Puuterivippa - osa 8

Rauhallinen sunnuntaiaamu sarasti. Talvi oli käytännöllisesti katsoen jo ovella, vaikka lunta ei näillä eteläisillä leveysasteilla juurikaan näkynyt. Pitkään taivaankannen peittona ollut harmaa ja tasainen pilvikerros oli kuin vanha lakana. Siitä ei tiennyt, mistä se alkaisi revetä. Sunnuntain taivas oli alkanut rakoilla ja pilvenriekaleiden lomista alkoivat auringon säteet pilkottaa. Aurinko paistoi matalta ja loi pitkät varjot ulkona liikkuvista ihmisistä. Monet olivat jalkautuneet lemmikkinsä kanssa aamukävelylle, osa liikkui rivakammin juosten joen rantakaistaleella, joka oli päällystetty vuosisatoja sitten. Mukulakivet olivat aikojen saatossa silittyneet tasaisen liukkaiksi niin, että sateella sai varoa liukastumasta. Linnunlaulua ei enää kuulunut. Talvi oli viilentänyt ilmaa jo sen verran, että eläimistö oli painunut talvipehkuihin. Koleassa säässä viihtyivät vain innokkaimmat ja aamunvirkuimmat kaupunkilaiset.

Dagutanin kartano sijaitsi vain hieman kaupungin ulkopuolella. Se ei varsinaisesti kuulunut hienostokaupunkiosaan, joka oli muodostunut paljon myöhemmin kuin Dagutanin suvun kartano maineen. Sunnuntai ei poikennut kartanon tavanomaisesta elämästä. Palvelusväki oli noussut aikaisin valmistamaan aamiaista herrasväelle. Päivän askareita pihatöineen riitti muutenkin isossa kiinteistössä. Kartanonherra oli tapansa mukaan yleensä noussut aikaisin aamulla. Tämä aamu poikkesi kuitenkin totutusta, sillä vanhaa patruunaa ei näkynyt aamiaispöydässä. Talon emäntä, siis rouva Dagutan, alkoi huolestua, sillä aamiaisen väliin jättäminen ei kuulunut hänen miehensä tapoihin. Poissaoloille oli aina jokin syy ja sen hän sai tietää aina etukäteen. Miehensä oli toisinaan matkoilla, jolloin häntä ei luonnollisestikaan näkynyt aamiaisen ääressä. Rouva kääntyi kohti sisäkköä.

- Denmaj, onko miehestäni kuulunut? Ei ole hänen tapaistaan jättää aamupalaa väliin ennalta ilmoittamatta.

- En ole kuullut herrasta mitään, rouva.

- Voisiko Denmaj käydä katsomassa, mikä häntä viivyttää?

Herra ja rouva Dagutan asuivat toki samassa kartanossa, mutta nukkuivat omissa erillisissä makuuhuoneissaan. Näin he olivat asuneet jo yli kolmekymmentä vuotta. Ratkaisuun oli päädytty sen jälkeen, kun rouva oli saanut selville miehensä syrjähypystä. Hän ei suostunut aikoinaan avioeroon ja miksi olisikaan suostunut, koska Dagutan oli rikas ja eli mukavasti. Tästä kaikesta hyvästä rouva ei ollut valmis luopumaan yhden vaivaisen syrjähypyn vuoksi. Ratkaisu oli rikas asumusero. He tulivat toimeen keskenään, vaikka välit olivatkin viilenneet sitten nuoruusvuosien. Oikeastaan rouva ei ollut nytkään suunnattoman huolissaan miehestään, mutta poikkeuksellinen sunnuntaiaamu oli saanut hänet uteliaaksi. Sisäkkö palasi pian alakertaan, missä sijaitsi kartanon koristeellinen ruokasali. Sen tummat tammipaneelit loivat jyhkeät puitteet. Salin keskellä seisoi jykevä ruokapöytä ja sen ympärillä kymmenen tyylikästä tuolia. Pöydän päihin oli katettu herrasväen aamiainen. He istuivat yllätyksettömästi molemmissa päädyissä eivätkä juuri vaihtaneet sanaa keskenään. Ruokailut olivat usein lyhyitä ja lyhytsanaisia. Rouvaa ei kiinnostanut miehensä liiketoimet eikä herra Dagutan kysellyt vaimonsa päivittäisiä kuulumisia pintaa syvemmältä. Eleetön sisäkkö asteli lyhyin ja kevyen tuntuisin askelin rouvan viereen.

- Isäntä ei ole huoneessaan. Näyttää siltä, ettei hän ole ollut kotona koko yönä.

- Minun miehenikö ei olisi ollut yötä talossaan? Ennen kuulumatonta! Hänen iässään en usko enää toiseen syrjähyppyyn.

Rouva korotti hieman ääntään ja alkoi nauraa. Sisäkönkin suupieliin nousi kevyt hymy, mutta hän varoi yhtymästä rouvan pilkalliselta kuulostaneeseen iloon, sillä hänellä ei ollut syytä naureskella isäntänsä kustannuksella.

- Denmaj on ystävällinen ja pyytää herra Vantseria ottamaan selvää, missä mieheni on. Minä laittaudun sillä välin valmiiksi iltapäivän lounaskonserttia varten. Mieheni on syytä ilmaantua ennen puolta päivää.

Vantser oli kartanon autonkuljettaja. Hänelle oli siunaantunut oikeastaan yleisen taloudenhoitajan tehtävät, sillä hän sai hoitaakseen paljon muutakin kuin vain auton pesemisen ja vahaamisen. Hän oli siinä samassa myös hovimestari ja rouvan henkilökohtainen assistentti. Vantser oli tottunut Dagutanin kartanon elämään ja tunsi hyvin niin rouvan kuin kiivasluonteisen herrankin. Myös hänelle tuli yllätyksenä isännän outo poissaolo. Kukaan ei muista vastaavaa tapahtuneen aiemmin.

Julkaistu maanantaina 20.7.2009 klo 16:00 avainsanoilla kirjallisuus, novellit ja sarjat.

Edellinen
Puuterivippa - osa 7
Seuraava
Puuterivippa - osa 9
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä