Valerian ja Laureline ovat lähteneet pieneen Ukbarin aurinkokuntaan tervehtimään sinne Maasta asettuneita siirtokuntia. He saavat selville, että kaukainen Zahirin planeetta on syöksymässä radaltaan ja uhkaa Ukbarin siirtokuntia. Nopeasti agentit siirtyvät aikakoneen avulla ajassa taaksepäin pelastaakseen planeetan. Zahirilla on kaksi mahtavaa, kaupunkia, joiden asukkaat ovat ikimuistoisista ajoista käyneet sotaa keskenään. Hirvittävien aseiden aiheuttamat räjähdykset ovat järkyttäneet planeetan tasapainon, mutta asukkaat eivät tiedä mitään heitä uhkaavasta vaarasta. Valerianilla ja Laurelinella ei ole kauan aikaa toimia, mutta he päättävät tehdä kaiken mikä tehtävissä on.
Karannut planeetta on julkaistu suomeksi kahdella eri nimellä. Ensimmäisessä suomennoksessa seikkailu sai otsikokseen Karannut planeetta, kun Sanoma Oy alkoi julkaista tarinaa Zoom-sarjakuvalehdessään yhdeksänosaisena jatkokertomuksena numeroissa 25-34 vuonna 1974. Ensimmäisen suomenkielisen albumipainoksen julkaisi Kustannusosakeyhtiö Otava seuraavana vuonna 1975. Tuolloin seikkailun nimi säilyi muuttumattomana, vaikka alkuperäinen vuonna 1970 julkaistu ranskankielinen teos on nimeltään Le pays sans Étoile eli suomeksi Maa ilman tähteä. Kustannus Oy Jalava julkaisi albumin uudelleen parikymmentä vuotta myöhemmin suomeksi vuonna 1995 ja antoi sille nimeksi Auringoton planeetta, joka kuvaa paremmin itse tarinaa. Jalavan satunnaisessa Valerian-sarjassa teos on julkaisujärjestyksessä neljästoista. Sarjakuvataiteilija Jean-Claude Mézières ja käsikirjoittaja Pierre Christin julkaisivat seikkailun ensimmäisen kerran jatkotarinana ranskalaisen Pilote-lehden numeroissa 570-592 (8.10.1970-11.3.1971).
Auringoton planeetta on kronologisessa järjestyksessään kolmas Valerian-albumi. Tarkalleen ottaen kyseessä on kuitenkin jo neljäs seikkailu, sillä järjestysnumerolla nolla julkaistiin vajaa kymmenen vuotta myöhemmin aivan ensimmäinen kertomus nimellä Pahat unet. Juoni on jälleen kerran hyvin oivaltava ja uniikki sekä mielenkiintoinen. Grafiikka on edellisen albumin Tuhannen planeetan valtakunnan tapaan täynnä yksityiskohtia ja erittäin värikäs. Myös Auringoton planeetta on antanut Tähtien sota -elokuvasaagalle inspiraatiota. Tarinan loppupuolella alkaa ilmataistelu, jossa kirjaimellisesti ilmalaivat lentävät taistelemaan. Laivat muistuttavat kuudennessa episodissa, vuonna 1983 ensi-iltaan tulleessa Jedin paluu -elokuvassa nähtävää Jabba the Huttin ilmassa liitelevää laivaa. Myös vähäpukeinen Laureline lienee ollut esikuvana kuuluisaan prinsessa Leian paljastavaan asuun.
Hahmot
- Alzafar, Valsennarin keisari
- Klopka, Malkan kuningatar
- Laureline, avaruusagentti
- Nadjika, kauppias
- Valerian, avaruusagentti
- Mézières, Jean-Claude ja Christin, Pierre
Karannut planeetta
- ISBN
- 951-1-02105-2
- Kustantaja
- Otava
- Numero
- 3
- Alkuperäisteos
- Le pays sans Étoile
- Alkuperäinen ilmestymisvuosi
- 1972
- Suomenkielinen julkaisuvuosi
- 1975
- Kirjastoluokka
- N 846
- Hinta
- 6,95 mk
- Tilausnumero
- 6955
- Suomennos
- Jyrki Ijäs, Titta Linturi
- Tekstaaja
- Raimo Aaltonen
- Painopaikka
- Otava, Keuruu
- Sidonta
- pehmeäkantinen
- Korkeus
- 28,5 cm
- Leveys
- 21,0 cm
- Paino
- 182 g
- Sivumäärä
- 48
- Mézières, Jean-Claude ja Christin, Pierre
Auringoton planeetta
- ISBN
- 951-887-058-6
- Kustantaja
- Kustannus Oy Jalava
- Suomenkielinen julkaisuvuosi
- 1995
- Suomennos
- Jyrki Ijäs
- Tekstaaja
- Jussi Tuomola
- Painopaikka
- Painatuskeskus Oy, Helsinki
- Sidonta
- pehmeäkantinen
- Korkeus
- 29,5 cm
- Leveys
- 21,0 cm
- Paino
- 186 g
- Sivumäärä
- 48
Julkaisut
- Karannut planeetta, Sanoma Oy
- Zoom 25-34/1974
- Karannut planeetta, Otava, 1975
- Auringoton planeetta, Jalava, 1995
Linda & Valentin: Auringoton planeetta
- Mustanaamio 1/2004 (24 sivua)
- Mustanaamio 2/2004 (22 sivua)