Joneson teki pienen kierroksen huoneen keskellä ja nosti oikean kätensä pitelemään leukaa vasemman käden tukiessa oikean käden kyynärpäätä. Hän loi katseensa ensin lattiaan, mietti hetken ja nosti sitten päänsä. Sormet tapailivat toisiaan pieneksi kummuksi muodostuneen vatsan edessä, kun etsivämestari aloitteli puheenvuoroaan.

- Olemme kaikki, niin minä kuin poliisivoimatkin, kuluttaneet paljon aikaa turhien johtolankojen tutkimiseen. Meillä on ollut kolme pääepäiltyä, mutta he ovat osoittautuneet syyttömiksi. Olimme pitkään umpikujassa, kunnes tapasin teidät, neiti Atning.

- Minut?

- Aivan niin, juuri teidät. Olin eräänä aamuna tutkimassa pääjohtajan huonetta, kun saavuitte työpaikallenne. Keskustelimme tuolloin hetken ja vihjasin, että kaikki pääjohtajan kanssa tekemisissä olleet henkilöt ovat periaatteessa epäiltyjä, te mukaan lukien. Yllätyitte sanomastani siinä määrin, että pudotitte puuterivippanne lattialle. Vaikka puuterinne on miedon tuoksuinen, en voinut erehtyä, sillä olin haistanut sen saman tuoksun kerran aikaisemminkin, mutta en heti keksinyt, missä olin tehnyt tuttavuutta tuon parfymoidun tuoksun kanssa. Sitten eräänä iltana muistin ja yhdistin puuterinne murhapaikkaan.

- Älkää olko naurettava! Minähän kävin jatkuvasti pääjohtajan huoneessa. Minä olin hänen sihteerinsä.

- En olisi ollut yllättynyt, jos olisin löytänyt jäänteitä puuteristanne johtajan huoneesta, mutta kun puuteria oli varissut johtajan työpöydän taakse, aloin lopulta yhdistää palasia paikoilleen. Tiettävästi kenelläkään muulla kuin johtajalla itsellään, ei edes johtajan sihteerillä ollut asiaa työpöydän taakse. Mainostoimiston työntekijöitä haastateltuani sain tietää, että johtaja Dagutan piti sitä pyhänä alueena. Siksi aloin epäillä teitä, neiti Atning, sillä vain murhaaja oli johtajan lisäksi käynyt työpöydän pyhimmällä puolella.

Tällä välin uteliaisuudessaan kieriskellyt Myter oli korjaillut useaan otteeseen istuma-asentoaan. Jonesonin kertomus oli kuin paremmastakin dekkarista.

- Tuo ei todista vielä mitään. Mikä olisi ollut motiivini surmata rakastettu työnantajani?

- Niin uskomattomalta kuin se saattaa kuulostaakin, teillä jos kenellä oli eniten syytä päästää Dagutan päiviltä. Olette joutuneet kestämään kaikki nämä vuodet oikuttelevan pääjohtajan mielenmuutoksia, kiukkua ja vihaa. Ette omien sanojenne mukaan nähnyt pääjohtajaa hyvällä tuulella kuin satunnaisesti. Kylmäkiskoinen ja dominoiva esimiehenne oli stressannut teitä pitkään. Viimeinen pisara oli kuitenkin myyntijohtaja Vargottin irtisanominen. Ette enää voinut vain seurata sivusta tapahtumien kehittymistä, kun rakastettunne sai lopputilin.

- Rakastettuni? Etteköhän te mene jo liian pitkälle, jylisi punastunut sihteeri ison pöytänsä takaa.

- En ollenkaan. Suhteenne Vargottiin oli valtiosalaisuuttakin tarkemmin varjeltu salaisuus täällä. Kukaan ei tiennyt teidän seurustelevan ja työtoverinne olivat pitäneet teitä, neiti Atning, paatuneena vanhanapiikana. Yllätys se olisikin ollut, jos suhteenne olisi paljastunut, vaikka eihän kahden ihmisen rakkaudessa olisi pitänyt olla mitään erikoista. Erikoiseksi tilanteen teki kuitenkin Dagutanin omituinen vaatimus, että hänen sihteerinsä tuli ehdottomasti olla naimaton ja neiti. Vaatimus oli ehkä yksi niistä pääjohtajan eriskummallisista päähänpinttymistä, jotka antoivat koko toimistollenne vanhoillisen kuvan ulospäin. Halusitte kostaa avopuolisonne puolesta, koska hänestä ei ollut veritekoon. Käyttämänne ase oli juurikin se sama, jonka Vargott oli luvattomasti hankkinut pian irtisanomisensa jälkeen.

- Miten ihmeessä olette saaneet nämä kaikki seikat selville, keskeytti Myter jääden suu ammollaan odottamaan vastausta.

- Haastattelin Vargottia eilen illalla. Aivan aluksi kerroin hänelle, etten usko hänen syyllisyyteensä. Tunnin keskustelun jälkeen hän murtui ja kertoi kaiken ja vain vahvisti omat epäilykseni. Loppu olikin sitten puhtaaksi kirjoittamista. Johtajan sihteerinä neiti Atning oli hyvin perillä tämän aikataulusta ja tiesi siten, että Dagutan olisi töissä tuona kohtalokkaana viikonloppuna. Aika sopisi mainiosti surmatyötä varten. Toimistossa ei samaan aikaan olisi muita kuin he kaksi, ja joulun jälkeinen aika oli muutenkin hiljaista.

- Mutta, miten neidin puuteri liittyy tapahtumiin, uteli Myter?

- Dagutanin kuoleman lavastaminen itsemurhaksi oli amatöörimäistä, Joneson jatkoi. Neiti Atning ei selvästikään ollut koskaan aiemmin tehnyt mitään tämänkaltaista, joten hän oli hermostunut ja teki pieniä virheitä. Hänellä on nimittäin tapana puuteroida poskiaan aina, kun hän hermostuu. Niin hän teki välittömästi murhan jälkeenkin, ja puuteroidessaan jälleen kerran poskipäitään varisi paksulle matolle vähäinen määrä, sanoisinko jopa mikroskooppinen jäänne puuteria.

Seurasi hetken hiljaisuus. Neiti Atning keinutti nuukaillen päätään puolelta toiselle. Myter korjasi jälleen asentoaan ja poliisikonstaapeli oli vienyt kädet selkänsä taakse seisoen nyt rennommin kuin kolme varttia aiemmin. Joneson seisoi keskellä huonetta ja näytti tyytyväiseltä, aivan kuin päivän hyvä työ olisi tehty. Hiljaisuutta kesti tuskin minuuttiakaan, mutta se tuntui kaikista iäisyydeltä. Sen rikkoi lopulta Myter.

- Neiti Atning, onko teillä mitään sanottavaa?

- Herra Joneson, te olette ovela ja taitava. Olette myös oikeassa siinä, ettei minulla ole kokemusta tällaisista teoista. Ja te, etsivä Myter, tehkää te nyt se, mikä teidän tulee tässä vaiheessa tehdä.

Myter nyökkäsi konstaapelille, joka kaivoi varusteistaan käsirautoja.

- Eh, nuo eivät ole tarpeen, Myter esteli ja kohdisti katseensa konstaapelin hipelöimiin rautoihin. - Me taidamme tehdä yhteistyötä, vai mitä neiti Atning?