Puuterivippa - osa 10

Rouva Dagutan ja autonkuljettaja Vantser astuivat pari askelta peremmälle.

- Hyvänen aika mies, mikä teillä on? Mitä siellä on?

Rouva kyseli ääni jo hieman väristen. Hän oli havainnut vartijan kauhistuneen ilmeen, jota pienen pöytälampun luomat varjot entisestään korostivat. Vantser kääntyi muutaman askeleen taaksepäin ja meni sytyttämään valot. Vartija nosti toisen kätensä ilmaan katse yhä nauliintuneena kohti työpöytää.

- Rouva, teidän olisi ehkä parasta kääntää katseenne poispäin.

- Miksi ihmeessä? Sanokaa jo hyvä mies, mitä te siellä näette!

Samalla huoneeseen syttyivät valot ja kaikki näkivät sen, minkä vartija oli jo hetkeä aikaisemmin havainnut. Herra Dagutan istui tuolillaan ja makasi eturuumis pöydän päällä. Kauhistunut kolmikko näki aseen elottomalta näyttävän miehen vieressä. Vantser kiiruhti tunnustelemaan miehen pulssia kaulavaltimolta. Pian hän kuitenkin käänsi katseensa rouvaan päin ja puristi päätään.

- Hän on kuollut. Vantser totesi värisevällä ja hiljaisella äänellä.

Vartija oli siirtynyt taaemmaksi ja puhui parhaillaan langattomaan puhelimeensa. Hän hälytti apua. Rouva Dagutan oli suunniltaan ja istahti pudottautuen pöydän vastakkaisella puolella olevalle tuolille katse kiinnittyneenä liikkumattomaan ruumiiseen, joka makasi hievahtamatta muhkea pöydän päällä. Vantser pyysi rouvan huivin peittääkseen järkyttävän näkymän. Kohta huoneeseen syöksyi kaksi vartijaa lisää ja kotvan kuluttua heidän perässään iso joukko poliiseja. Eloton huone oli hetkessä muuttunut vilkkaaksi temmellyskentäksi, jossa poliisit tutkivat paikkoja etsien mahdollisia johtolankoja. Kaikesta päätellen herra Dagutan oli tehnyt itsemurhan ampumalla itseään päähän. Tutkimuksia johtanut etsivä kertoi järkyttyneelle rouvalle epäilyistään.

- Mieheni ei tehnyt itsemurhaa! Hän oli ollut pahemmissakin tilanteissa, eikä hän koskaan antanut periksi.

Rouva oli ohjattu sihteerin huoneeseen. Hetken kuluttua heidän ohitse lipui musta pitkä pussi matalalla kärryllä. Rouva katsahti ruumissäkkiä hetken ja käänsi sitten päänsä kyyneleet valuen. Vantser seisoi yhä rouvan vierellä, ja poliisit jatkoivat työtään johtajan huoneessa. Tutkinnan johtaja antoi heille luvan poistua, mutta olisi myöhemmin yhteydessä heihin tutkinnan edetessä.

Tutkimukset polkivat paikoillaan. Murhenäytelmästä oli kulunut jo kuukausi eivätkä poliisit olleet edenneet tutkimuksissaan. Yksityisetsivä Joneson oli seurannut tapahtumia, mutta ainoastaan ammatillisessa mielessä. Hän oli juuri päättänyt erään tuiki tavallisen tehtävän ja alkoi etsiä uusia toimeksiantoja. Poliisi ei juurikaan hänen palveluksiaan käyttänyt, vaikka Jonesonilla oli hyvä maine terävänä ongelmanratkojana. Uusia tehtäviä ei ollut odottamassa ja näyttikin siltä, että vuosi alkaisi toimettomana. Ulkona paistoi aurinko ja sää oli vuodenaikaan nähden raikkaan kipakka. Talvi etelässä oli leuto ja miellyttävä. Joneson istui toimistossaan, jonka valaistus oli himmeä. Pöydällä lojui usean päivän sanomalehdet ja ilmassa leijui vastakeitetyn kahvi kutsuva tuoksu. Suuresta ikkunasta huolimatta huoneeseen tulvi niukalti valoa. Aurinko paistoi aamulla talon toiselta puolelta ja antaisi säteitään pimeään toimistohuoneeseen vasta iltapäivällä. Jonesonia tämä ei haitannut. Toimeksiantojen aikaan häntä ei juuri nähty toimistollaan, joten valaistuskaan ei ollut kovin tärkeää. Hänelle riitti pieni pöytävalaisin, jonka alla hän nyt tutki päivän lehteä.

Puhelin pärähti soimaan. Sen ääni oli kuin jostain kaukaa menneisyydestä. Joneson ei ollut vaivautunut uusimaan puhelinkonetta, sillä hänen periaatteisiinsa kuului yksinkertainen motto: jos se ei ollut rikki, miksi se pitäisi korjata. Mustien karvojen peittämä pieni käsi tarttui lyhyillä sormilla luuriin. Raskaan tuntuinen bakeliittikuuloke nousi hitaasti ja arvokkaasti korvalle. Tumma ääni vastasi:

- Joneson!

- Poliisietsivä Hendig Myter päivää.

- Päivää, miten voin olla avuksenne?

- Kuten varmasti olette tietoinen, on pääjohtaja Dagutan kuollut ja meillä on syytä epäillä veritekoa.

- Aivan, olen seurannut tapahtumia lehdistä, mutta ymmärtääkseni tutkimukset eivät ole edenneet.

- Olette oikeassa ja siksi soitinkin teille. Tarvitsemme apuanne. Voimmeko tavata vielä tänään?

- Kyllä se sopii. Käykö iltapäivällä?

- Mainiota, tulen käymään luonanne.

- Tervetuloa ja kuulemiin.

- Kuulemiin.

Julkaistu keskiviikkona 22.7.2009 klo 17:00 avainsanoilla kirjallisuus, novellit ja sarjat.

Edellinen
Puuterivippa - osa 9
Seuraava
Puuterivippa - osa 11
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä