Talvi oli päässyt täyteen vauhtiinsa Don Thomasissa. Kirpeät aamut kirittivät töihin kiirehtiviä ihmisiä. Kukaan ei halunnut jäädä pakkasen puremaksi, vaikka tulipalopakkaset olivat äärimmäisen harvinaisia näin etelässä. Kahdeksan asteen lämpötila oli monille jo sydäntalvea. Lämpömittari tuskin saavutti nollarajaa koko lyhyen talven aikana. Paikallisilla oli tapana pukeutua paksuihin talvivaatteisiin jo vähemmästäkin lämpötilan laskusta. Joskus keväisin kaupungilla saattoi nähdä pohjoisesta tulleita turisteja, jotka nauttivat etelän lämmöstä. Neljätoista astetta oli joillekin napapiirin asukkaille riittävän lämmin, jotta ulkona auringossa saattoi oleskella paitahihasillaan. Donthomasilaiset katsoivat omituisia turisteja kevyessä vaatetuksessaan ja vetivät samalla nahkatakkiaan tiukemmin ympärilleen. Paikallisille se oli yhä talvea.

Elettiin tammikuun loppua. Joneson oli edennyt tutkimuksissaan pidemmälle kuin poliisit konsanaan. Hän oli kyennyt sulkemaan pankinjohtaja Galdennan ja johtaja Setillatin pois epäilyksen pitkän varjon alta. Vielä oli jäljellä kaikkien vihaama myyntijohtaja Vargott, joka toisti syyttömyyttään. Joneson oli sopinut tapaamisen Vargottin kanssa iltapäiväksi. Sitä ennen hän ehtisi lounastamaan Savannan kahvilassa kaupungin keskustassa. Kahvila sijaitsi Mellersta-tavaratalon ylimmässä kerroksessa, josta oli tehty ravintolamaailma. Siellä oli ruokaravintolan lisäksi valtavan kokoinen kahvilaosasto sekä baari, jonka istuimet lähistöllä sijaitsevien toimistojen työntekijät lähes poikkeuksetta olivat varanneet asiakassuhteidensa hoitamiseen. Jonesonilla oli tapana syödä tässä vilkkaassa ravintolassa. Hänestä oli mukavaa seurata ihmisvilinää ja miten ihmiset tulivat ja menivät jatkuvana virtana. Aamulla varaamansa pieni kahden hengen pyöreä pöytä jo odotti ikkunan ääressä. Pöydällä oli pikkuruinen lappu, jossa luki tyylikkäin kirjaimin "Varattu".

Tänään Joneson ei syönyt yksin. Hän oli kutsunut lounasvieraakseen poliisietsivä Myterin, sillä hänellä oli uutta kerrottavaa tutkimusten edistymisestä. Miehet olivat sopineet tapaamisen kello kahdeksi. Joneson oli etuajassa, ja se sopi hänelle, sillä hän ehtisi syömään ennen kuin etsivä Myter saapuisi. Päivän lounaaksi oli tarjolla useita eri vaihtoehtoja. Kevyt salaattiannos ei oikein ollut Jonesonin makuun, joten hän päätyi valkosipulibroileriin riisipedillä. Tilattuaan annoksensa hän kävi tottunein askelin pöytäänsä iltapäivälehti kainalossa. Poliisietsivä Myter saapui täsmälleen kello kaksi iltapäivällä ja juuri sopivasti kahvikupposelle. Joneson oli saanut syötyä ja kaatoi kupin kahvia itselleenkin vieraansa seuraksi. Miehet istuivat pienen pyöreän pöydän äärelle. Myter näytti innokkaalta ja ennen kaikkea uteliaalta.

- No, Joneson, mitä olette keksinyt?

- Luulen tietäväni, kuka murhasi pääjohtaja Dagutanin.

- Niinkö? Voitteko kertoa, kuka hän on?

- Minun pitää vielä varmistaa eräs asia ennen kuin olen täysin varma kyseisen henkilön syyllisyydestä. Jos sopii, niin kerron nimen huomenna.

- Pidätte minua jännityksessä, hyvä mies, mutta olkoon. Ehkä tämä kuuluu työmenetelmiinne.

- Ei oikeastaan, halusin vain kutsua teidät jo nyt tilannekatsausta varten, sillä pyytäisin teitä tulemaan Baranedin toimistoon huomenna kello yhdeksän. Kerron ratkaisun tähän rikokseen yksityiskohtia myöten pääjohtajan huoneessa.

- Tuleeko sinne muita?

- Kyllä, mutta kutsun tarvittavat henkilöt itse tänä iltana. Saapukaa toimistolle kymmentä vaille yhdeksän. Meidän on oltava paikalla ennen kuin toimiston väki saapuu.

- Tuskin maltan odottaa huomiseen. Osaatte näköjään pitää salaisuuden. Erinomaista kahvia, muuten.

- Aivan, se on keitetty vastapaahdetuista pavuista.

- Mainiota, tapaamme siis huomenna uudestaan.

Kaksikko jäi keskustelemaan vielä toviksi ammatteihinsa liittyvistä asioista. Puolen tunnin kuluttua Myter nousi ja palasi työpaikalleen. Joneson jatkoi lehtensä lukemista. Hänellä olisi tapaaminen illalla, mutta siihen oli vielä aikaa.