Lounasaika oli mennyt ohi jo aikoja sitten, kun Gloria palasi asuntoonsa. Näin pitkään hän ei vielä kertaakaan aikaisemmin ollut vierailulla Trajanin ateljeessa. Kukaan ei kuitenkaan aavistanut, missä nuori rouva oli päivänsä viettänyt. Ilta vierähti Harbottien talossa totutuissa uomissaan. Adlon oli töistään niin väsynyt, että nukahti lähes välittömästi sänkyyn päästyään. Gloria jaksoi vielä valvoa ja luki viimeisiä sivuja hiirenkorvalle ehtineestä naistenlehdestä. Kohta hänkin vaipui unten maille raukeana ja ennen kaikkea tyytyväisenä päivän tapahtumiin. Yksinäisen rouvan elämä oli todellakin muuttunut ja hänelle positiiviseen suuntaan. Myös Adlon osasi kertoa aamiaispöydässä tuoreita uutisia. Yhtiö oli eilisessä kokouksessa päättänyt nimittää hänet hallituksen puheenjohtajaksi. Adlon oli innoissaan. He muuttaisivat pääkaupungissa Portafariassa sijaitsevaan konsernin pääkonttoriin vielä ennen syksyä. Järjestelyihin olisi aikaa vain vajaat kaksi kuukautta. Gloria kauhistui. Hän oli yhtä aikaa suunniltaan ja hämmentynyt. Hän ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt iloita miehensä nimityksestä vai olla pettynyt juuri alkaneen suhteensa vaarantumisesta Trajaniin. Väkinäisen hymyn takaa hän kuitenkin onnitteli Adlonia ja yritti teennäisesti iloita uutisesta. Salamannopeasti hänen päässään vilahtivat eri vaihtoehdot. Hänen täytyisi päästä kertomaan tilanteen muuttumisesta Trajanille. Adlon ilmiselvästi säteili onnestaan. Hän tiesi, ettei heidän suhteensa ollut kovin romanttinen, mutta nyt hän näki tuohon onnettomaan tilanteeseen tulevan muutoksen. Gloria ei suinkaan ollut samaa mieltä miehensä tulevaisuudensuunnitelmista. Juuri silloin hänen ajatuksissaan ei ollut muuta kuin Trajan. Hermostuneesti Gloria vilkuili ruokasalin perällä seisovan piirongin päällä tikittävää vanhanaikaisen näköistä pöytäkelloa. Adlon lähtisi kohta töihin ja hänelle jäisi aikaa miettiä Trajanin kanssa, miten miehensä ilouutiseen olisi suhtauduttava. Uutiset eivät päättyneet tähän. Nimityksen yhteydessä johtokunta oli päättänyt teettää tulevasta puheenjohtajastaan muotokuvan edeltäjiensä tapaan. Jokaisesta Harbottien suvun omistaman konsernin hallituksen puheenjohtajasta oli maalattu muotokuva koristamaan jykevien tammipaneelien verhoamia johtokunnan kokoushuoneen seiniä. Adlon ei tekisi tästä perinteestä poikkeusta. Edellinen puheenjohtaja oli ehtinyt johtaa konsernia vasta kolmisen vuotta jäädessään kesän kynnyksellä eläkkeelle. Trajan Dubinderin valitseminen taiteilijaksi ei ollut yllättävää. Hän oli maalannut edellisen muotokuvan ja hankkinut samalla mainetta taidoillaan. Trajan sai uuden muotokuvan maalattavaksi tälläkin kertaa. Adlon sen koommin kuin Gloriakaan ei vielä tiennyt tästä päätöksestä ja miksi olisikaan, sillä konsernin hallitus teki tällaiset päätökset itsenäisesti.
Gloria tunsi maailmansa romahtavan. Hänen suunnitelmissaan ei ollut muuttoa pääkaupunkiin, mutta hän ei voinut sitä vastustaakaan. Avioero ei tulisi kysymykseenkään eikä Portafariasta asti voinut tapailla mielitiettyään. Matka pääkaupunkiin kesti nimittäin kolmisen tuntia ja sellainen poissaolo pantaisiin varmasti merkille. Glorialla oli ongelma. Ainoaksi ratkaisuksi näytti nousevan suhteen katkaisu Trajaniin, vaikka se tekisikin kipeää. Sinä aamuna hento nainen lähestyi aivan toisella mielialalla jo tutuksi käynyttä ateljeeta, jossa nuori taiteilija jo odotti rakastettuaan kärsimättömästi. Tiistai oli täynnä iloisia uutisia joka suunnalta. Taiteilija suorastaan puhkui intoaan eikä malttanut olla sitä näyttämättäkään. Gloria sen sijaan oli murheen murtama. Trajan oli saanut muotokuvatilauksen myöhään maanantai-iltana. Uusi työtarjous muuttaisi hänen suunnitelmiaan. Hänen pitkään havittelemansa muotokuva saisi jäädä toistaiseksi. Gloria ei näyttänyt olleen pettynyt maalauksen keskeytymisestä. Hän mietti vain, miten kertoisi rakastetulleen, ettei voi enää tavata tätä. Suunniltaan innostunut kuvataiteilija ei antanut suunvuoroa vaan taukoamatta maalaili kuvainnollisilla eleillä heidän yhteistä tulevaisuuttaan. Pian hänellä olisi riittävästi rahaa vastata Glorian tarpeisiin, sillä muotokuvan maalaamisesta oli luvassa muhkea palkkio. Niillä varoilla he voisivat aloittaa uuden elämän jossakin muualla. Gloria kuunteli ystävänsä suunnitelmia murheen alhoon vaipuneena. Yhtäkkiä hän nousi miehen eteen ja katkaisi kuin veitsellä leikaten taukoamatta pulppuavan puheensorinan.
- Rakas, me emme voi enää tavata näin.
- Mitä sinä sanot? Vasta nyt meillä on elämä edessämme.
Kirkas pieni kyynel alkoi hitaasti valua Glorian vasemmasta silmäkulmasta kostuttaen vaalean poskipään. Trajan katsoi häntä hätääntyneesti ja otti kiinni tämän käsivarsista. Kostuneet silmät käänsivät katseen pois ikään kuin hävetäkseen sitä, mitä niiden omistaja oli aiemmin tehnyt salarakkaansa kanssa. Ilo oli vaihtunut huolestuneisiin ilmeisiin. Hetken murheellista näkyä tarkasteltuaan hän kysyi, mitä oli tapahtunut. Gloria alkoi ääni jännittyneenä selittää muutosta pääkaupunkiin ja miten heidän oli nyt erottava. Trajan ei ollut uskoa korviaan. Kaikesta päätellen hän ei ollut odottanut asioiden kääntyvän tähän suuntaan. Gloria jatkoi ja kertoi Adlonin nimityksestä. Tuolloin Trajan vasta ymmärsi oman osuutensa tapahtumiin. Hän istuutui valkoiselle divaanille tyrmistyneenä ja hämmentyneenä. Gloria istuutui hänen vierelleen kietoen kätensä rakkaan ystävänsä ympärille.
- Näin on parasta. Tulen muistamaan sinut ikuisesti.
Glorian lohduttavat sanat eivät auttaneet hölmistynyttä taiteilijaa. Hän koki oman ilouutisensa huuhtoutuneen viemäristä yllättävän ilmoituksen seurauksena. Se oli sokki. Kaksi pettynyttä hahmoa istui ateljeen divaanilla liikahtamatta ja äänettöminä pitkän ajan. Edellispäivän vesisade oli päättynyt myöhään illalla ja nyt ulkona paistoi jälleen kevätaurinko. Kevät oli tulossa päätökseensä tehden tilaa kesälle. Samoin oli tullut päätökseen kahden nuoren rakastavaisten lyhyt, mutta sitäkin intohimoisempi rakkaussuhde. Trajan oli enemmän kuin pettynyt. Hän nousi lopulta ylös eikä enää katsonut taakseen. Pettynyt hahmo astui muutaman askeleen poispäin. Selän takana heilahti käsi ikään kuin merkiksi Glorialle, että tämä on vapaa lähtemään välittömästi. Kaksi silmää katsoivat elettä. Käsilaukku nousi lattialta ja takki sai käsivarren alleen. Kopisevat askeleet poistuivat vähin äänin ateljeesta. Jäähyväiset olivat kylmät ja jäätävät. Niihin ei kuulunut edes suukkoa. Trajan ei halunnut enää nähdäkään Gloriaa, joka katsoi parhaakseen poistua ennen kuin mitään ehtii tapahtua. Hiljainen nyyhkytys kuului hissin madellessa matkalla alas. Paljoa ei puuttunut lohduttomaan itkuun purskahtamisesta, mutta silloin tavarahissi jo pysähtyi katutasolle. Gloria kokosi itsensä ja poistui talosta ehkä viimeisen kerran. Trajan oli suhteen päättymisestä toista mieltä. Hän oli kuvitellut saavansa rakastamansa naisen omakseen ja pian hänellä olisi ollut varaa ylellisen elämäntavan rahoittamiseen. Kohtalo oli kuitenkin päättänyt toisin.
Tuskastuttava viikko kului hitaasti. Gloria oli jälleen siinä samassa tilanteessa, jossa hän oli ollut muutama kuukausi aikaisemmin ennen kuin tapasi Trajanin. Huokaillen hän katseli suunnattomista olohuoneen ikkunoista, miten kesä eteni harppaavin askelin. Tällä välin ateljee sai odottamattoman vieraan. Adlonin oli määrä käydä sopimassa tulevan taiteilijan kanssa muotokuvansa käytännön järjestelyistä. Uteliaana Adlon saapui ateljeehen, joka oli tullut tutuksi hänen vaimolleen. Tätä ei Adlon tiennyt. Hän esittäytyi Trajanille, joka ei ollut tavannut herra Harbottia koskaan aikaisemmin. Taiteilija kuitenkin tiesi, että vieras oli Glorian aviomies. Hyvin pukeutunut herrasmies kierteli tarkkaavaisena ympäri ateljeeta ja kyseli kaikkea maalaukseen ja taiteilijaelämään liittyvää. Trajan vastaili lyhyillä ja vastahakoisen tuntuisilla virkkeillä. Siinä samalla kun miehet keskustelivat hän kaatoi lasillisen valkoviiniä molemmille. Adlon jatkoi kiertelyään ja pysähtyi divaanin kohdalle. Lattialla kiilteli jotain outoa. Hän nosti esineen ylös ja kauhukseen tunnisti sen vaimonsa jalokivellä koristelluksi rintakoruksi. Samassa Trajan toi viinilasit ja Adlon sujautti korun salamannopeasti taskuunsa. Hän oli hämmentynyt eikä osannut enää jatkaa keskustelua. Trajan jatkoi työsuunnitelmansa esittelyä, mutta Adlonin ajatukset olivat aivan muualla. Hän jätti viininsä juomatta ja sanoi taiteilevalle isännälleen joutuvansa nyt yllättäen poistumaan ja palaavansa asiaan vielä myöhemmin. Adlon tiesi, kenelle tuo koru kuului, sillä sellaisia ei ollut kuin yksi maan päällä. Se oli hänen häälahjansa Glorialle. Mustapukuinen mies säntäsi ulos suunnattoman raivon vallassa. Villeimmät mielikuvitukset alkoivat pyöriä petetyksi tulleen aviosiipan päässään. Kiukusta puhisten hän istuutui autonsa ratin taakse ja nosti kädet ohjauspyörälle. Adlon hengitti raskaasti, mutta rauhoittui lopulta. Hän tuli vain yhteen johtopäätökseen: hänen vaimollaan täytyi olla suhde tuon taiteilijankuvatuksen kanssa.