Rajoilla

Valerian ja Laureline ovat yhä Maassa ja 1980-luvun maisemissa. Vuonna 1988 julkaistu kolmastoista albumi Rajoilla jatkaa löyhästi siitä, mihin edellisessä kolme vuotta aiemmin ilmestyneessä seikkailussa Hypsiksen salamat suurin piirtein jäätiin. Varsinaisesti tarina ei jatku, mutta asetelma on yhä pitkälti sama. Uusi juoni vie lukijan aluksi näyttävien kuvitusten mukana intergalaktiselle risteilyalukselle, joka on antanut inspiraatiota kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyneelle Valerian-faninakin tunnetun Luc Bessonin ohjaamalle The Fifth Element - puuttuva tekijä -elokuvalle vuonna 1997. Elokuvan visuaaliseen suunnitteluun osallistui myös Valerianin piirtäjä, sarjakuvataiteilija Jean-Claude Mézières, joten yhteys on ymmärrettävä. Seikkailun edetessä lukija tutustuu Jal-nimiseen avaruusagenttiin, joka edustaa niin sanottua avaruusagenttien pimeää puolta. Avaruusagentit puolestaan muistuttavat Tähtien sota -leffasaagan jediritareita, joilla niin ikään on oma pimeä puolensa. Liekö käsikirjoittaja Pierre Christin ja piirtäjä Mézières näin hyvittänyt elokuvantekijöiden lainat sarjakuvistaan. Rajoilla-albumissa siirrytään jälleen keinotekoiseen monikansalliseen avaruuskeskukseen, joka suomenkielisessä albumissa on tällä kertaa suomennettu Keskusyksiköksi, kun se Varjojen lähettiläs -julkaisussa oli suomennettu sanalla Keskuspiste, joka lienee ollut aikoinaan esikuvana Tähtien sodan Kuolemantähdelle.

Rajoilla

Rajoilla ilmestyi ensimmäisen kerran Ranskassa syksyllä 1988 alkuperäisellä nimellään Sur les frontières. Albumissa on edellisistä julkaisuista poiketen 64 sivua, kun aiemmat ovat olleet 48-sivun mittaisia. Kynän jälki on Valerian-sarjoille tyypillisesti upeaa ja melkoisesti kehittynyt sitten ensimmäisten seikkailujen. Kuvituksiin on tullut lisää yksityiskohtia, hahmot näyttävät realistisemmilta ja asetelmat ovat toisinaan tieteisseikkailuille tyypillisesti psykedeelisiä ja toisinaan arkirealismia tarkkaan kuvaavia. Rajoilla on meidän suomalaisten kannalta mielenkiintoinen, sillä siinä Valerian piipahtaa Pohjois-Suomessa matkallaan Neuvostoliitosta Norjaan. Suomeksi seikkailu ilmestyi jo seuraavana vuonna 1989, kun Kustannus Oy Jalava julkaisi sen omassa sekalaisessa järjestyksessä viidentenä albuminaan. Suomenkielinen ensipainos tuntuu olevan harvinainen ja kiven takana, kun siitä pyydetään joissakin huutokaupoissa jopa sataa euroa. Oma melko hyväkuntoinen yksilöni maksoi vuonna 2013 neljäkymmentä euroa, jota pidin jo silloin kohtuullisen korkeana.

Hahmot

  • Albert, Galaxityn yhdysmies Maassa 1900-luvulla
  • J. D. Eklund, professori
  • Ivan Gregorian, puna-armeijan komentaja
  • Jal, avaruusagentti
  • James, Inverlochin linnan hovimestari
  • Kistna, naispuolinen Wûûrm-planeetan asukas
  • Laureline, avaruusagentti
  • shinguzit, kauppaa käyvä kolmikko
  • Chang Te’Kun, Singaporen rikkain asekauppias
  • Valerian, avaruusagentti
Mézières, Jean-Claude ja Christin, Pierre

Rajoilla

ISBN
951-8954-04-6
Kustantaja
Kustannus Oy Jalava
Numero
13
Alkuperäisteos
Sur les frontières
Alkuperäinen ilmestymisvuosi
1988
Suomenkielinen julkaisuvuosi
1989
Hinta
45 mk
Väritys
Evelyne Tranlé
Suomennos
Marja Luoma
Tekstaaja
Kari Laaksonen
Painopaikka
Painokaari Oy, Helsinki
Sidonta
pehmeäkantinen
Korkeus
29,5 cm
Leveys
21,0 cm
Paino
249 g
Sivumäärä
64

Julkaistu keskiviikkona 9.3.2016 klo 19:05 Sarjakuvat-luokassa avainsanoilla keräily ja sarjat.

Edellinen
Hypsiksen salamat
Seuraava
Elävät aseet