Jalokivikoru - osa 7

Enää ei ollut epäselvää, oliko Glorialla ja Trajanilla rakkaussuhde. Suhde oli nyt tosiasia, eikä siitä tienneet muut kuin nämä kaksi osapuolta. Glorian aviomies Adlon oli uppoutunut töihinsä eikä ollut kiinnostunut vaimonsa päivästä, vaikka tämä olisi halunnut kertoa toimettomuudestaan. Glorian mitäänsanomattomat arjet näyttivät kuitenkin olevan takanapäin. Uusi ystävyys oli tuonut hänen elämäänsä aivan uutta sisältöä. Ensitapaamisesta oli kulunut vasta muutamia viikkoja, mutta jo nyt nämä kaksi lemmenkyyhkyläistä olivat täydessä työn touhussa taiteilijan ateljeessa. Kauniin naisvartalon ikuistaminen kankaalle oli alkanut. Gloria oli riisuuntunut ja makasi ilkialastomana valkoisella divaanilla. Trajan oli pukenut ylleen valkoisen takin, sellaisen taiteilija-asun. Vähin erin kuva alkoi hahmottua kanvaasille. Taiteilija oli innoissaan ja niin oli mallikin. Näin jatkui usean päivän ajan. Pari ei pitänyt viikolla taukoa ja vasta viikonloppu katkaisi herkeämättömän työn muotokuvan parissa. Gloria oli silmin nähden muuttunut eloisammaksi. Adlon ei reagoinut vaan jatkoi keskeytyksettä töitään kotona. Maanantai lähestyi madellen. Jälleen kerran Gloria poistui upeasta kaupunkiasunnostaan Don Thomasin hienostokaupunginosassa. Talo oli kuulunut Harbottien suvulle jo 1800-luvun lopulta. Se oli vanha ja arvokas. Talossa asui yhä Urleanus Harbottin liki satavuotias äiti Mercuria. Hän oli saanut asuttavakseen hulppean osan talon toisesta kerroksesta, jossa sijaitsi myös nuorenparin makuuhuone. Siellä ei ollut tapahtunut juuri mitään sitten viimekesäisen muuton. Adlonin puoli sängystä oli tavan takaa kylmä, sillä Gloria sai usein nukkua yksin, kun hänen miehensä oli jälleen matkoilla. Vain vanhamuori saattoi silloin tällöin viihdyttää yksinäistä pikku rouvaa, mutta heidän ikäeronsa oli liian suuri, jotta nuori rouva olisi saanut aikansa kulumaan kohta vuosisadan eläneen vanhuksen kanssa.

Puitteet loistokkaalle elämälle olivat olemassa, vain sisältö hänen elämästään puuttui. Trajan ei kyennyt tarjoamaan mitään vastaavaa materialistista ylellisyyttä. Taidemaalari oli ajoittain rutiköyhä ja eli vain pienen taiteilija-apurahan turvin. Toisinaan hän sai myydyksi jonkun lukemattomista töistään, usein pilkkahinnalla, ja nautti täysin siemauksin elämästään. Hän myös tiesi tällaisen ylellisyyden kestävän enintään viikonlopun yli, mutta ei murehtinut tulevaisuudesta sen enempää. Hänelle riitti vain tuo käsillä oleva hetki ja siitä hän ottikin kaiken irti pohjamutia myöten. Glorian matka ateljeehen kesti noin puoli tuntia. Se sijaitsi kaupungin toisella laidalla, ja Glorian oli ajettava keskustaan Palmarian kaupunginosasta, jossa heidän talonsa sijaitsi. Tottuneesti hän nousi valkoiseen urheilulliseen Bemariin, joka oli häälahja hänen isältään. Epäilyjä hälventääkseen Gloria ajoi kaupungin keskustassa sijaitsevaan parkkitaloon ja jatkoi matkaansa sieltä bussilla Rioveron toiselle puolelle, missä ateljee sijaitsi. Hän oli alkanut pukeutua tavallisiin asuihin, jotta sekoittuisi paremmin paikallisen väestön kanssa. Pian hän saapuikin jo tuttuun osoitteeseen. Maanantai oli alkanut harmaana ja pian alkoi sataa. Gloria katsahti ylös taivaalle ja nosti kauluksen pystyyn. Pari sadepisaraa kopahti hänen otsalleen, mikä oli merkki siitä, että hänen oli mentävä pikaisesti sisälle. Tavarahissiä sai jälleen odotella. Vihdoin se saapui ensimmäiseen kerrokseen ja heiveröisen näköiselle naiselle aivan liian raskas pariovi avautui vastahakoisesti. Hento ohut etusormi painoi kuudenteen kerrokseen, johon hissivanhus alkoi hitaasti ja arvokkaasti kohottaa malttamatonta matkustajaa. Ateljeen ovi oli auki. Gloria käveli sisään uteliaana ja ehkä hieman pelokkaana. Kaukaa kuului kuitenkin tuttu ääni.

- Tule sisään!

Trajan oli juuri palannut itsekin kaupungilta ja hänellä oli yllätys kauniille vieraalleen. Gloria sulki oven takanaan, riisui takkinsa ja astui peremmälle. Ateljee oli yhä valoisa, vaikka ulkona tummanharmaat pilvet peittivät kevätauringon. Kattoikkunat olivat jo kastuneet ensimmäisistä sadepisaroista. Kohta alkaisi sataa oikein kunnolla. Arvoituksellisen näköinen taiteilija nyökytti mitään sanomatta päätään divaanin suuntaan. Makuualustalla oli suuri lahjapakettiin kääritty laatikko. Gloria loi siihen katseen hämmästyneenä.

- Se on sinulle. Avaa se.

Harkituin askelin Gloria siirtyi lähemmäksi divaania. Jännittyneenä hän alkoi avata pakettia, josta hän pian nosti kiiltävän tummansinisen silkistä tehdyn aamutakin. Glorian silmät kirkastuivat. Hän ei ollut vielä koskaan saanut mitään näin ihanaa lahjaa. Trajan katsoi ihastuttavaa naista, joka oli nostanut takin yläilmoihin ja koetteli sitä vartaloaan vasten samalla keinuen puolelta toiselle.

- Pue se yllesi. Haluan nähdä, miltä se näyttää päälläsi.

- Tämä on ihana. Sinun ei olisi pitänyt.

- Myin sunnuntaina erään tauluni alakerran kahvilassa tapaamalleni miehelle.

Gloria siirtyi makuuhuoneeseen, jossa hän oli jo monet kerrat aiemmin valmistautunut Trajanin malliksi. Tällä kertaa hän oli jännittyneempi kuin koskaan ja tuskin malttoi kunnolla riisua vaatteitaan päästäkseen kokeilemaan ihastuttavaa lahjaansa. Hetken kuluttua vaaleaverikkö sädehti uusi kiiltävä ja liukas aamutakki päällään. Trajan seisoi makuuhuoneen ovella punaviinilasi kädessään. Hän katsoi tyytyväinen ilme kasvoillaan, miten tuo vaalea nainen kiemurteli viileän silkkisen aamutakkinsa sisällä. Trajan laski lasinsa makuuhuoneen senkin päälle ja käveli kohti kuvankaunista näkymää. Hän lähestyi lähestymistään eikä Gloria tehnyt elettäkään väistääkseen. Molemmat arvasivat, mistä oli kysymys. Trajan teki aloitteen ja alkoi suudella tulipunaisia huulia. Pitkää ja kiihkeää suudelmaa seurasi pudotus massiiviselle parivuoteelle. Innosta tärisevä maalari kuori ystävättärensä uudesta aamutakistaan ja alusvaatteistaan ilkosilleen. Hän riuhtoi paitansa ja housunsa, heitti ne äkäisesti syrjemmälle. Rakastavaisten syvä suudelma jatkui. Ulkona oli alkanut sataa kaatamalla ja vesipisaroiden tanssi kolkutti kattoikkunoita. Ne antoivat vaimean taustamusiikin kiihkeälle rakastelulle, joka ei laskenut aikaa eikä välittänyt muun maailman menosta. Heille oli tärkeintä vain tämä hetki.

Vesisade ei ollut tauonnut, kun rakkauden agitoima pari vihdoin kääntyi selinmakuulle. Molemmat katsoivat kohti kattoa, jossa ei ollut mitään nähtävää. Hiljaisuus tuntui ikuisuudelta ja vain rytmikäs ropina ikkunoihin rikkoi vaiteliaisuuden. Vielä kerran Trajan kääntyi suutelemaan Gloriaa, jonka jälkeen hän nousi ketterästi ylös. Vaatekaapista löytyi musta aamutakki peittämään alastoman miehen vartalon. Viekkaat miehiset silmät katsoivat sängyssä tyytyväisyyttään hehkuvaa hentoa naista, joka selvästi näytti voipuneelta. Verkkaisin askelin sängyssä vastikään peuhannut uros katosi suihkuun. Gloria tunsi olonsa kylläiseksi ja olisi halunnut sytyttää savukkeen, mutta hän ei tupakoinut. Suihkuhuoneesta alkoi kuulua veden solinaa.

Julkaistu sunnuntaina 20.7.2008 klo 12:00 avainsanoilla kirjallisuus, novellit ja sarjat.

Edellinen
Jalokivikoru - osa 6
Seuraava
Jalokivikoru - osa 8
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä