Torstai alkoi puolipilvisenä. Taivaalle katsoessaan ei oikein tiennyt alkaisiko sataa vai tulisiko päivästä aurinkoinen. Sade olisi tiennyt räntäkeliä, koska ilma oli sen verran kylmä, ettei se mitä taivaalta olisi alas tullut, olisi tullut vetenä. Kaupunkilaiset olivat varautuneet oikuttelevaksi ennakoituun päivään kuka milläkin tavalla. Joillakin oli sateenvarjo kainalossa. Jotkut olivat pukeneet sadetakin jo valmiiksi ylleen. Niitäkin uskalikkoja näkyi kaupungin kaduilla, jotka rohkenivat käyskennellä pelkässä puvussa tai sitten he olivat kietoneet niskaansa kevyen popliinitakin. Aamuruuhka oli hyvää vauhtia syntymässä. Ihmiset kiirehtivät jälleen työpaikoilleen aivan kuten he olivat tehneet jo iät ja ajat. Joukkokulkuvälineet olivat täpöten täynnä eikä kaduilla tuntunut riittävän tilaa. Monien mielestä liikennevalot seisottivat juuri nyt liian pitkään ja sitten kun ne vihdoin vaihtuivat vihreälle, näyttivät ne vain välähtävän sallittua suuntaa kunnes taas loimusivat punaista, sitä samaa väriä, jota monet taisivat nähdä kiireissään jo muutenkin.

Jonesonille aamuruuhka oli tuttua. Hän oli aamuvirkku ja kiiruhti toimistoonsa siinä missä muutkin ellei sitten sattunut suuntaamaan suoraan tutkimustensa pariin ties minne päin maata. Torstaiaamu vei etsivän tänään muualle, sillä hän oli sopinut tapaamisen Baranedin mainostoimistossa, jonne oli ehdittävä ennen muun toimistoväen saapumista. Paikalla odottaisi myös poliisietsivä Myter apulaisineen. Joneson oli edellisenä iltana tavannut entisen myyntijohtaja Vargottin, jota oli haastatellut tutkimuksiaan varten. Tutkimukset olivatkin edistyneet varsin hyvin, sillä Joneson saattoi tänään paljastaa murhaajan sekä selittää yksityiskohtia myöten, miten surma tehtiin. Tätä paljastusta odotti myös poliisi ja ennen kaikkea Myter, joka oli johtanut viranomaisten tutkimuksia.

Utelias poliisikaksikko jo odottikin pääjohtajan sihteerin huoneessa, kun Joneson saapui. Hän oli joutunut lisäämään vauhtia vielä viime metreillä, jotta ehtisi toimistoon ennen muita. Pieni puuskutus kuului käytävästä. Jonesonin tuttu pyylevä hahmo seisahtui ovelle. Käsi hamusi pitkän päällystakin taskusta nenäliinaa, jolla hän kevyesti taputellen kuivasi suurimmat hikikarpalot ohimoiltaan. Posket olivat punakat eikä vain äkkiä alkaneesta, mutta perin lyhyeksi jääneestä kuntokävelystä vaan myös kirpeästä ulkoilmasta, joka oli päässyt puremaan poskipäitä.

- Huomenta, Joneson sai lopulta sanottua seistyään hetken oviaukossa hengitystään tasaten.

- Huomenta. Taisitte ehtiä juuri sovittuun aikaan.

- Luulin jo, että myöhästyn omasta tapaamisestani, mutta täällä sitä nyt kaikesta huolimatta ollaan.

Joneson istahti sihteerin työhuoneen vierastuolille. Myter oli varannut jo toisen tuolin, ja hänen vierellään seisoi vanhempi konstaapeli ylväänä kuin patsas tuijottaen katse suoraan eteen jonnekin kaukaiseen tyhjyyteen. Mies ei reagoinut etsivien keskusteluun vaan seisoi kuin muissa maailmoissa. Täsmällisenä kuin kello huoneeseen astui hyväntuulinen ja tyylikkäästi pukeutunut neiti Atning. Joneson katsahti seinän suurta viisarikelloa. Sen minuuttiviisari värähti samaan aikaan minuutin yli yhdeksän. Myter nousi kohteliaasti seisomaan. Hämillään Joneson loi nopean katseen poliisietsivään ja seurasi hänen esimerkkiään.

- Huomenta neiti Atning, Myter lausui kuin olisi juuri juonut siirappia.

- Huomenta herrat.

Yllättynyt neiti sihteeri tutki huolellisesti kaikki kolme edessään seissyttä miestä ja samalla riisui takkia päältään. Aina niin kohtelias herrasmies Myter ennätti tarjota auttavaa kättään, mutta sihteeri ehti jo ripustaa jakkunsa vaatekaapin henkariin ja hattunsa ylähyllylle. Sitten hän avasi käsilaukkunsa, otti puuterirasiansa ja ehosti poskiaan. Kevyt silaus oli paremminkin tapa eikä sen tarkoituksena edes ollut korjata muutenkin täydellistä meikkiä. Sihteeri sulki vaatekaapin ja siirtyi pöytänsä taakse. Miehet palasivat tuoleilleen.

- Miten voin olla avuksenne arvon herrat? Sihteerin katse oli laskeutunut alas pöydälle, kun hän tiedusteli syytä miesten läsnäololle ja etenkin näin yllättäen. Sitten hän jatkoi. - Emme tietääkseni ole sopineet ajasta.

- Emme niin, mutta etsivä Jonesonilla on asiaa, Myter vastasi. Herra Joneson, jos olisitte niin hyvä.

Joneson nousi seisomaan, katsahti Myteriä ja astui muutaman askeleen kohti sihteerin pöytää ja jäi seisomaan sen eteen.

- Neiti Atning, minulla on syytä epäillä teitä pääjohtaja Dagutanin murhasta.

Myter säpsähti ylös, mutta Joneson heilautti kädellään merkiksi, että tämän tulisi ottaa uutinen rauhallisesti. Niinpä Myter istahti takaisin paikoilleen ja antoi yksityisetsivän jatkaa. Vierellään seisonut konstaapeli ei tehnyt elettäkään. Neiti Atning sen sijaan ei tuntunut yllättyneen kuulemastaan väitteestä vaan ryhtyi tuijottamaan Jonesonia. Sitten hän puolustautui.

- Hullu väite! Miten todistatte minut kylmäveriseksi murhaajaksi?

- Niin, Joneson? Myterkin odotti kärsimättömästi lisää tietoa hetken hiljaisuuden jälkeen.