Valerianin 2. painos

Tänään tuli postiluukusta noin kuukausi sitten tilaamani Tuhannen planeetan valtakunta -albumin toinen painos. Valerian-sarjakuvasankarin piakkoin ensi-iltaan tulevan samannimisen elokuvan kunniaksi julkaistu uusintapainos poikkeaa albumin ensimmäisestä painoksesta, sillä laitoksen lopussa on kahdeksansivuinen liite elokuvan taustoista. Sarjakuvakeräilijöille tämä toinenkin painos on keräilemisen arvoinen juuri siksi, että siinä on alkuperäisestä poikkeavaa sisältöä. Itse tarina on vanha tuttu vuodelta 1971. Tämä nimenomainen albumihan on ehditty julkaista pariinkin otteeseen ensimmäisenä painoksena. Aivan ensimmäiseksi ehätti Sanoma Oy, joka julkaisi suomenkielisen tarinan jatko-osina legendaarisessa Zoom-sarjakuvalehdessä pian alkuperäisen teoksen ilmestymisen jälkeen vuosina 1973-74. Zoom-lehdestä myös itse aikoinaan luin Valerianin seikkailuista ensimmäisen kerran ja ihastuin välittömästi sarjakuvan taiteellisuuteen ja ennen kaikkea jännittävään ja eksoottiseen tarinaan. Ensimmäisen albumin julkaisi Kustannusosakeyhtiö Otava vuonna 1975. Toisen kerran seikkailu ilmestyi albumina parikymmentä vuotta myöhemmin, kun Kustannus Oy Jalava julkaisin oman ensipainoksensa. Tuhannen planeetan valtakunta on julkaistu myös Mustanaamio-lehdessä vuonna 2003 kaksiosaisena jatkosarjana.

Tuhannen planeetan valtakunta -albumin takakansi

Kakkospainoksen kansi ei ole muuttunut alkuperäisestä. Ainostaan otsikko on kokenut pienen kasvojenkohotuksen. Otsikkotekstissä komeilee nyt näkyvästi Valerian kirjoitettuna uutuuselokuvasta tutulla fontilla. Albumin nimi on huomattavasti pienemmällä fontilla nimen alla. Takakansi sen sijaan on tyystin erilainen aiempiin painoksiin verrattuna. Takakannessa komeilee Laureline tyylikkään avaruustaustan edustalla ja kannen tekstissä kerrotaan, miten klassikkosarjakuva on innoittanut elokuvantekijöitä jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Uusin elokuva on Luc Bessonin vuonna 2017 ohjaama Valerian and the City of a Thousand Planets. Nyt julkaistu painos on juhla-albumi, jonka mukana on elokuva-aiheista lisämateriaalia. Materiaali koostuu joukosta valokuvia elokuvasta sekä muutamia kirjoituksia sarjakuvasta. Hieno juhla-albumi on erinomainen lisä Valerian-sarjakuvieni kokoelmassa.

Julkaistu maanantaina 12.6.2017 klo 17:50 Sarjakuvat-luokassa avainsanoilla keräily ja sarjat.

Edellinen
Parveketuoli
Seuraava
Rooman valtatiet metrotyyliin