Puuterivippa - osa 1

Sade oli piiskannut ikkunoita jo kolmatta päivää. Maanantai alkoi edelleen tihkusateessa ja harmaan pilviverhon peittämänä. Sääennusteen mukaan matalapaine olisi väistymässä iltapäivään mennessä, mutta sitä ennen Don Thomasin kaupungin asukkaat kiirehtivät työpaikoilleen kuten olivat tehneet niin monta kertaa aiemminkin. Tämä maanantai ei tehnyt poikkeusta. Jouluun oli aikaa enää vain pari viikkoa ja kaikkialla ihmiset pyörivät milloin töidensä milloin joulun valmistelujensa kanssa. Aika tuntui kiitävän aikuisten mielestä luvattoman nopeasti. Lapset sen sijaan tuskailivat ajan matamista.

Kaupunki valmistautui jouluun. Kaikkialla alkoivat valot ja joulukoristeet ilmestyä katukuvaan. Tuuhea ja korkea joulukuusikin ilmestyi raatihuoneen edessä olevalle torille. Sen valaistuksen ripustamiseen oli tilattu nosturiauto ja useita kaupungin työntekijöitä oli kiinnittämässä kymmenien metrien pituisia lamppujen ketjuja jykeville oksille. Kuusi sai ylleen myös suuren määrän kimalteita. Se seisoi siinä torin reunalla ylväänä ja latvus pystyssä ja hiljaa toivoi, että metsänväki olisi nyt katsomassa sitä upean kimalteleva viitta yllään. Kuusiparka ei vain vielä tiennyt, että sen kohtalonpäivät olivat auttamattomasti luetut. Ei kestäisi kuin muutama viikko ja jo tuo puu taas kaadettaisiin. Tuomaanpäivän jälkeen seremoniat olisivat koruttomat. Mitään niin hienoa kuin nyt, kuusipuu ei tulisi kokemaan. Moottorisaha alkaisi laulaa ja katkoa ennen niin komeavartaloista metsän kruunua. Se tulisi olemaan nolo ja typerryttävä loppu, sellainen loppu, jota kukaan ei haluaisi kokea. Vaan tänään ei sellaisesta tiedetty mitään. Kaikki olivat juhlatuulella tai ainakin yrittivät unohtaa arjen kiireet.

Aamuruuhka oli ohi, kun kello läheni kymmentä. Liikenteen syke hidastui selvästi kiihtyäkseen jälleen lounasaikaan ja vielä kerran myöhemmin iltapäivällä. Sade taukosi viimein ja ajoittain kovat tuulenpuuskat olivat rauhoittuneet. Taivaankansikin alkoi rakoilla ja luvassa oli vielä aurinkoinen iltapäivä. Työt toimistoissa ja tehtailla jatkuivat joulun lähestymisestä huolimatta. Kauppiaat hykertelivät onnessaan ja siihen heillä oli hyvä syy. Syksyn myynti lupasi ennätystä, vaikka ei vielä aivan yltänytkään takavuosien parhaimpien kulutusjuhlien tasolle. Joulukuu oli aina ollut parhainta myyntisesonkia eikä tämä vuosi juurikaan poikennut totutusta. Työntäyteinen syksy oli takana. Yritykset olivat työstäneet kauppoja ja sopimuksia pitkin syksyä. Nyt alkoi olla käsillä tulosten tarkastelun aika.

Baraned oli Don Thomasin suurin mainostoimisto. Sen palkkalistoilla työskenteli toista sataa työntekijää. Toimistolla oli pitkät perinteet ja kauas historiaan ulottuvat juuret. Mainontaa tosin oli tehty vasta reilut sata vuotta, mutta firma oli alan pioneeri ja ehdoton ykkönen. Monet maan yritykset, teollisuuslaitokset ja jopa viranomaiset luottivat Baranedin palveluksiin ja tinkimättömään laatuun. Yritys oli tunnettu sen tiukasta ja kurinalaisesta johtajastaan. Niin työntekijät kuin asiakkaatkin arvostivat Alvar Dagutan -nimistä miestä. Hän johti tuota suurta mainostoimistoa nyt jo kolmannessa polvessa ja oli myös kaupungin seurapiireissä hyvin tunnettu persoona. Dagutanin karismaattinen johtamistyyli herätti aika ajoin keskustelua. Se oli joidenkin mielestä suorastaan kiistanalainen. Vaikka Dagutan tiesi itsekin olevansa eräiden henkilöiden epäsuosiossa, ei hän antanut sen häiritä normaalia päivärytmiään. Patruunamaisen johtajan otteet olivat kovat ja joskus äkkipikaisia. Hän piti toimistonsa menestymisen salaisuutena juuri armotonta johtamistyyliään, mutta todellisuudessa sen salaisuus piili yrityksen pitkässä ja kunnioitettavassa historiassa ja sen ahkerissa työntekijöissä. Työntekijöitä kohdeltiin Baranedissä hyvin, mutta heiltä myös vaadittiin ehdotonta lojaaliutta ja korkean työmoraalin mukanaan tuomaan huippulaatua.

Kello löi kymmenen tuona harmaana alkaneena maanantaiaamuna. Baranedin kokoushuoneeseen oli kerääntynyt joukko tärkeän näköisiä henkilöitä. Puheenjohtaja oli itse Alvar Dagutan, mikä oli melkoisen harvinaista. Pääjohtaja ei yleensä tavannut osallistua myyntikokouksiin, mutta tämä kokous oli kaikin puolin poikkeuksellinen. Agendalla oli vain yksi aihe ja se oli sitäkin huolestuttavampi. Pitkän pöydän ympärille oli kokoontunut koko toimiston myyntijohto. Siellä istuivat kaikki neljä myyntijohtajaa ja heidän alaisinaan työskentelevät myyntipäälliköt. Pöydän päässä istui itseoikeutetusti firman suuromistaja Dagutan. Täsmälleen kello kymmenen hän aloitti.

- Kuten jo tiedättekin, kutsuin tämän kokouksen koolle siksi, että toimistoamme on kohdannut suuri menetys.

Julkaistu maanantaina 13.7.2009 klo 16:07 avainsanoilla kirjallisuus, novellit ja sarjat.

Edellinen
Kesänovelli 2009
Seuraava
Puuterivippa - osa 2
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä