Kevät eteni nopeasti Don Thomasissa. Luonto sai kirkkaan vihreän värin ylleen. Väritys oli vielä puhtaan vihreä näin alkuvuodesta. Loppukesästä lehtivihreä tummuisi sävyltään syvemmäksi. Väri ikään kuin kului kesäkuukausien aikana vähän samaan tapaan kuin maalipinnat auringon valon vaikutuksesta. Kaupungilla kevät oli täynnä työn tohinaa. Kenelläkään ei ollut vielä mielessä tuleva kesä, vaan leudon talven jälkiä siivottiin ahkerasti. Gloria oli tutustunut vain muutamaa viikkoa aiemmin nuoreen taiteilijaan Trajan Dubinderiin. He olivat salaa tavanneet kahvilassa useita kertoja viikossa. Dubinder kertoi suunnitelmistaan maalata naisvartalon sulokkuutta ylistävän muotokuvan ja tarvitsi siihen mallin. Gloriaa ei tarvinnut pitkään suostutella, ja nuorten seuraava tapaaminen olikin jo taiteilijan ateljeessa. Se oli ideaalinen ateljee vanhan kuusikerroksisen talon kattohuoneistossa, jossa valtavista kattoikkunoista tulvi kevätauringon säteitä valaisten avaran studion. Talo sijaitsi muutaman korttelin päässä Riovero-joen vastakkaiselta rannalta. Alue oli tunnettu lähinnä teattereistaan ja kapakoistaan, ja oli siksi erinomainen inspiraation lähde kenelle tahansa kulttuuripersoonalle. Trajan Dubinder oli saanut ateljeensa vuokralle talosta, joka tunnettiin taiteilijakotina. Siinä asui lukuisia muitakin taiteen ja kulttuurin tuottajia, kuten kirjailijoita, muusikoita ja Trajanin tapaan lahjakkaita kuvataiteilijoita. Talo oli muutettu vanhasta teollisuusrakennuksesta asuttavaksi. Siinä oli tavallista korkeammat huoneet, ja ullakkokerros oli kokonaan rakennettu asuttavaan muotoon. Alkuperäinen tavarahissi oli jäänyt taloon. Hitaasti mutta varmasti se nosti niin vieraat kuin tavaratkin kerroksista toisiin. Tavarahissi olikin tarpeen, sillä talossa asusti muutama veistoksiin erikoistunutta taiteilijaa. Teollisuusrakennuksen vankat ja paksu lattia olivat omiaan juuri tällaiseen työhön. Tiistai oli edennyt brunssiin. Gloria tapasi jälleen ystävänsä sovitussa kahvilassa, jossa he nauttivat myöhästyneen aamiaisen. Pari kiiruhti ateljeehen pois uteliailta katseilta, sillä Gloria ei ollut tuttu vieras näillä kulmilla. Ateljee oli kevätauringon lämmittämä, valoisa ja valkoinen. Siellä täällä oli huolettomasti lattialle jätettyjä ja kesken jääneitä teoksia. Näitä lahjakas maalari jatkaisi, kun innostus niihin palaisi. Nyt kaiken huomion oli saanut uusi projekti. Siinä Glorialla oli tärkeä rooli mallina. Trajan heitti pitkän paksun takkinsa ovensuussa seisoneeseen naulakkoon. Siihen samaan koukkuun kietoutui yli kaksimetrinen värikäs kaulahuivi. Gloria jäi seisomaan eteisaulaan ja katseli hämmästyneenä ympärilleen. Vaikka kevät oli lämmin, olivat ihmiset vielä pukeutuneet pitkiin takkeihin, sillä aamut olivat vielä purevia samoin kuin myöhäisemmät iltahetket. Trajan avusti Gloriaan riisumaan takkinsa. Musta pitkä, mutta kevyt takki sai tehdä tuttavuutta paksun palttoon vieressä. Hän ripusti sen ehkä ateljeen ainoaan henkariin aivan kuin kyseessä olisi ollut kallisarvoisemmankin arvovieraan päällysvaatteesta. Molemmat siirtyivät keskelle studiota.
- Tässä siis työskentelet?
- Aivan.
Gloria katseli ihastuneena valtavaa salia. Kaikkialla tuoksui maalilta ja kaikkialla lojui taiteilijalle tyypillisiä esineitä. Seinille oli ripustettu joitakin teoksia odottamaan parempia aikoja. Hieman etäämmällä oli pieni koroke, jossa mallit saivat seistä tai istua riippuen siitä, minkälaisesta muotokuvasta milloinkin oli kysymys. Ateljeen toisella laidalla oli kaksikin valtavankokoista maalaustelinettä ja pari pientä pöytää, joilla oli pyöreitä purnukoita täynnä siveltimiä. Hetken pyörittyään sirot pienet jalat alkoivat hitaasti astella ympäriinsä. Trajan seurasi tarkkaavaisesti jokaista askelmaa ja mittaili jo mielessään tulevaa mestariteostaan. Naisen katse pysähtyi vitivalkoiselle divaanille hieman syrjempänä.
- Tuossako nukut?
- En toki. Makuuhuoneeni on täällä takana.
Trajan osoitti ateljeen vieressä ollutta oviaukkoa, joka tulvi mustaa pimeyttä. Uteliaana Gloria seilasi ovelle ja katsoi sisään. Paksut verhot peittivät ikkunat. Jostain pienen pieni valon kajo yritti sinnitellä sisälle pieneen huoneeseen valaisten sitä juuri ja juuri. Silmät tottuivat hetken kuluttua pimeyteen ja vähitellen niiden verkkokalvoille hahmottui makuuhuoneen sisustus. Se oli yksinkertainen. Suuri parivuode keskellä lattiaa eikä muuta. Boheemi taiteilija näytti elävän yksinkertaisesti. Varovasti Gloria jatkoi syvemmälle huoneeseen. Hän tunsi miten paksu villainen verenpunainen matto antoi myöden hänen piikkikorkojensa alla. Matolla oli oikeastaan vaikeaa kävellä sellaisilla kengillä, joten Gloria pysähtyi, kääntyi kannoillaan ja palasi takaisin ateljeen puolelle. Trajanin silmät loistivat kirkkaina. Hän hymyili suu hieman avoinna innostuneesti. Katse kysyi hiljaa kaunottarelta: "No?" Mitään sanomatta Gloria tarkasti keittiön. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä ja se näyttikin aivan tavalliselta keittiöltä lukuun ottamatta tiskaamattomia astioita ja jälleen kerran huolettomasti pöydälle jätettyjä elintarvikepakkauksia. Gloria ei ollut kiinnostunut keittiöistä. Hän oli syntynyt ja elänyt perheessä, jossa keittiö oli kotiapulaisten valtakuntaa. Suhde Adlonin kanssa ei ollut muuttanut tätä asetelmaa, eikä hän nytkään tuntunut viihtyvän arkiselta näyttävässä miljöössä. Tuskastuneen näköisenä vaalea nainen palasi ateljeen keskelle malttamaton kuvataiteilija kannoillaan. Viettelevä katse keinutti päätä lattialta ylös miehen sinisiin silmiin. Salaperäinen hymy palasi jälleen Glorian kasvoille. Nuorten silmissä oli selvästi nähtävissä lemmen paloa, jollaista vain keväällä rakastuneet mies ja nainen voivat kokea.