä aikaisemmin astunut koiranläjään, ja minä yritin väistellä parhaani mukaan kadulle levinnyttä jätöstä. Aika ajoin jouduin kantamaan matkalaukkuani, jotta sen pyörät eivät olisi rullanneet kaiken vastaan tulleen saastan päältä. Junan lähtöön ei ollut paljon aikaa ja odottelin tovin asemahallissa. Parikymmentä minuuttia ennen lähtöä taululle ilmestyi lähtölaituri ja läksin sen suuntaan. Laiturilla leimasin istumapaikkavarauslippuni keltaisessa leimauslaitteessa, kuten lipunmyyjä oli ohjeistanut muutama päivä aikaisemmin. Katsoin lippua ja sen toisessa päässä oli lukijalaitteelle tarkoitettu koodi. Törkkäsin lipun koodi edellä koneeseen, joka hetken raksutti ja ilmoitti näytöllään, että voin poistaa lipun. Lippuun oli printattu lähtöaseman nimi, päivämäärä ja leimausaika. Myöhemmin sain tietää Lyonin rautatieaseman lipunmyynnissä, että lipun sai leimata miten päin tahansa. Kiipesin junan ykkösluokan vaunuun, jossa oli isot ja tilavat istuimet. Omassani oli ongelmia, sillä se ei tahtonut pysyä paikoillaan vaan valutti minua jatkuvasti hiljalleen makuuasentoon. Tästä pienestä epämukavuudesta huolimatta matka Lyoniin alkoi. Se oli samalla alkusoitto viimeiselle eli kolmannelle matkaviikolle ja matkalle kohti kotia. Tästä eteenpäin junamatkani suuntautuivat pohjoiseen.

Parin tunnin junamatkan jälkeen saavuimme Lyonin Part-Dieu-rautatieaemalle. Aseman nimi oli ranskaa ja tarkoitti sananmukaisesti "Jumalan osuus". Nimi johti juurensa keskiajan historiaan. Alue oli vuosien ajan likainen ja hyljeksitty ja sen sanottiin olevan "Jumalan omaisuutta", josta siis juontui alueen nykyinen nimi. Lyon on yksi Ranskan vanhimmista kaupungeista ja nykyään myös suuri liike-elämän keskus. Kaupungin arkkitehtuuriin ovat vaikuttaneet monet tyylit ja lisäksi Rooman vallan aikainen arkkitehtuuri parin tuhannen vuoden takaa. Tämän päivän Lyon näyttää paikoin aivan erilaiselta kuin pari-kolmesataa vuotta sitten, vaikka kaupungin historiallisessa keskuksessa kapeiden kujien katveessa voi helposti aistia noiden vuosisatojen tuulahdukset. Lyonissa on useita Ranskan suurimpia tai heti Pariisin jälkeen toiseksi suurimpia rakennuksia ja kauppakeskuksia. Parhaiten tähän isoon kaupunkiin saa ensisilmäyksen tunnin mittaisella turistikierrosbussilla, joka lähtee aivan keskustasta Bellecour-aukion laidalta.

Junan saavuttua kello kymmenen aikoihin aamupäivällä suuntasin oitis lipunmyyntiin varaamaan seuraavan päivän junamatkaa Frankfurtiin. Nopeiden TGV-junien paikat olivat loppuunmyytyjä, kuten arvelinkin, joten pyysin lipunmyyjää etsimään reitin paikallisjunilla. Hän löysikin sopivan yhteyden Ranskan Mulhousen ja Sveitsin Baselin kautta. Matka-aikaa tälle reitille kertyisi kahdeksan ja puoli tuntia, josta puoli tuntia olisi aikaa vaihtaa junaa Baselissa. Varasin tuon matkan, joka lähtisi puoli kymmenen aikaan aamupäivällä. Olisin voinut lähteä matkaan jo tuntia ja jopa kahta aiemmin, mutta ajattelin nukkua aamulla pidempään ja valitsin lopulta tämän lähtöajan, vaikka saapuisinkin perille vasta kuuden aikaan illalla. Pidin pysähdystä Lyonissa aluksi erittäin turhana, sillä kaupungissa ei ollut juuri mitään nähtävää ennakkoon tekemäni kartoituksen perusteella, mutta palvelu lipunmyyntitiskillä oli erittäin ystävällistä ja sai minut tuntemaan tervetulleeksi kaupunkiin. Koska hotellini sijaitsi aivan aseman lähistöllä, päätin juoda kupin kahvia ja syödä pienen välipalan. Pysähdyin ulko-oven edustalla olleen pystykahvilan eteen ja tilasin tuplaespresson. En ehtinyt tilata täytettyä patonkia, kun myyjä katosi kioskin keskellä seisseen tolpan taakse. Sieltä hän ilmestyi yhtä nopeasti ottamaan lisää tilauksia muilta tiskin äärelle tulleilta asiakkailta. Hepulla oli vauhti päällä ja kassakone hehkui kuumana. Kahvini tuli maailman pienimmässä pahvipikarissa, jonka olen koskaan nähnyt. En edes tiennyt, että niin pieniä pahvimukeja pystytään tekemään. Sen pohjalla oli hädin tuskin neljä senttilitraa laihaa kahvia, josta maksoin 1,65 euroa. Vilkaisin hinnastoa ja tuplaespresso se ei ollut. Ukkelilla oli niin kova meno päällä, ettei hän edes kuunnellut, mitä asiakkaat tilasivat. Sain niin sanotun normaalin annoksen espressoa, jonka kumosin kurkkuuni yhdellä kulauksella. Harmitti taas niin vietävästi, että painelin ulos ja kävelin kohti hotelliani.

Hotelli Athena oli helppo löytää eikä sitä käytännöllisesti katsoen olisi voinut ohittaa. Se sijaitsi asemarakennuksen siipiosassa, noin parinkymmenen metrin päässä aseman ulko-ovesta. Hotelli oli siisti ja nykyaikainen samoin kuin huonekin, jossa oli tavanomainen hotellivarustelu. Hintaan sisältyi ilmainen langaton nettiyhteys, jonka käyttöä varten sai vastaanotosta pyytämällä käyttäjätunnuksen ja salasanan viideksi tunniksi kerrallaan. En ollut syönyt mitään sitten Aix-en-Provencen hampurilaisen edellisenä iltapäivänä ja minulla oli kaamea nälkä, kun vielä aamiainenkin Marseillessa oli jäänyt väliin. Rautatieasemaa vastapäätä, Boulevard Marius Vivier-Merle -kadun toisella puolella oli valtava La Part-Dieu -ostoskeskus, joka oli Ranskan toiseksi suurin ja jonka Lafaytte-ravintolassa kävin heti alkajaisiksi syömässä tukevan kotiruokalounaan jälkiruokineen. Pyysin maksaessani kassalla polettia kahviautomaattiin ja kun asetin ison kupin koneeseen, sain sen pohjalle taas pienen lorauksen kahvia. Sitä oli niin vähän, että minua oikein säälitti tehdä tiskiä ja liata kahvikuppi vain yhden kulauksen takia. Lohilounas alkusalaatteineen oli erittäin maittava ja täyttävä, niin että minua alkoi ramaista. Olin herännyt aikaisin aamulla ja tunsin kaipaavani pienet torkut. Palasin syötyäni hotelliin ja muutaman tunnin päiväunien jälkeen lähdin takaisin kaupungille.

Keskustakierros Lyonissa

Sain ostoskeskuksen neuvonnasta auttavan kaupungin kartan. Se ei ollut tarkka, mutta siitä löytyi suunta keskustaan. Kävelin Rue Servient -katua pitkin kohti Rhône-joen ylittävää Pont Wilsonin siltaa. Korttelinmitan jälkeen tuli vastaan kaupungin ostoskatu Rue de la République, jonka varrella olivat taas tutut kaupat ja merkkiliikkeet. Kävelin kadun päästä päähän ja jatkoin paluumatkaani Bellacour-aukiolle. Sen laidalla sijaitsi kaupungin turistitoimisto, josta kävin noutamassa kiertoajelubussin aikataulun. Seuraava kierros alkoi viiden minuutin kuluttua toimistorakennuksen takaa, joten kiiruhdin bussille. Ostin 17 euron hintaisen lipun kuljettajalta, jolta sain kuulokkeet selostuksen kuuntelemista varten. Kiipesin bussin avonaiselle ylätasanteelle ja istuuduin sen perimmäiseen penkkiriviin, josta oli hyvät näkymät matkan varrella. Selostusta ei aluksi kuulunut, mutta vaihdoin kuulokkeiden pistokkeen toiseen ulostuloon, jolloin sain selostuksen korviini. Bussi lähti kierrokselleen lähes tyhjänä. Ylätasanteella ei ollut lisäkseni kuin muutama muu turisti ja istumapaikan pääsi valitsemaan vapaasti. Kiertoajelu oli erinomainen ja kattoi kaikki tärkeimmät Lyonin nähtävyydet. Englanninkielinen selostus reitin varrella antoi mielenkiintoisia yksityiskohtia ohikiitäneistä kohteista. Bussi kierteli Lyonin keskustassa ja Fourvièren alueella, Saône-joen länsipuolella noin tunnin ajan, mikä oli juuri sopiva annos pikaisen yleissilmäyksen luomiseksi kaupungista. Kiertoajelun päätteeksi kävelin ajankulukseni vielä Rue Victor Hugo -kauppakadun päähän, josta palasin takaisin hotellin vieressä sijainneeseen ostoskeskukseen ostamaan iltapalaa.

Seisoin Carrefour-marketin kassajonossa, kun kassa katsoi minua ja huusi jotain aivan kuin olisi osoittanut sanottavansa minulle. En ymmärtänyt ranskaa ja siirryin viereiseen jonoon. Luulin, että kassa oli sulkemassa eikä ottanut enää uusia asiakkaita. Sitten viereinenkin kassa sanoi jotain, enkä vieläkään ymmärtänyt muuta kuin carte-sanan. Luovutin ja menin kymmenen metrin päähän kolmanteen jonoon. Siellä ostosten maksaminen onnistui, kuten oli ennenkin onnistunut näissä ranskalaisissa marketeissa. Odotellessani katselin ympärille ja sitten huomasin katonrajassa kyltin, jossa sanottiin, että kassa oli tarkoitettu vain maksukorteilla maksaville asiakkaille. Sehän sopi minulle, sillä halusin keskittää kaikki matkan ostokset luottokortille, jotta käteistä rahaa olisi riittänyt yllättäviin tilanteisiin ja paikkoihin, joissa ei luottokortti kelvannut maksuksi. Samalla taisi selvitä myös, miksi kassanaiset huutelivat minulle. Näytin niin turistilta, että he luulivat minun seisovan tavallisessa kassajonossa ja maksavan käteisellä. Hotellihuoneessa surffasin netissä ja söin iltapalan, ja se alkoi myöhemmin janottaa. Lähdin etsimään juotava-automaattia, jollaisia usein on hotellien käytävillä. Athena-hotellissa sellaista ei ollut ja kävin vastaanotossa kysymässä, mistä voisin ostaa pullon vettä. Vastaanottovirkailija kertoi myyvänsä puolen litran Evian-vesipullon hotellin baarista kolmella eurolla. Jääkylmä vesi virkisti mukavasti ja vei janon nopeasti. Illan päätteeksi varasin seuraavan yön majoituksen Frankfurtissa ja sitten olikin aika mennä nukkumaan.